perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukuun kahdeksastoista päivä






Piti nyt muutama lumikuva tänne laittaa!! <3 Lunta kun on tänä talvena ollut niin vähän, niin edes kuvista sitä voi ihailla. Kyllä meillä on otettu ilo irti ihan jokaisesta talvipäivästä. Kaksi nuorinta on käynyt pulkkamäessä ja voi sitä riemua. <3
Meillä on pitkästä aikaa sellainen hetki, että jokainen lapsi pääsee kulkemaan ihan omin jaloin, eikä tarvitse auttaa hiusten pesuissa ym. arkiaskareissa. Viime maanantaina oltiin mieheni ja kahden nuorimman kanssa ja kahden heidän kaverin kanssa pulkkamäessä. Meinas kyyneleet silmiin tulla, kun näin meidän neidin ilon ja riemun. <3 Hän pystyi juosta ja laskea pulkkamäkeä ihan niinkun kuka tahansa samanikäinen lapsi. Se puheen pulputus ja poskien puna oli jotain niin ihanaa. Tämä on meidän perheen toinen parhaista joululahjoista!!!! <3 Tyttö liikkuu ilman mitään apuvälineitä ja juoksee. <3

Nyt on täällä jouluhommat niin hyvällä mallilla, että ainoastaan kaksi lahjaa puuttuu. Ne haetaan ensi viikolla samalla, kun käydään ruokakaupassa ym. Maanantaina on siivouspäivä ja tiistaina käydään ruokakaupoissa (ja jos vaan ehditään, niin ruokakauppa hoidetaan myös maanantaina). Siivouspäivään meillä osallistuu ihan koko perhe, vaikka siitä nyt ei kukaan niin nautikaan. Puhtaasta kodista tykkää kyllä kaikki (tai nuorimmainen kyllä aina muistaa mainita, että hän kyllä tykkää enempi sotkusta ;D).
Niin se aika kuluu... Pian saadaan juhlia joulua!! <3

Ihanaa perjantaita jokaiselle!! <3

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin kivalta tuo teidän neidin ilo pulkkamäessä <3
    Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli ihanaa seurata!! <3 Ihan parasta!!
      Ihanaa viikonloppua myös teille!! <3

      Poista
  2. Oi miten ihana joululahka. Jaa ihana että lunta on edes vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin ihana joululahja!! <3 Nyt ei taas ole yhtään lunta... :( Mutta ihan jokaisesta pienestäkin luminokareesta täällä on nautittu.

      Poista