lauantai 15. syyskuuta 2018

100 päivää jouluun


100 päivää jouluun! <3 Näin ne syksyn päivät vähenee pikkuhiljaa. Ihana joulu lähestyy. Nyt voi jo hyvillä mielin ruveta valmistautumaan vuoden kohokohtaan. Nautin niin kovasti tästä valmistelu ajasta ja pohtimisesta. Ajatukset vaeltaa lähes joka päivä jouluisissa asioissa.

Joululahjoja yritän kovasti meidän nuorisolta kysellä. Nuorimmalta saa lahjatoiveita ihan reippaasti, vaikka selvästi vähemmän kuin aiempina vuosina. Lelut ovat vaihtuneet vaatetoiveisiin, jonkun Legon kuulemma voisi vielä ottaa. Legoilla meillä poika vielä leikkiikin. Merkkivaatteet ovat tämän vuoden juttu. Isommilta en juurikaan saa toiveita enään irti... Muutamia ajatuksia on itsellä ja muutamat on hankittukin. Kiva kuitenkin jokaiselle jotain pakettiin sujauttaa. <3 Vaikka sitten niitä käytännöllisiä juttuja. Konsolipelejä on muutama toiveissa.
Kynttilöitä olen polttanut jo pidemmän aikaa ja tuollaisen ihanan ison lasikipon löysin paikalliselta facebookin kirpparilta. Oon haaveillut isosta kynttiläkiposta, mutta hinnat ovat olleet sellaisia, että on jäänyt hankkimatta. Nyt sellaisen löysin!!! Pakkohan sitä on lähes joka ilta polttaa kynttilää siellä ja ihailla ihanaa tunnelmaa.

Joulukalentereita on tässä mietitty myös. Isot pojat nyt eivät enään kalentereita haluakaan, mutta kaksi nuorinta kyllä. Nuorimmainen olisi ottamassa vaikka kuinka monta. :D Mutta yhden kuvakalenterin ja Lego- tai karkkikalenterin saa valita. Vielä tämä on mietinnässä, että olisko karkkikalenteri kiva. Suklaakalenterista haaveilee kaksi nuorinta, mutta kun niitä maidottomia kalentereita ei ole joka vuosi kaupoista löytynyt. Täytyy nyt katsella josko jollain firmalla olisi sellainen tarjolla tänä vuonna. Mutta jos ei muuta, niin tokihan mä voin laittaa oma tekemääni kalenteriin molemmille maidottomat suklaanapit aamuihin. Tämä vaan ei vastaa sitä mistä he haaveilevat, mutta olishan se kuitenkin suklaa joka päivälle. ;) Katsotaan mihin ratkaisuun päädymme. Viime vuonna neidillä oli salmiakki kalenteri ja se oli kyllä tosi mieleinen! Sitäkin kyllä jo ehdotin, mutta jäi vielä mietintään. Näillä nyt ei kiire ole, mutta kun kalenterit kauppaan ilmestyvät, niin hyvin äkkiä tietyt menevät kaupaksi. Yhtenä jouluna metsästettiin tiettyä kalenteria ja yksi kauppa niitä sai silloin pienen erän myyntiin, niin isot pojat saivat haluamansa kalenterit.

Joulun Lapsi laatikoihin on ostettu tavaroita ja tänäkin vuonna meiltä lähtee neljä pakettia siihen keräykseen. Tämä on asia mikä puhuttaa meillä joka vuosi. Videoita lahjojen jako hetkestä katsellaan ahkerasti ja jutellaan paljon. Kyllähän se tuntuu lapsista kurjalta, kun toisilla ei ole edes kenkiä. Paljain varpain kulkevat pakkasessa. Mutta kuinka se joululahja saa suuren riemun aikaan ihan jokaisessa lapsessa. <3 Kuinka pienellä jutulla saa tehtyä suurta ja kuinka suuren ilon se saa aikaan vastaanottajassa. Näitä paketteja me ollaan tehty jo tosi monena vuonna. Vielä vähän puuttuu laatikoista tavaroita, mutta vielä niitä on aikaa kasatakin. Pakettien keräysaika kun on vasta 12.-19.11. Joten hyvin on meillä aikaa pakkailla. Yhdet villasukatkin vielä puuttuu. Mutta kun paketti on pieni, niin ei sinne kovin pitkävartiset sukat mahdukaan. Lyhyitä sukkia ei kovinkaan kauaa edes tee. Jos kiinnostuit asiasta, niin kurkkaa ihmeessä https://www.joulunlapsi.fi. Paketit menevät varmasti perille!! Tunnen yhden ihmisen hyvin, joka näitä paketteja on ollut jakamassa jo monena vuonna. Joten tiedän, että ne eivät mene vääriin käsiin. Ja jos ei yksinään pysty koko pakettia pakata, niin josko löytyisi pieni porukka, että jokainen ostaisi jotakin. Silloin kustannukset olisivat tosi pienet. Pienellä voi saada aikaan suurta riemua. <3

