maanantai 3. lokakuuta 2016

Jalkakylpypommi








Viime vuonna jo näitä jalkakylpypommeja katselin, mutta viime vuosi oli mitä oli. Nyt sain eräänä päivänä inspiraation ja kun olin apteekkiin muutenkin menossa, niin ostin tuon sitruunahapon samalla.
Näihin ohjeen löydät: TÄÄLTÄ.

Mä hiukan muuntelin ohjetta, mutta lopputulos oli kuitenkin samannäköinen. :) Mä laitoin oliiviöljyn tilalle rypsiöljyä, kun sitä löytyi kaapista. Meillä niin tosi vähän käytetään tuota oliiviöljyä. Itse en pysty kovastikaan noita tuoksuja käyttämään, niin tuoksuöljyn jätin kokonaan pois ja korvasin sen vedellä niinkun ohjeessa oli. Mä käytin ihan Extran minttuteetä, mutta teenä voi käyttää mikä itseä miellyttää.

Tähän tarvitset: (tulee n. 30 kpl)
3 dl ruokasoodaa
1 dl sitruunahappoa
3 rkl oliiviöljyä
1 tl vettä

Ohjeessa oli, että massa jaetaan kahtia ja toiseen osaan laitetaan jotain tuoksua ja toiseen toisenlaista. Itse tein kaikki samalla ja toki laitoin silloin näitä kaksinkertaisen määrän.
1 tl aromiöljyä (voi korvata vedellä)
2 tl kuivia teelehtiä

Sitten koko seos sekoitetaan kunnolla ja painellaan silikonimuotteihin. Mulla oli mun saippuan valmistukseen käytettävät Ikean jääpalamuotit joita käytin tässä. Sitten annoin kuivua huoneenlämmössä n. 3 tuntia ja irroittelin ne. Sitten laitoin ne lasipurkkeihin. Mä sain tädiltäni aivan ihania nalle purkkeja, joihin sitten näitä laitoin. Purkin kansiin laitan vielä jonkun kortisteen, mutta ne  teen vasta lähempänä joulua. Muutama ystäväni tulee tänä jouluna saamaan nämä lahjaksi villasukkien kera. :)

Ihanaa lokakuista viikkoa kaikille!! <3

6 kommenttia:

  1. Ovat kyllä ihana lahja! Itse en ole koskaan tehnyt, en edes käyttänyt kylpypommeja, mutta kuulostavat niin kivoilta. :) Mukavaa tiistaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tykästyin tähän ideaan ja ajattelin laittaa nyt vihdoin testaukseen. :) Toivotaan, että ovat hyvin onnistuneet. Josko ystäville vähän antaisi pikkujoululahjana testattavaksi ensin. ;)
      Oikein ihanaa tiistaita myös sinulle!! <3

      Poista
  2. Minullakin on viikon verran ollut tarvikkeet valmiina noihin jalkakylpypommeihin. Pitäisi saada taas itseään niskasta kiinni ja aloittaa homma.
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut kyllä ollenkaan vaikeita tehdä!! :) Mukavaa pikkupuuhaa.
      Mä ihmettelin, että miten en löydä postaustani ollenkaan, niin tässä onkin päiväyksenä joku ihan muu, kun tämä päivä. :o En kyllä käsitä, mutta eipä tää nyt ollut ollenkaan ensimmäinen tämmöinen täällä bloggerissa. ;)
      Ihanaa viikkoa myös sinulle!! <3

      Poista
  3. Tuommoiset olisi kivoja lahjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kivoja viemisiä kyllä!! :) Ajattelin, että laitan villasukkien kaverina näitä menemään paketeissa.

      Poista