keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Arvonnan aika

Tuossa joku aika sitten ajattelin, että kun on 50 lukijaa blogillani, niin sitten haluan järjestää lukijoilleni arvonnan!! :) Ja nyt teitä sen verran täällä on. Ihanaa, kun olette tänne tienne löytäneet. Jokainen saa osallistua yhdellä arvalla tasapuolisesti. Te kenellä ei ole mitään nimimerkkiä, niin laittakaa joku tuntomerkki itsestänne. Arvon siis itse tekemiäni juttuja. Tuossa kuvassa on pikkuinen poppana kori, väriltään ruskea, 2 pikkusydäntä, huopahelmistä tehdyt korvikset, lämpötyyny dino kuvalla ja huopainen joulunkello. Kuvasta ei siis välttämättä saa mitään selvää, kun halusin sen ehdottomasti ottaa kynttilän valossa! Mutta onpahan sitten voittajalle joku yllätys luvassa, kun ei näy kaikkea. ;)


Arvonta aika alkaa nyt heti ja päättyy sunnuntaina 21.10. klo 22.

Olisi kiva kuulla kommenteissanne, että minkä perinteen tai ruuan lapsuuden jouluistanne olette halunneet ottaa omaan jouluunne mukaan vai oletteko halunneet tehdä kaiken omalla tavalla ja luoda oman perheen näköisen joulun! :)

tiistai 9. lokakuuta 2012

Joulufiilistelyä

 Vihdoin sain ihan rauhassa ajan kanssa kurkistaa tätä ihanaa kirjaa!! <3 Aivan ihania uusia ideoita sieltä löytyikin. Kovasti toivon, että saan niitä toteutettuakin. Ainakin lasipurkeista tehdyt kynttiläkipot oli ihanat. Ne on kaikista parhaiten mieleen jäänyt, toki muitakin ihanuuksia!
Tämmöisen piparkakkukuusen löysin jostain joulukirjasta ja piti heti ottaa kuva, ettei idea vaan unohdu. Onhan näitä ollut monessakin paikassa ja joululehdissäkin näitä, mutta piti tallentaa, kun ajattelin, että tästä saadaan kyllä ihana idea jonkun joulupakettiin. Mun mielestä on niin ihanaa antaa ja saada omatekemiä juttuja. Mä muistan muutaman joulun, kun oon saanut kummilapsilta oma tekemiä juttuja. Ovat olleet kyllä niin ihania!

Kovasti olis toiveissa tällä viikolla ehtiä joku päivä Ikeaan asti!! Niin monessa blogissa ollut aivan ihania Ikea löytöjä ja netissäkin niitä oon kurkkinu. Kävinhän mä siellä jo kerran, mutta silloin en ehtinyt sen enempää perehtyä asiaan ja vasta niitä laiteltiin hyllyihin. Ei ihan hirmuista määrää ollut hyllyissä. Onneksi muutaman ihanan joulupaperirullan sain haalittua jo mukaan! ;) Siitä sitten ihan oma postaus, kunhan sinne asti pääsen ja toivon, että mullekin vielä jotain sinne jätettynä.

Ihanaa tiistaita kaikille piipahtajille!! <3

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Vanhimman kotitehtävän arviointia

 Vanhin sai koulusta tehtäväkseen leipoa hiivalla joko sämpylöitä tai pullia. Vanhin kun ei pullista tykkää, niin sitten hän leipoi sämpylöitä! :) Tämmöiset läksyt on kyllä ihan parhaita. Toiseksi vanhin totesi, että näitä sämpylöitä mä haluan joku toinenkin kerta! :D Joten hyviltä maistuivat. Harmikseni itse en päässyt maistelemaan, mutta tuoksu oli tosi herkullinen ja näyttivätkin kyllä hyviltä. Uskon kyllä, että olivat herkullisia! :) Vähän piti arviointia tehdä lappuun, mikä pitää kouluun viedä. Eipä sitä huonoa arvosanaa voinut siihen antaa, kyllä hyvät arvioinnit sai.
Tänään taas on ehditty olla myyntihommissa. Nuorimmainen oli tällä kertaa mukana, kun mieheni oli samaan aikaan kokkikurssilla. Kolme vanhinta oli yhdellä ystäväperheellä leikkimässä hetken aikaa ja hetken aikaa olivat ihan keskenään täällä. Hyvin oli sujunut ja kuulemma oli ollut kivaa! :) Nyt sitten suunta kohti uutta viikkoa. Onneksi ens viikolle ei niin kauheesti ole ohjelmaa, kun mitä tämä viikko on ollut! :) Taas oli uusia lukijoita löytänyt tänne. Lämpimästi teille kaikille tervetuloa!! <3