Oikein ihanaa joulun odotusta kaikille <3

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että kirjoitat blogiasi vuodesta toiseen. Se kuuluu jouluun. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi <3 Välillä on tullut kirjoiteltua enemmän, välillä vähemmän. Tänä vuonna toivon mukaan on aikaa enemmänkin. :) Joulun odotus on vaan niin ihanaa aikaa.

      Poista
  2. Minäkin olen jo aloittanut pakettien kokoamisen ja sukkia olen neulonut 1,5 muovikassillista.
    Siunausta syyspäiviisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihanaa!!! <3 Kyllä nuo sukat menevät todella tarpeeseen ja tuleehan siitä itsellekin hyvä mieli, kun niitä saa tehtyä.
      Siunausta myös sinun syyspäiviin!!

      Poista
  3. Olipa ihana lukea sinun joulumietteitäsi. Täälläkin ajatukset vähän väliä hiippailevat jouluun ja mielessä on jos jonkinnäköistä projektia. Kynttilöitä täytyy meilläkin alkaa polttaa ja viritellä lisää valosarjoja tunnelmaa luomaan. Kiitos vielä tuosta joulun lapsi - muistutuksesta. Ihanaa syksyä ja joulun odotusta! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi!! <3
      Kyllä nuo kynttilät ovat aina se ensimmäinen mikä joulun tunnelman tuo. Pimenevissä illoissa on niin ihanaa, kun saa kynttilöitä poltella. Mä niin tykkään niistä!! Noita valosarjoja oon tässä pohtinut, että pitäiskö vetää jo nyt hyvissä ajoin ennen lumia ja pakkasia (mitä toivon mukaan tännekin saadaan!!) ne valot, ettei tarttis pakkasessa niitä viritellä. Näin mä usein olen miettinyt ja silti huomaan, että niitä laitetaan kovalla pakkasella. ;) Josko tänä vuonna sais jo poikkeuksen tähän hommaan. :D
      Ihanaa syksyä ja joulun odotusta myös sinulle!! <3

      Poista
  4. Sinulla on valmistelut jo hyvällä alulla. Meilläkin oli viime vuosi viimeinen, että jotain leluntyyppistä kuopukselle vielä tuli, mutta nyt taitaa olla vaatteet, kirjat ja pleikkapelit ainoat toiveet. Toisaalta mukavaa, kun leluröykkiöt voi jo unohtaa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niini ihana tunne, kun ollaan jo tosiaan hyvällä mallilla. :) Viime vuonna tuli vähän kiire, kun opiskelut veivät aikani ja ajantajun ihan toisella tavalla. Nyt en halua sitä hommaa toistaa millään tavalla. Haluan nauttia siitä joulunrauhasta minkä saa aikaan, kun on kaikki tehtynä hyvissä ajoin.
      Meillä kans selvästi nuo lelut vähenee vuosi vuodelta. Voi hyvinkin olla, että meilläkään ei ensi vuonna niitä leluja ostella. Tänä vuonna vielä jonkun Legon kuulemma toivoo. Vähän ollaan tässä mietitty, että olisko sellainen pienoisrautatie kiva juttu. Hän kun tykkää junista kovasti, pienenä niitä kävivät mummon kanssa asemalla katselemassa. Saattoivat istua muutaman tunninkin siellä. :D

      Poista