perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuun ensimmäinen päivä







Joulukuun ensimmäinen päivä. Vielä ehdin blogipäivityksenkin oikeaan päivään. :D
Syksy on vierähtänyt kovaa vauhtia. Opiskeluni on vienyt aikaa ihan kiitettävästi, mutta kivaa on ollut. Juuri tänään sain kahden näyttöni arviointikeskustelut suoritettua ja läpi meni hyvinkin. <3 Olen kyllä todella onnellinen, iloinen ja kiitollinen asiasta. Kouluni kun kestää ainoastaan ensi toukokuuhun saakka, niin kyllähän se tiivistä opiskelua sitten onkin. Onneksi joulun aikaan on vähän lomaakin mikä on tosi ihana juttu!! Syysloman ahkeroin koulussa, kun lapset lomailivat. Lapset olivat kyllä sen loman tarpeessa ehkä vielä enemmän, kun mitä itse olin.

Joulukuun ensimmäinen päivä on aina niin äärettömän jännittävää aikaa, toki aattonakin on kova jännitys. Eilen illasta ei taas meinannut nuorimmalla tulla uni. Aamusta, kun Facebookin avasin, niin siellä oli vuodelta 2013 oleva päivitys, jossa nuorimmainen ei ollut meinannut saada illasta unta ja kun aamulla oli herännyt, niin oli aikeissa mennä avaamaan isoveljenkin joulukalenterin, kun isoveli oli silloin reissussa. Hyvää hyvyyttäänhän hän olisi auttanut. ;) Vuosi sitten nuorimmainen heräsi klo 5, tänään saatiin nukkua sentään klo 6.30 asti. Katsotaan josko sitten vaikka ensi vuonna jo nukuttais ihan sellaiset normi yöunet. :D Ehkä toivossa on hyvä elää.

Meillä on monet asiat vielä tekemättä... Monena vuonna tässä kohtaa on jo kaikki lahjat ollut ostettuna ja lähetettävätkin olleet jo matkalla, vaan ei tänä vuonna. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä sitten hakemaan loput lahjat ja laittaa ne matkaan. Onneksi tässä nyt vielä aikaa on ja ehdin kaiken oleellisen tehdä. Askarteluita on tullut tehtyä tosi vähän, jotain pieniä ja helppoja juttuja. Eilen käytiin toiseksi vanhimmalle vasta hakemassa joulukalenterikin ja nuorimman kalenteri tuli tällä viikolla postissa. Onneksi nyt on kaikilla omat kalenterit, paitsi vanhin ei enään halunnut. Mitään stressiä en aio siltikään ottaa, vaikka monta asiaa on tekemättä. Me nautitaan joulusta sellaisenaan, kun se saadaan tehtyä.<3

Oikein ihanaa alkanutta joulukuuta kaikille!! <3

2 kommenttia: