maanantai 7. marraskuuta 2016

Pyhäinpäivä







Meillä on tapana käydä hauatausmaalla koko perheen voimin aina Pyhäinpäivänä. Joskus on ollut vuosia, kun emme ole käyneet. Mutta aina, kun se on mahdollista, niin käymme.
Tänä vuonna kävimme minun isovanhempien haudalla, serkkuni haudalla sekä kummitytön haudalla. Isovanhempieni haudoilla kävimme jo aamupäivällä, joten isoa kynttilämerta ei silloin vielä nähty. Paljon oli kyllä ihmisiä liikkeellä haudoilla.
Illasta kävimme mieheni kanssa kummitytön haudalla viemässä ihan kahdestaan kynttilän ja silloin oli jo pimeää. Sain muutaman kuvan räpsästyä kännykkäkameralla. Vähän voi tuota kaunista maisemaa kuvitella, ei sitä kameralla niin kauniiksi saa, kun mitä se siellä hautausmaalla on. Se on niin ihanaa katseltavaa. Kynttilänvalo on niin lämpöinen, vaikka pihalla olisi kuinka kylmä ja kolea.
Seuraavan kerran käymme hautausmaalla aatonaattona ja varmaankin aaton hartauden jälkeen vielä uudelleen. Aatonaattona kun menemme taas valosaan aikaan koko perheen voimin. Mutta aaton hartauden jälkeen voimme mennä sitten mieheni kanssa pimeällä ihastelemaan sitä valomerta.
Monta ajatusta ja monia surullisia hetkiä toki tuo mieleen siellä käyminen ja kaipauksen. Mutta toisaalta myös ilo. Heidän on hyvä olla ketä me muistelemme. <3

Mukavaa marraskuun maanantai-iltaa!! <3

6 kommenttia:

  1. Surullisia hetkiä, mutta niin tunnelmallisen ja juhlavan kaunis on kynttilöin valaistu hautausmaa. Minulla on tapana tehdä havulaitteet oman lapsemme, isäni, isovanhempien, appivanhempieni ja mieheni vanhempien haudoille ja viedä ne ja sytyttää pitkään palavat kynttilät jo pyhäinpäivänaattona.
    Poikkesin ensimmäistä kertaa blogiisi joulutunnelmaa jo etsimään. Kiva blogi.
    Hyvää viikonalkua! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin!! Kyllä se hetki hautausmaalla on niin kauniin tunnelmallinen, vaikka siihen liittyykin surua ja kaipausta.
      Ihana tapa sinulla! <3 Havulaitteet ovat niin todella kauniita talvella ja haudoilla pienen lumen peitossa ovat kyllä niin kauniita. Mun vanhemmat olivat vieneet havuja haudoille, niin olivat nekin todella kauniita.
      Kiitos paljon! :) Tulen käymään sinun blogissa myös kurkkimassa.
      Oikein mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. Meilläkin on perinne Pyhäinpäivänä käydä ukin ja mummon haudalla. <3 Isänpäivänä taas uudestaan ja sitten jouluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on niin kaunis perinne viedä ne kynttilät!! <3
      Jos emme pääse käymään Pyhäinpäivänä hautausmaalla, niin mekin käymme sitten isänpäivänä. Mutta jouluna käydään joka tapauksessa.

      Poista