lauantai 1. lokakuuta 2016

Lokakuun ensimmäinen









Mä välillä innostun tekemään ja puuhailemaan näitä kynttiläkortteja. <3 Ovat niin kivoja annettavia sitten jouluna ja ehkä jokunen saattaa eksyä myös joulumyyntiin. Muutama ystäväni on näitä pyytänyt, että tekisin heille. On kivaa puuhaa kyllä!!

Viime viikolla eräänä päivänä kaivoin kaikki paperit esille ja tein taas muutaman jemmaan itselleni. Joulun alla on kahden nuorimman koulullakin joulumyyjäiset ja sinne oon aina jotain vienyt myyntiin. Viime vuonna oli lumiukkosoppia myynnissä ja ne teki kaikki kauppansa. Katotaan mitä tänä vuonna sinne annan myyntiin. Näitä kynttiläkortteja mietin kyllä. Viime vuonna useampi ystäväni näitä osti. Alimmaisia kynttiläkortteja en ole aiemmin tehnyt, tänä vuonna vasta ekaa kertaa. :) Noista alimmaisista kynttiläkorteista puuttuu vielä tuikut, kun ovat helpompia säilyttää ilman kynttilöitä ja nauhoja. Mutta tuohon paksumpaan sivuun laitetaan neljä tuikkua ja sitten kauniilla nauhalla laitetaan rusetti. Antaa sekin aina vähän lisää näyttävyyttä. :)
Nyt mulla vaan loppui kaikki jouluiset isot paperit, joten vielä en voi projektiani jatkaa. Kädentaidot messuille olen menossa marraskuussa, mutta eipä sitä ihan sinne asti malttaisi odottaa. ;) Täytyy käydä muutamassa kaupassa kurkkimassa josko jotain löytyisi. Mun luottokaupalla kun on enään nykyään vain nettisivut ja mun mielestä on paljon kivempi näitä papereita ostaa, kun vähän pääsee hypistelemään. Yleensä mä voin kyllä netistä tilailla, mutta näitä papereita en vaan ole vielä oikein osannut. Ehkä joku kerta täytyy sekin miettiä.
Ohjeet näihin molempiin kortteihin löytyy TÄÄLTÄ.

Ihanaa viikonloppua kaikille!! <3

8 kommenttia:

  1. Aivan ihania. Sain nämä nähdessäni idean omanlaisen toteutukseen. Kiitos siis vinkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!! <3
      Onpa ihana kuulla, että sait vinkin. Se on niin mukavaa, kun saa jotain uutta puuhaa. :)

      Poista
  2. Tosi kauniita kortteja! Varmasti ilahduttaa kortin saajaa. Kyllä sulla on nämä kädentaidot hanskassa. Itsekin toivon, että osaisin tehdä enemmän. Näitä kortteja voisin kyllä yrittää. Ihanaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi!! <3
      Nää ei ole kyllä ollenkaan vaikeita, suosittelen kyllä kokeilemaan. Mä tosiaan viime vuonna tein noita toisia kynttiläkortteja ja tänä vuonna sitten noita toisenlaisia. Yhtä lailla molempiin hurahtanut. :)
      Oikein ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!! <3

      Poista