maanantai 5. marraskuuta 2012

Marraskuuta jo mennyt useampi päivä

Meillä on nettiyhteys jostain syystä tökkinyt pahasti jo muutaman päivän. En ole edes päässyt blogiini kirjoitteleen! ;) Muutaman kommentin sain tänne julkastua ja sit taas tilttas netti. Nyt vaihteeksi ainakin toimii niin kauan, että saan kirjoitettua tämän juttuni.

Viikonloppu vierähti mukavasti leirillä ja nyt uusi viikko aloittettu!! :) Tänään posti toi muutaman joululahjan lisää. Ihan muutama enään puuttuu. Tosi ihana juttu kyllä!!

Omatekemiä lahjoja vielä täytyy tehdä ja ajattelin noita herkkuja sujautella osaan paketeista. Viime jouluksi löysin niin paljon kaikkia hyviä suklaa ym. ohjeita. Ja viime jouluna meillä niitä testattiin, että olivat hyvän makuisia! ;) Tälle joululle on joitain tilattu jo, mieheni ja toiseksi vanhin ihastuivat muutamiin suklaajuttuihin, niin kyllähän niitä jouluksi tehdään. Ja kun olivat niin monet tosi helppoja ja nopeita toteuttaakin. Suklaa-karkki-kakkuja annettiin lahjaksi viime jouluna ja tänä jouluna myös. Rocky Road karkkeja myös laitetaan paketteihin, turkinpippuri-valkosuklaa herkkuja. Mieli tekis kokeilla marmeladeja. Katotaan miten niiden kanssa käy! Mutta olis jotain, mitä kaksi nuorintakin sais syödä.

Mä huilailen ja parantelen jotain pientä flunssan alkua, ääntä ei oikein tahdo tulla. Mutta onneksi ei mitään sen suurempaa ole! :) Ihanaa maanantai-iltaa kaikille!! <3

5 kommenttia:

  1. Rocky Road-suklaita aion minäkin tehdä tänä jouluna lahjaksi. Testaan ne tuossa parin viikon päästä synttäreilläni :) Koitahan parannella itseäsi :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi blogin kirjoittamiseen ei tarvia ääntä. :) Paranemisia ja mukavaa viikonalkua sulle!

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon!! <3

    Rocky Road suklaat on kyllä hyviä!! :) Ja on niin ihanaa, kun niistä saa tehtyä sellaisiakin, joita meilläkin voidaan syödä. Kun niin usein herkut ovat sellaisia, joita ei voi juurikaan muunnella. Onneksi näitä voi! :)

    Onneksi tosiaan tähän kirjoittamiseen ei tarvita ääntä!! :D Lapsista on jotenkin kurjaa, kun äidillä ei tuu ääntä. Luulis heidän olevan iloisia! ;D

    VastaaPoista
  4. Paranemisia sinulle. Muista levätä ja juoda kuumaa. <3 Minäkin suunnittelin erilaisia suklaita valmistella lahjaksi. Muutenkin ruokalahjat on mukavia.

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon Helsu!! :) Eilen tuli juotua kyllä useampi mukillinen teetä, vaikka muuten en niin kauheesti sitä juokaan. Tuntui kyllä hyvälle kurkussa! Toi on kyllä totta, että ruokalahjat on tosi kivoja antaa ja saada lahjaksi. Katotaan, mitä kaikkea sitä sitten tuleekaan tehtyä. :)

    VastaaPoista