Meidän perinne jatkuu tänäkin vuonna. <3 Osallistumme Operaatio Joulun Lapsi keräykseen. Olemme tähän mennessä jo osallistuneet monena vuonna. Kuinka tärkeää on olla mukana tässä keräyksessä. Tiedän myös, että jokainen paketti menee perille Romaniaan köyhiin kyliin. Ei tarvitse miettiä, että mihin ne menevät. Meidän neidin kummisetä on ollut jo useampana vuonna niitä paketteja jakamassa ja kuulemme aina tarinoita mitä siellä on ollut ja tapahtunut. Ihana nähdä lasten ilo ja riemu, kun pakettia avaa. <3
Meillä käydään myös joka vuosi omien lasten kanssa keskustelua kuinka kivaa on lähettää nämä paketit. Neiti jo tänä vuonna niistä kysyi, että koska ne paketit äiti tehdään. Yhdessä on käyty ostamassa ja välillä olen itsekseni ostanut tavaroita. Tammikuussa olen aloittanut jo keräämisen. Vielä puuttuu kolmesta laatikosta pehmolelut, sen jälkeen lähtevät eteenpäin.
Meidän paketeista kaksi lähtee pojille joiden ikä on 10-14 vuotta, yksi paketti 10-14 vuotiaalle tytölle ja yksi paketti 5-9 vuotiaalle pojalla. Yhtä monta pakettia lähtee tänä vuonna, kun meillä on omia lapsia.
Tässä kaksi linkkiä youtubeen mistä voi katsella mihin ne paketit menee. Kyynelsilmin näitä videoita usein katselee ja miettii kuinka iloiseksi voi pienet lapset tulla näistä paketeista. <3
Yksi iloinen lahjansaaja
Romanian kylän elämää
Lisätietoa keräyksestä löytyy TÄÄLTÄ. Sieltä linkin takaa löytyy paketin kokoamisohjeet ja muu tieto.
Laatikko aihioita saat niistä paikoista missä niitä kerätään. Keräyspisteitä löytyy ympäri Suomen. Kaikkien keräyspisteiden osoitteet löytyy TÄÄLTÄ.
Haastankin teitä tekemään näitä paketteja. :) Jos vaan on mahdollisuus, niin kannattaa osallistua. Kun auttaa muita, niin siitä saa itselleenkin niin hyvän mielen.
Oikein ihanaa torstai-iltaa kaikille!! <3





































