sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Toinen adventtisunnuntai


Oikein mukavaa toisen adventtisunnuntain iltaa!! <3

Meillä on tänään ollut hulinaa. :D Nuorimmalla oli aamusta säbäreenit niinkun joka sunnuntai aamu, sen jälkeen oli nuorimman koululla myyjäiset. Olin hänen kanssaan siellä myymässä pari tuntia. Ihmisiä oli liikkeellä tosi paljon ja lähes kaikki pöydästä saatiin myytyä. Mukavaa, kun lapset pääsevät myös ottamaan osaa. Yhdessä tekeminen kun on niin mukavaa, saa vanhemmatkin tutustua toisiinsa samalla. Jännittävää näytti ensin alkuun olevan tuo myyminen, mutta lapset selvisivät hommastaan tosi hienosti.

Sillä välin, kun me oltiin myyjäisissä, niin järjestimme toiseksi vanhimmalle yllätys synttärit. Kutsuimme hänen 5 parasta ystäväänsä meille päivää viettämään. Poikamme ei tiennyt asiasta mitään, vaan saimme pidettyä tämän asian salassa loppuun saakka. Yllätyksemme onnistui siis täydellisesti. :D Tilattiin jättipizza pojille ja he katselivat leffaa yhdessä. Siinähän se heidän päivänsä mukavasti meni. Toiseksi vanhin oli onnellisen hämmästynyt päivästä.
Saatiin siis kaiken kaikkiaan viettää tosi kiva päivä koko perhe!! <3 Tästä on mukava lähteä taas kohti arjen aherrusta. Itselläni on enään kolme lähipäivää koulussa, lisäksi toki tuota itseopiskelua, mutta hiukan helpompi kaksi viikkoinen tiedossa. :)

Jos joltain löytyy Instagram, niin siellä on enempi kuvia meidän joulun odotuksesta. Minut löytää nimellä keltaisen_talon_joulunodotusta. Lämpimästi tervetuloa seuraamaan! <3

2 kommenttia:

  1. Teillähän on ollut hulina sunnuntai. Ihanaa kun touhuilette kaikkea yhdessä.
    Mukavaa iltaa koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä aina näitä hulinapäiviä tulee, kun kohti joulua mennään. :D Mutta pian on lomaa kaikilla ja sitten saadaan vaan olla ja nauttia. Koulussakin rupee pikkuhiljaa helpottamaan ja lapsetkin saavat hiukan hengähtää. Tulee heille loma kyllä todella tarpeeseen.
      Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!! <3

      Poista