keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Joulukuun kahdeskymmenes päivä




Yhtenä päivänä tässä oli aikaa vähän askarrellakin ja otin heti ilon irti. :D Niin vähän olen ehtinyt tänä syksynä mitään askarrellakaan. Näistä hetkistä nauttii kyllä ihan todella paljon ja kun oli aikaa tähän eikä ollut kiire mihinkään.
Sytykesipsejä testasin minäkin ja vein tädilleni pikkujouluihin tuliaisina näitä. Hän on myös kova askartelemaan, niin on sitten mallina hänelle myös. Sytykesipsejä on nyt useampana vuonna ollutkin esillä, mutta mä kokeilin vasta ekaa kertaa. Helppoja ovat kyllä tehdä ja mä laitoin niihin servettejä vähän päälle koristeeksi. Näyttää mukavammalta. Osa onnistui ihan hyvin ja osa ei ihan niin hyvin. ;) Mutta kivaa se silti oli!
Toinen mitä innostuin kokeilemaan, niin oli tuollainen silhuettikuva lasipurkin sisälle. Mä testasin kreppipaperilla, kun kotoa ei sillä hetkellä muuta löytynyt. Mutta silkkipaperi olis voinut olla vähän parempi vaihtoehto. En omista tällä hetkellä tulostinta ollenkaan, niin piirsin läppärin ruudulta tuon kuvan ensin valkoiselle kopiopaperille ja leikkaamisen jälkeen piirsin tummanharmaalle kartongille sen. Sen jälkeen liimasin kuvan lasipurkin sisäpuolelle. Sitten laitoin liimaa lasipurkin päälle ja laitoin kreppipaperin siihen liiman päälle. Kreppipaperin päälle laitoin vähän liimaa ja ripottelin hileitä päälle.

HUOM!!! Tämän sisällähän ei tietenkään saa oikeaa kynttilää polttaa, vaan niitä led-kynttilöitä!!

Mulla on sen verran suuri purkki, että sisään mahtuu iso led-kynttilä, mutta toki jos tekee pilttipurkkien päälle, niin voi laittaa led-tuikun. Moni oli tehnyt keijukaisia tänne purkin sisään, mutta mä halusin tehdä vähän jouluisemman version. Ajattelin josko ens kesänä ehtisi tuossa pihalla askarrella näitä vähän jemmaan (toki riippuu ihan vähän tuosta kelistäkin ;)), niin voisi antaa ensi jouluna ihmiselle tuliaisina ja pikkulahjoina. Sisälle kun voi minkä tahansa kuvion tietenkin tehdä. :)

Enään neljä yötä jouluaattoon... Niin jännittävää aikaa!! :D

2 kommenttia:

  1. Lasipurkki on aivan ihana, olet kyllä taitava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Outi!! <3 Nämä lasipurkit oli kyllä tosi kiva idea mitä oon nähnyt niin monen tekevän. Ehkä sitten ens vuonna näitä saa enempikin tehtyä. Kesälle kyllä kovasti houkuttaisi tehdä sellainen keijukainen. :)

      Poista