lauantai 28. syyskuuta 2013

Lauantai-illan herkuttelua

 Nyt on saatu kaikki muut tavarat uuteen kotiin, paitsi takkapuut vielä odottaa siirtäjäänsä!! :) Takkapuut siirtyy vasta maanantaina, koska huomenna me pidetään ihan reilusti vapaapäivä, vaikka kämppä kaaoksen vallassa onkin. Nyt rupee tuntumaan siltä, että koko porukka tarttee pienen huilauksen.
 Meinataan tehdä retkipäivä Tampereelle. Tampereella on Tampere-päivä ja siellä pääsee moniin paikkoihin ilmaiseksi, mihin normisti maksaa. Ja pääsee tutustumaan paloasemallekin. Meillä on suunnitelmissa neidin kummien kanssa käydä Mc Donaldsissa syömässä ja sen jälkeen suunnistetaan Muumilaaksoon ja kivimuseoon (nämä kaikkien lasten toiveissa, myös isojen). Tallipihalta täytyy käydä ostamassa jokaiselle pieni suklaa, koska siellä on niin tosi hyvänmakuisia suklaita sekä iso, iso plussa on se, että siellä on meidän kahdelle nuorimmallekin sopivia suklaita. Riisimaidosta tehtyä vaaleeta suklaata sekä maidotonta tummaa suklaata. Ja ovat muuten hyviä!!! Nam!! :)
Nuorimmat haluaa sitten vielä paloasemalle suunnata. Siinähän se päivä sitten mukavasti kuluukin ja saadaan porukalla kiva retkipäivä!! Niin odotan!!! <3 Pääsee vähän päätään tuulettamaan, kun rupee tää muuttorumba jo hieman hermojen päälle ottamaan. Mutta nyt täytyy vaan ajatella, että loppusuoralla ollaan.
Tänä iltana me tehtiin koko porukan voimin herkkuja!!! Se me ollaan ansaittu ihan kaikki. Meidän toiseksi vanhin halusi tehdä teeleipiä ja olivat tosi hyvänmakuisia!! En ole koskaan ajatellutkaan, että niihinkin voi laittaa porkkanaraastetta ja juustoraastetta. Ja maku oli aivan mielettömän hyvä!! Tilasin pojaltani näitä samoja toistekin. Hän joutui vähän soveltamaan köksänkirjan reseptiä, koska mulle piti tehdä gluteenittomia ja neidille gluteenittomia ja maidottomia. Mutta hienosti selvisi tehtävästään!! Ja kaikille maistui!!
Nuorimmainen auttoi mua tekemään tuollaisen murotaikinapohjan (joka piti olla uunissa vaan 6 minuuttia, meillä se oli hiukan verran enempi...), jonka päälle laitettiin vaniljajätskiä. Tässä on siis ajatuksena tehdä niin, että tekee vuokaan murotaikinapohjan (me rouhittiin sinne sekaan suklaapaloja), paistaa sitä uunissa n. 6-7 min. että se jää puoliraa'aksi ja heti uunista oton jälkeen laitetaan päälle vaniljajätskiä (toki voi muutakin jätskiä laittaa) ja sitten syödään samantien. Meillä ei onnistu tuo, että laitettaisiin suoraan uunivuokaan sitä jäätelöä, että kaikki saa syödä. Me laitettiin jokaiselle omaan kippoon sitä ja hyvin teki kauppansa!! :D Kuulin maanantaina tämmöisestä meidän käsityö illassa seuriksella ja tämmöisiä herkkuja kuulemma tuolla Amerikassa tehdään paljonkin. Piirakkapohjaahan voi muokata juuri sellaiseksi, kun haluaa. Sinnehän voi laittaa vaikka pähkinöitä tai jotain muuta makua antamaan. Meidän versio oli gluteeniton ja maidoton pohja ja päällä oli osalla laktoositon jätski ja osalla kaurajätski. On sellainen herkku, jota voisi hyvinkin miettiä myös jouluksi. Tulee nopeesti ja jos laittas vaikka vähän piparimausteita pohjaan, niin saisi niin jouluisen makuisenkin siitä.
Kun niin moni halusi leipoa ja kokata, niin neitikin sitten innostui! :) Hän kaivoi oman reseptikirjansa ja teki suklaapikkuleipiä, on meinaan suklaalla herkuteltu tänään. :D Hän teki ne myös gluteenittomina, että sai itsekin syödä niitä. Hyvin nekin teki kauppansa. Neiti teki taikinan ihan itse tai mä sulatin margariinin, kun se on niin kuuma, ettei polta sormiaan. Mutta muuten ihan itse, nuorimmainen kävi vähän siinä avustamassakin.
Mieheni sitten teki hampurilaispihvit ja paistoi broitsun. Vanhin halusi ehdottomasti friteerattuja ranskalaisia, joten hän sitten paistoi niitä kattilassa...
Kyllä maistui kaikki ruoka ja herkut porukalle, kun koko päivä oltiin siivottu ja kannettu kamoja!! :) Pitihän sitä isosta urakasta palkita. Ja yhteinen leipomis ja ruuanlaitto hetki oli aivan ihana juttu!!! <3 Mieheni ja isot pojat vielä leffaa katsovat, pienet jo on untenmailla... Itsekin meinaan sinne suunnata!! ;)
Kauniita unia jokaiselle ja oikein ihanaa viikonloppua!!! <3

