tiistai 4. joulukuuta 2018

Joulukuun alku





Niin se vaihtui joulukuu. <3 Meillä vähän flunssan merkeissä, niin on jäänyt kaikki hommat lähes tekemättä. Mutta onneksi tällä kertaa ennen joulua. :)
Joulukalentereita on nuorin availlut. Oli muuten ensimmäinen vuosi piiiiitkiin aikoihin, kun meillä nukuttiin joulukalenterin avaamista edeltävä yö. Se tarkoittaa siis sitä, että lapset ovat vaan kasvaneet niin suuriksi, että jo maltetaan vähän paremmin odottaa. Ihanaa kyllä, ettei tartte klo 4 yöllä ruveta kuskaamaan takaisin omaan sänkyyn nuorinta. :D Se ajatus luukkujen avaamiseen kun on tullut aina tuohon aikaan. Nuorimmalla on Lego kalenteri ja nyt viimeistä vuotta kummien tekemä autokalenteri. Ensi vuonna joko täytän itse karkeilla tai sitten se otetaan meille vaan koristeeksi. Ihana muisto jää kyllä hänelle tuosta autosta. <3 Neidillä on salmiakki kalenteri. Kiva kun löytyy valmis karkkikalenteri. Kovasti hän olisi toivonut maidotonta suklaajoulukalenteria, mutta en ole enään sellaista löytänyt. Muutamana vuonna löytyi Dammenbergiltä maidoton suklaakalenteri. Oon mä itse tehnyt monena vuonna suklaakalenterin, mutta kun se kuulemma olisi hienoa, jos löytyisi ihan kaupasta kalenteri niinkun muillakin. Ymmärrän tämän täysin! Mutta onneksi nyt on salmiakki kalenteri ja kuulemma hyvän makuinenkin. Itselleni oli joku ihana ystävä käynyt tipauttamassa postilaatikkoon joulukalenterin!!! Niin ihana ylläri oli se!! <3 Mullakin siis on ihan ikioma kalenteri. Kahdella nuorimmalla on yhteinen partiolaisten kalenteri, koska neidiltä jää nyt useampi luukku avaamatta, niin päädyttiin tämmöiseen. Muumi kalenteri kynttilöitä ostin kaksi, niin nyt raaskin sitten toista polttaa. Ensimmäisenä adventtina laitoin kynttilän palamaan ja saikin palaa ihan koko päivän. Nautittiin kynttilänvalosta, kun oli niin harmaa ja synkkä päivä.
Meillä on mennyt aikaa kovasti, kun neiti lähti elämänsä ensimmäistä kertaa etelän aurinkoon ja lentokoneeseen. Hän pääsi Reumaliiton sopeutumisvalmennuskurssille Kanarian saarille. Sitä varten on pitänyt tehdä todella paljon kaikkia järjestelyitä ja kyselyjä. Aikaa mennyt hurjasti, mutta eilen puolilta öin meidän aikaa pääsivät perille. Tänään iloisena soitti ja kertoi olleensa meressä uimassa. On siis ihan toisenlainen joulukuun alku, kun mitä yleensä. Suomesta valittiin 14 nuorta reissulle ja neiti pääsi mukaan. Ihan mahtava juttu!! Ens maanantaina sitten neiti palailee reissultaan kotiin. Varmasti on ikimuistoinen reissu, eikä tämmöistä pääse kokemaan, kun kerran elämänsä aikana.
Paljon siis meillä tapahtuu koko ajan ja pikkuhiljaa jo ajatukset sinne aattoonkin. Joululahjat lähes kaikki jo hankittuna ja tehtynä. Yhdet tumput on enään jäljellä mitä jouluksi tarvitsen. Joulustressiä ei onneksi tänä vuonna ehdi tullakaan, kun viime vuonna meinas mennä niin viime tippaan kaikki hommat. Tänä vuonna ollaan hyvissä ajoin liikkeellä.

Ihanaa joulukuun alkua ja joulun odotusta kaikille!! <3

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihanaa, että teidän tyttö pääsi reissuun. Minä olen tänä vuonna jotenkin ihan jäljessä kaikista joulujutuista. Juuri vasta sain kortitkin askarreltua.
    Ihanaa loppuviikkoa ja itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä tosi iloinen hänen puolestaan!! <3 Tänään jutteli tosi iloinen tyttö puhelimessa ja sanoi, että on tosi kivoja kavereita ja on ollut tosi kivaa. Meressäkin päässyt uimaan. Se onkin hänen ihan lemppari puuhaa. :)
      Onneksi tässä nyt vielä on aikaa jouluun. Mulla oli viime vuonna niin kova kiire, että hommat jäi ihan viime tippaan. Tänä vuonna päätin aloittaa jo tosi aikaisin.
      Kiitos, samoin sinulle!! <3

      Poista