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!! <3

perjantai 5. lokakuuta 2012

Kynttilöiden loisteessa




Sain keskiviikkona Party Lite tilaukseni ja laitoin uudet sekä vanhoja somisteita esille. Eilen oli viikkosiivouksen aika ja mä kaivoin esille jo kirkon ja tuon lelukaupan. Viime jouluna kirkko sekä lelukauppa unohtuivat kokonaan kaappiin, niin nyt kaivoinkin ne sitten esiin jo hyvissä ajoin. Toisaalta, eipä ne niin kovin jouluisia olekaan, vaan voisi pitää vaikka ympäri vuoden esillä. Lelukauppa on meidän lasten suosikki ja on ollut meillä jo tosi monta vuotta. Ihmettelen, että kukaan lapsista ei ole sitä edes rikkonut! ;) Ainoastaan yksi pyöräilijä lelukaupan edestä on hävinnyt, mutta muuten ehjä. Tuosta kirkosta mä tykkään myös tosi paljon, kun sinne sisälle laittaa kynttilän, niin se niin tosi kauniisti loistaa ikkunoista eri värejä. Tänään taas hiukan hämärä ilma, niin mä sytyttelin kynttilöitä itelleni tänne ja kaksi nuorinta leikkii yläkerrassa neidin kaverin kanssa. Saan siis hetken aikaa nauttia ihan yksin tästä kynttilän valosta ja tunnelmasta! :D

Tunnelmallista perjantaita ja viikonloppua kaikille!! <3

torstai 4. lokakuuta 2012

Joulu aakkosin

A
Aatonaatto, ihan parhaita päiviä. Yleensä kaikki hommat tehtynä, aattoa odotetaan. Meidän perhe käy aatonaattona kylpylässä. Helpottaa hiukan joulujännitystä! ;)

B
Betlehem

C
Callunat, yleensä ovat vielä jouluna ihan hyvännäköisiä. Kuuluvat meidän jouluun! :) Tykkään callunoista tosi paljon.


D
Dermosil ;P Sieltä tulee muutama lahja aina joka joulu tilattua. :D

F
Fazerin sininen suklaa ;P (vaikka ite en montaakaan enään nykysin pysty syömään..)

G
God Jul :P

H
Hoosianna joululaulu, Holiday leffa

I
Ilo, jouluna kaikki on tosi hyväntuulisia (osa lapsista pakettien avaamisen jälkeen;))

J
Joulukuusi, meidän joulukuusi tosin on tekokuusi allergioiden takia. Mutta kymmenessä vuodessa olen oppinut pitämään tekokuusta ihan oikeana kuusena. Ja kun sen kauniisti koristelee, niin sekin voi olla upea! :) Joulurauhanjulistus, koko perheellä katsellaan se joka joulu.

K
Kinkku! Joulu ilman kinkkua ei tuntuisi joululta. Osa perheestä on kyllä tästä asiasta hiukan toista mieltä. ;) (Myös kynttilät kyllä isona osana kuuluu jouluun)

L
Lahjat kuuluu lasten jouluun kyllä tosi isona osana

M
Mikki Hiiri Olipa kerran joulu leffa

N
Neilikka ja piparit, Niityllä lunta joululaulu

O
Operaatio Joulun lapsi

P
Perunalaatikko, kuuluu ihan ehdottomasti mun jouluuni! :) Viime jouluna löydettiin laktoositon valmis perunalaatikko ja oli vielä tosi hyvänmakuinenkin.

Q
Qualite magazine, kaikki ihanat jouluheldet! <3 (hiukan oli kaukaa haettu, mutta tulipahan tähänkin kirjaimeen joku juttu!!) :D


R
Riemu, lasten riemua on niin ihana seurata jouluna <3

S
Salmiakki, joka joulu meillä on iso kulhollinen erilaisia salmiakkeja. Sydämeeni joulun teen laulu

T
Tuoksut, jouluna on ihan tietynlaisia tuoksuja. Pitkin vuotta, kun haistaa esim. kanelin tuoksun, niin tulee jouluinen mieli.

