lauantai 27. lokakuuta 2012

Terveiset kirjamessuilta! :)

Käytiin koko perheen voimin Helsingin kirjamessuilla!! :) Oli kyllä ihana reissu!! <3 Pieni irtiotto arjesta, kun yksi yökin Helsingin suunnalla vietettiin. Kyllä kannatti ihan ehdottomasti käydä. Tässä kuvassa muutama kirja, joita meidän reppuun löytyi. Joululahjakirjoja löytyi tosi monta. Lahjoista enään muutama ostamatta, kun tuolta löytyi niin monta. Olin tehnyt listaa, kenelle haluaisin ostaa, mutta löytyi myös sitten muillekin noita lahjoja. Päästiin samalla neidin kummejakin tervehtimään!! <3 Oli ihanaa heitäkin pitkästä aikaa nähdä. Huominen vielä huilaillaan ja sitten maanantaina taas arki koittaa. Nyt nautin siitä, kun päästiin reissuun lähtemään. Välillä tekee ihan hyvää olla jossain muuallakin, kun kotona! :)

Rentouttavaa lauantai-iltaa kaikille!! <3

2 kommenttia:

  1. Kirjat on kivoja ja hyviä joululahjoja. Itse muksuna sain kummilta joka joulu jonkun kirjan ja yksi niistä oli Mauri Kunnaksen 12 lahjaa joulupukille. Sen luen joka vuosi joulun alla ( vieläkin ). :)
    Kirjat on myös siitä hyviä kun niihin voi kirjoittaa omistus kirjoituksen ja päivämäärän. Tavaraan vähän vaikeampi sellaista värkätä.

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään kans antaa sekä saada kirjoja lahjoiksi. Niistä jää kyllä kiva muisto ja ovat sellaisia pitkäikäisiä. Mä sain kummitädiltäni kans monena jouluna kirjoja. Yhtenä jouluna paketista tuli Kunnaksen Koiramäen lapset kaupungissa. Sitä kyllä sitten luettiin ja paljon! ;) Kunnaksen kirjat on kyllä ihania. Mä oon joka joulu omilleni ostanut aina uusimman Kummaksen kirjan. Niistä tykkää meillä isotkin pojat. Ja tietty aikuiset! ;D Tuo 12 lahjaa joulupukille on ihan mun lemppareita noista Kunnaksen kirjoista. Se on niin hauska! :)

    VastaaPoista