tiistai 27. marraskuuta 2012

Myyjäis puuhia


On tullut taas vähän puuhailtua juttuja lauantain myyntipöydälle!! :D Sytykeruusut on valmiina, samoin Lumiukkosoppapussit. Vielä työn alla on huopahelmet ja pari huopasaippuaa. Mutta siis tosi hyvällä mallilla ollaan. Sytykeruusuja meinaan laittaa myös joulupaketteihin, katotaan sitten, että kenen paketista niitä tänä jouluna löytyy.

Tälle päivälle ehti muutakin puuhailla. Yhden ystävän kanssa vierähti mukavasti aamupäivä ja saatiin ihan rauhassa juteltua. Oli kyllä mieltä piristävä juttu!! <3 Neiti potee flunssaa, joten pikkuveli oli hänen kimpussaan, niin mä sain rauhassa puuhailla ystäväni kanssa. On ihan ihmeellistä, kun saa rauhassa jonkun kanssa jutella!!

Miehen vanhemmat toivat meille ison kasan punaisia viinimarjoja, mustia viinimarjoja ja vadelmia. Niistä keitin mehuja tänään. Sainkin tosi ison satsin mehua! :) Kyllä mä taisin lähemmäs 15 litraa sitä mehua tehdä, voi olla enempikin. Onpahan nyt sitten, mitä juoda! Lapset tuntuivat olevan kovin tyytyväisiä. Heti iltapalalla sitä sitten maisteltiinkin.

Meillä on joululahjat jo niin hyvällä mallilla, että enään yhden kummilapsen paketti on lähettämättä ja kahden antamatta. Kolmea lahjaa vaille on kaikki joululahjatkin hankittuna! :) Nyt saa siis ruveta nauttimaan joulusta!! <3 No, onhan siitä tullut tähänkin mennessä nautittua!! ;D Meillä vaan ei ole kauheesti kotiin laitettu joulukoristeita, kun mun työpöytäni on ihan kaaos... Kun en koko aika ole viittinyt kerätä juttujani sieltä pöydältä pois, vaan puolivalmiit tekeleet lojuu siellä.. Ei sitten huvita sotkun keskelle laittaa mitään joulujuttuja. Mutta jos mä vaikka ens viikolla jo ehtisin kaikki kamat siivota pois ja laittaa meillekin joulua!! <3 Ainakin niin mä haaveilen!! Sen sitten taas näkee, että kuinka moneen kertaan mun kauniit ajatukset vaihtuu.

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!! <3

Lämpimästi tervetuloa kaikille uusille lukijoilleni!!! <3 Teitä onkin jo tosi paljon täällä!! Ihania jouluisia hetkiä!!

1 kommentti:

  1. Ihanaa viikkoa sinullekkin! :)
    Minä olen pikkuhiljaa laitellu joulu juttuja tänne kaaoksen keskellekkin. Siistiä tai ei joulu tulee kuitenkin.

    VastaaPoista