lauantai 23. joulukuuta 2017

Aatonaatto

















Aatonaatto ilta. Kaikki hommat on tehtynä, kuusi koristeltuna, ystäville muistamiset vietynä, kulutettu päivää käymällä kaupoilla ja tapaamalla ystäviä (kun se on niin jännittävää odottaa huomista), hautausmaalle viety kynttilät ja iltaa nautittu kotona. Näimme myös ystäväämme, joka asuu kaukana täältä. <3 Hänkin pääsi nauttimaan Suomen joulusta pitkästä aikaa. Vaikka viime tapaamisesta on pitkä aika, niin tuntui kuin juuri olisimme nähneet. Se kohtaaminen oli täynnä iloa ja riemua!! :D
Saamme aloittaa joulun vieton perheen ja läheisten kanssa. <3 Tuntuu niin hyvältä ja todella ihanalta olla vaan. Kulunut syksy on ollut haasteita täynnä ja siihen on mahtunut kaikenlaista. Nyt on aika rauhoittumisen ja levon. Itse saan lomailla kaksi viikkoa niinkun lapsetkin, mieheni lomailee ensi viikon.
Me olemme saaneet nauttia joulun ihmeistä. <3 Tämä joulu on ollut todella ihmeellinen ja todistus itselleni siitä, että kaikki asiat järjestyy aina parhain päin. Meidän perhe rauhoittuu joulun viettoon kera näiden hienojen kuvien.

Mä sain ystävältäni New Yorkista kuvia, kun pyysin vähän kuvia miltä siellä näyttää jouluna. Kyllä hiukan eri tavalla siellä koristellaan, kun täällä meillä. Tänään ystävääni nähdessä juteltiin kuinka eri lailla monet asiat on. Tällä alueella mistä nämä kuvat on otettu, niin siellä käy turisteja todella paljon katselemassa ja kuvaamassa. Osa on jonkun firman laittamia yhteistyössä, mutta osa on jokaisen itse koristelemia ja summat mitä näihin koristeisiin laitetaan oli jotain aivan hurjia. Ihan nähtävyyksien näköisiä nämä kyllä todellakin on.
Meidän nuorimmainen olisi ehdottomasti halunnut, että meidänkin pihaan laitettaisiin tuollainen Minions koriste. :D Totesin hänelle, että täältä niitä ei valitettavasti saa. Pitäisi tehdä tilaus jostain hiukan kauempaa.

Oikein rauhallista ja ihanaa Joulua ihan kaikille!! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti