lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulukuun yhdeksästoista päivä



Oon niin monesi ihaillut muiden tekemiä "hätätilanteessa riko lasi" lahjoja. Nyt vihdoin etsintä tuotti tulosta ja löysin Ikeasta sopivat kehykset tähän hommaan. Tekstit oon kirjoittanut teipin päälle, että noita kehyksiä voi sitten käyttää lahjan avaamisen jälkeenkin. :) Meidän yksi kummityttö tulee siis tänä jouluna saamaan tuollaisen paketin. Tavarat ovat kiinni kaksipuoleisella teipillä taustassaan, joten ovat helpot irrotella. :) Mutta jotenkin kivempi antaa lahja saajalleen tuossa muodossa.

Tänään meillä olikin joulujuhlat kolmella lapsella. :) Kaksi nuorinta esiintyi omissa juhlissaan. Nuorimmaista on tuntunut jännittävän kyllä tosi paljon tämä päivä. ;) Uni on välillä ollut hakusessa ja normaalisti niin hyväntuulinen poika on ollut todella itkuherkkä. Tää joulunaika on niin jännittävää.. Tänään siis sai nuorimmainen ensimmäisen todistuksensa ja neiti ensimmäisen numerollisen todistuksen. Ja olen kyllä todella ylpeä ihan jokaisen lapsen suorituksesta. <3 Jokainen sai todella hienon todistuksen. Nyt me nautitaan joululomasta. Ihanaa!! <3 Miehelläni on vielä maanantai töitä, mutta sitten ollaan koko porukka lomalla.

Iloista lauantaita kaikille!! <3

3 kommenttia: