tiistai 24. syyskuuta 2013

Terveiset muuttorumban keskeltä

Tasan kolme kuukautta jouluaattoon!!! <3 Voi kuinka ajatus tuntuukin aivan ihanalta!! <3 Valmisteltavaa vielä on, mutta ei liikaa. Juuri sopivasti tekemistä jouluun. Muutamia käsitöitä puuttuu lahjaksi, mutta ne on sellaisia, joita tekee tosi nopsasti. Kun saan valmiiksi asti, niin laitan tännekin! :)

Meillä muutto on edistynyt ihan kohtuu hyvin! :) Vielä riittää tekemistä ja puuhaa, mutta suurin osa tavaroista on täällä meidän uudessa kodissa jo. Ihan vielä en täältä uudesta kuvia viitsi ottaa, mutta jossain vaiheessa postailen niitäkin. Täällä kun tehtiin iso pintaremontti ennenkun muutettiin. Tosin yksi seinä jäi maalattavaksi lauantaille, vaikka perjantaina jo tuotiin suuri osa tavaroista. Mieheni ilmoitti torstai-iltana, että huomiselle olen saanut kantoapua, mutta lauantaiksi ei ketään. Siinä sitten käsipuolisena yritin pakata ja haalia laatikoita. Meillä ei siis oltu pakattu edes juuri mitään... Ihan pari laatikkoa oli valmiina. ;) Onneksi sain ihania ystäviäni auttamaan pakkaamisessa, niin edistyi kaikki tosi hyvin. <3 Itse satutin alkuviikosta lavan tuolta yläselästä ja toinen käsi oli ihan toimimaton... En pystynyt nostamaan, enkä kantamaan... Se hiukan verran hankaloitti mun projektiani. Perjantaina särki tosi paljon, lääkkeitä vaan napsin ja yritin sen avulla selviytyä. Ja selvittiinhän me!! :) Lauantaina mun vanhemmat oli taas auttamassa ja saatiin paljon jo tavaroita paikoilleen. Mistä olen tosi iloinen!! :) Ja mistä mä olen kaikista iloisin, niin täällä uudessa kodissa ilmanvaihto kulkee ihan toisella tavalla, kun vanhassa!!!!! Siis niin iso ero!, niin raikasta! Toivottavasti nyt helpottaa neidinkin olotilaa!! :)

Vanhassa kodissa vielä loppusiivous ja vaatehuoneen tyhjääminen ja muutama muu juttu vielä kaapeissa. Mutta muuten se on tyhjä. Tänään sain viimeiset vaatteet vaatekaappeihin, joten täällä uudessa ollaan kans hyvällä mallilla. Muutama päivä ja sitten pitää avaimet luovuttaa. Mutta onneksi vielä viikonloppu me saadaan ne pitää! :)

Nyt meen jatkamaan pientä raivausoperaatiota täällä. Jokainen pienikin juttu on eteenpäin!! :)

Palaan taas tänne, kun ehdin!! Lämmin kiitos kaikista ihanista kommenteista kaikille!! <3 Mä vastailen niihinkin aina sopivan hetken tullen ja nyt kun nettikin on toiminnassa kunnolla täällä. Käyn myös vierailemassa teidän muidenkin ihanissa blogeissa kunhan selviän!!

Ihanaa viikkoa ihan jokaiselle!! <3

10 kommenttia:

  1. Sinä siellä käsipuolena, kun täällä ukko jalkapuolena. No, kyllä se siintä. Meilläkin nyt muuttoa puuhataan minkä ehditään. :)
    Tuokoon uusi koti tullessaan paljon onnellisia hetkiä mukanaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tästä!! :) Toiset päivät on jo parempia, kun toiset. Jos vähänkin innostuu kantamaan, niin siinä kohtaa tietää kantaneensa... Mutta onneksi sentään paikoilleen pystyy noita tavaroita laittamaan. Kyllähän tuo muuttaminen on aikamoista... Mutta kun sen saa valmiiksi, niin sitten on ihana fiilis. Tsempit teillekin muuttoon!! <3
      Kiitos Minttu!! <3

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin!:-) Hyvä, että ilmanvaihto on uudessa kodissa kunnossa.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :)
      Kyllä tästä raikkaasta ilmasta osaa nyt nauttia ja arvostaa sitä. Eipä olis uskonut ollenkaan tämmöstä juttua... Joitain asioita vaan pitää itsestään selvinä. Mutta nyt käydessä vanhassa kodissa se tuntuu tosi tunkkaiselta. Täällä tuntuu, että itsekin jaksaa enempi tehdäkin. Oon vaan miettinyt, että kuinka paljon tässä on sitä omaa ajatusta, kun tietää asian. Mutta kun niin moni muuttomiehistäkin sitä sanoi, niin uskoisin sen olevan ihan totta. :)

      Poista
  3. Kyllä tuo hyvä sisäilma on todella tärkeä. Etenkin näin talvisaikaan. Mulla oli yhdessä vuokra-asunnossa tosi kuiva ilma ja se teki elämästä todella hankalaa. Iho ja etenkin kädet kuivu todella paljon ja pientä köhää koko ajan. Ilmankostutin vähän auttoi asiaa.

    Onneks miehen luona nykyään tää takka tekee hengittämisestä helpompaa ja tuo pehmeää ihoa hellivää lämpöä taloon. <3
    Toivon todella, että teillä nyt muuton ja uuden kodin myötä nämä ongelmat helpottuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä nyt täällä ollessa huomaan kuinka oma ajatuskin kulkee niin paljon paremmin!! Jaksaa tehdäkin jotain, eikä tartte pitää noita ovia ja ikkunoita koko aika auki, että saa edes vähän happea.

      Takka on kyllä ihana!! <3 Mä kyllä siitä tykkäänkin. Nyt toivon, että pääsen siitä nauttimaankin. Vanhassa kun ei niin kauheesti sitä nauttimisen iloa ollut. ;) Mutta nyt toivottavasti!! Mä toivon myös, että me päästään nauttimaan puhtaasta ilmasta ja takasta.

      Ihanaa viikonloppua teille!! <3

      Poista