U
Uuni, joulun alla leivotaan paljon ja uuni on kovassa käytössä

V
Viinirypäle-persikka-banaani-ananas hedelmäsalaatti kuuluu meidän jokaiseen jouluun. Jälkiruokana tosi ihana, kun on niin raikas.

W
Window, kauppojen ihanat jouluikkunat

X
X-mas, en keksinyt tähän kyllä mitään muuta...

Y
Yhteinen jouluateria isolla porukalla, ystävien muistaminen, jouluyö

Z
Zacharias Topeliuksen Varpunen jouluaamuna

Å
Åbo sinappi! :) Kuuluu kinkun kanssa syötäväksi joka joulu. ;)

Ä
Äiti (toiseksi vanhin keksi tämän, kun itse en keksinyt mitään:))

Ö
Öisin on ihanaa, kun saa käydä jääkaapilla! ;D

Tää oli aika hauska juttu!! :) Muutamia kyllä sai ihan tosissaan miettiä, eikä kaikkeen edes keksinyt mitään järkevää. Mutta kivaa silti!! :)

Mukavaa torstaita kaikille!! <3

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Joulun lapsi paketit

Meillä on tänä aamuna pakattu nuorimman kanssa yhdessä Joulun lapsi paketteja. Osa tavaroista on jo ostettu, mutta vielä vähän puuttuu. Onneksi aikaa vielä on ihan reilusti! :) Sukat puuttuu kaikista paketeista ja nyt tässä oon vähän miettinyt, että haenko pörrösukat vai teenkö villasukat. Jos vaan ehtisin, niin villasukat olis kyllä tosi lämpöiset. Siellä mihin paketit viedään, niin ne kodit eivät ole mitään lämpöisiä, sen puoleen olis kyllä ihanaa nuo villasukat paketteihin sujauttaa. Tämmöisenä harmaan päivänä on mukavaa vähän tehdä jotain mukavaa! :)

Lämpimästi tervetuloa uusille lukijoilleni!! <3 Teitä on lisää tänne löytänyt!! Tosi kiva juttu!! Meidän perheen joulun odotus on selkeesti jo alkanut, kun kaksi nuorinta haluaa katsella koko aika joululeffoja. No onhan niissä aivan ihana se tunnelma. Mikki Hiiri Olipa kerran Joulu tuntuu olevan tosi suuressa suosiossa, samoin Joulu Ankkalinnassa. Näissä kahdessa dvd:ssä on kyllä tosi opettavaisiakin juttuja. Juurikin lahjan antamisesta ja siitä ilosta, mikä tulee itselle, kun toista ilahduttaa. Sehän se on itsellekin mukavaa, kun saa toisia ilahduttaa! :)

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!! <3

maanantai 1. lokakuuta 2012

Lokakuun ensimmäinen

Talvi fiilistä :)
Kyllä tänään hiukan ihmettelin ihan ääneen, että näinkö nopeesti tää syksy on mennyt... Enään kaksi kuukautta ja on joulukuun ensimmäinen!! Tuntuu niin hassulta, että nyt jo...

Markkinoilta selvitty hyvinkin!! ;D Oli kyllä tosi kivaa siellä olla. Sunnuntaina oli ihmisiä liikkeellä ihan reilusti ja oli mukavaa ihmisten kanssa hiukan jutella. Kutimetkin otin mukaani, kun sunnuntaina oli niin kovin pitkältä tuntuva päivä. Se päivä meni kuitenkin tosi nopsasti!! Ensi sunnuntaina taas suuntaan nokan kohti Tamperetta ja käsityömarkkinoita toisessa paikassa. Ne markkinat on sisätiloissa, joten tunnelmaltaan ovat hiukan erilaiset. Mukavaa puuhaa kierrellä erilaisissa paikoissa! :)

Nyt aloitellaan uutta viikkoa ja ideoidaan uusia juttuja! ;) Jos ne ideat sais päivisin, mutta kun ne niin usein öisin mieleen tulee... Ja jos niitä ei heti jaksa paperille laittaa, niin eihän niitä sitten enään aamulla muistakaan. Täytyy varmaan ottaa tyynyn alle pikku vihko ja pieni kynä, niin saa öisin kirjoitella tärkeet jutut ylös.

Mukavaa lokakuista päivää kaikille!! <3