10 kommenttia:

  1. Noh, teilläpäs on kokkailtu :P Mukavaahan sitä on välillä rentoutua ja herkutella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo!! :D Joskus on ihan mukavaa porukalla tehdä jotain ja kun nyt niin vähän on mitän ehditty yhdessä tehdä, niin yhdistettiin arki ja juhla. :)
      Kyllä herkuttelu välillä on ihan mukavaa!! :D

      Poista
  2. Tsemppiä kovasti. Oma muuttorumpa on hyvässä muistissa... hommaa on PALJON! Meilläkin on 4 lasta, yksi maitoallerginen ja teeleivät ;). Suora linkki teeleipiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :)
      Muutossa on kuitenkin yksi tosi hyvä juttu. Silloin tulee perattua ihan kaikki ylimääräinen pois. Kun niin harvoin siihen hommaan ihan huvikseen viittii ryhtyä... ;) Tarttis kyllä useammin! Tiedät kyllä sitten, että mitä se muuttaminen on useamman lapsen kanssa. ;) Mutta meidän isot pojat on jo niin isoja, että heistä oli iso apu kantamisessa ja purkivat omat huoneensa ja pakkasivat kaikki. Ovat auttaneet tosi paljon muutenkin noissa hommissa!! :)

      Poista
  3. Törmäillään Tampereella :)
    Mukavaa päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :)
      Teillä siis samanlaisia suunnitelmia tiedossa!! :) Muumilaakso varmaan aika täynnä, mutta sinne kaikki lapset halusivat lähteä, joten sinne me suunnataan. Kivimuseo on meidän toiseksi vanhimman suosikki. Vakoilumuseoon olisivat myös innokkaana lähdössä, mutta kun ei ihan joka paikkaan ehdi... Ettei tartte juosta kohteissa. ;)
      Mukavaa päivää myös teille! :)

      Poista
  4. Monta kertaa muuttaneena tiedän, että jossain vaiheessa alkaa mennä hermo ja sitä pakkaamista sekä purkamista jatkaa unissaankin. Tauko tekee hyvää ja itsensä hemmottelu. Kyllä ne tavarat pikkuhiljaa paikkansa löytää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä... ONNEKSI nyt ollaan jo paremmalla puolella!! Teki niin tosi hyvää tänään vähän olla pois kaaoksen keskeltä. Huomenna aamullekin vähän suunnitelmia jo tehtynä, pientä ulkoilua. Sitten varmaan taas jaksaa täällä puuhastella! :) Niin mä ajattelinkin, että pikkuhiljaa näitä kamoja tässä pistän paikoilleen ja teen just sen verran, kun hyvältä tuntuu. Nyt en ota stressiä, ystävät pääsee sitten jossain vaiheessa kyläileen. ;)

      Poista
  5. Ihania herkkuja! :)

    Mullakin on suunnitelmissa sukuloimisreissu Tampereelle. :) Välillä on kiva käydä jossakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :) Kyllä tuntui hyvin kauppansa herkut tekevän.. ;) Vähän jäi vielä tälle päivälle, mutta ei ihan kauheesti.
      Oon niin samaa mieltä, että hyvää tekee välillä vähän käydä jossain. Mä niin paljon täällä kotosalla oon, että ihanaa vähän muuallekin päästä!! :)

      Poista