maanantai 29. syyskuuta 2014

Jouluisia ostoksia

Kävin pyörähtämässä jonain päivänä täällä blogimaailmassa ja Ikeaan oli ehditty poiketa muutamassa blogissa. Ja kun kuulin, että siellä oli jo osa tuotteista loppu, niin kävinpä sitten minäkin tänään. :) Mulla ei ollut yhtä ainutta rullaa joulupaperia missään jemmassa, joten kävin niitä ostamassa muutaman rullan, jäin kyllä miettimään, että ihan eivät taidakaan riittää... Yllättävän paljon sitä paperia kuluu, vaikka en mitään suuria paketteja edes tekisi. Ostin muutaman rullan lapsille sopivaa paperia ja sitten itse tykkään niin tosi paljon tuosta punaisesta, niin sitäkin pari rullaa ostin. Se on kyllä sellainen väri, joka sopii muutenkin, kun vaan jouluna. :) Se loppui viime vuonna tosi aikaisin Ikeasta, joten sitä varmaankin täytyy vielä käydä ostamassa, onpahan sitten kaverisynttäreitä varten valmiina nekin. Sellainen ruskealla pohjalla oleva vintagepaperi jäi sinne, koska sitä ei ollut missään muualla, kun yhdessä kohdassa ja unohdin sitten koko paperin olemassa olon... Eli täytynee joku päivä ajella uudelleen sinne.

Muutamana jouluna olen ihaillut noita valkoisia pahvitähtiä ja nyt sellaisen itselleni ostin!! <3 Eipä olleet kalliita nekään siellä. Isomman halkaisija oli metrin, mutta mä ostin tämän vähän pienemmän version. Tätä jäin nyt pohtimaan, että pitäisikö tämä kuitenkin sijoittaa neidin huoneeseen ja ostaa toinen meidän olkkariin. Katotaan! :) Antavat niin kivasti sellaista mukavaa valoa, että vakavasti harkitsen sitä toistakin. ;D

Meillä on suunnitelmissa joka vuotinen retki Helsinkiin kirjamessuille, niille päästään vähän vajaan kuukauden päästä. <3 Niin ihanaa!! Muutamia uusia kirjoja on jo etukäteen katsottu, jotka sieltä meinataan ostaa. Ainakin matkaan lähtee Teemu Selänteen kirja, uusin Tatu ja Patu kirja sekä Risto Räppääjä. Jotain muitakin on ajatuksissa. Nuo kaikki kirjat on menossa joulupaketteihin. Sekä vähän ruokamessuilta kans joulupaketteihin ostetaan pieniä juttuja. Chilijuttuja haluaa mieheni ja toiseksi vanhin varmasti taas hankkia. Käykö joku muu tuolla kirjamessuilla? Entä onko teillä tapana ostaa kirjoja joululahjaksi?

Nyt toivotan kaikille oikein mukavaa alkanutta viikkoa!! <3

12 kommenttia:

  1. Kirjamessuilla en ole koskasn käynyt, matka on aika pitkä ;)
    Mutta kirjoja tykkään antaa kyllä lahjoiksi, ja ite tykkään saadakin.
    Tuntuu tyhmältä että joulupaperit ym on jo kaupasta loppu, kun ei olla vielä edes lokakuulla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä matka on sellainen, jonka voi juuri ja juuri päiväseltään tehdä. Vähän kyllä yöpymispaikkoja tässä on mietitty.... Katotaan! :)
      Mä oon ihan samaa mieltä, että tuntuu tosi tylsältä, kun nyt jo osa tuotteista loppu. :( Eikä lisää edes olla tilaamassa. Ei oikein pysty ymmärtämään tätä hommaa.
      Meillä annetaan kans kirjoja paljonkin lahjaksi sekä tykkään myös itse saada. Paljon on sellaisia tosi kivoja ja hyviä kirjoja. :)

      Poista
  2. Kirjamessuilla en ole käynyt, mutta kirjoja tulee kyllä ostettua lahjoiksi juhlasta riippumatta. Mä olen se hullu kirjatäti, joka tuo aina kovia ja kantikkaita paketteja :D
    Ostan kirjoja ympäri vuotta alennuksesta ja jemmailen niitä vaatehuoneessa. Aina löytyy sopiva kirja ikähaarukalla 0-100 :D
    Lasten kanssa käytetään paljon kirjastoa ja myös kirppareilta ostetaan paljon kirjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun on muitakin!! :D Mä kans harrastan tosi paljon tuota, että annan kirjoja lahjaksi. Kirja on jotenkin niin tosi kiva viedä ja itse myös saada.
      Meillä myös käydään tosi paljon kirjastossa ja meistä on aivan ihanaa, kun ihan kotimme lähelle tulee joka toinen viikko kirjastoauto. <3 Siellä tulee piipahdettua tosi usein!
      Kirppareilta tekee kans hyviä kirjalöytöjä. Niitäkin tulee koluttua ahkerasti. :)

      Poista
  3. Mä en oo tänä vuonna vielä ostanut joulukoristeita, mutta joulukirjan löysin 5e kirpparilta. Mietin ensin ostanko, mutta ei tuo hinta niin kovin iso ollut minusta hyväkuntoisesta kirjasta. Tuo oli minun ensimmäinen joulukirjani. Kirjat tulee yleensä lainattua kirjastosta, koska täällä on aika hyvä valikoima joulukirjoja. Osa aika vanhoja, mutta on siellä ihan uusiakin.

    Jouluteetä oli jo ainakin minun lähikaupassani ja sitä pitää käydä joku päivä ostamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kans tosi hyvät valikoimat kirjastossa noita joulukirjoja ja yleensä joka vuosi mä olen se ensimmäinen, joka niitä lainaa ja hakevat ne mulle kirjaston varastosta. :D Muistavat jo meidät tosi hyvin siellä..... ;) Itselleni olen muutaman joulukirjan ostanut. Mutta suurimman osan lainaan.
      Mä en ole vielä jouluherkkuihin törmännyt. Ehkä sitten jossain kohtaa! :)

      Poista
    2. Meillä on muuten aivan loistava kirjasto, mutta joulkirjoja siellä ei valitettavati ole :(

      Poista
    3. No onpas tosi harmillista, että ei löydy joulukirjoja!! :( Pystyykö niitä sinne ollenkaan toivoakaan valikoimaan?

      Poista
  4. Kirjoja tuli muksuna saatus aika paljon lahjaksi. Nykyään vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kans melkein joka joulu sai jonkun kirjan. Itse sain useampana vuonna Ressu-kirjoja ja Karvinen kirjoja. Ne oli niitä mun suosikkeja! :) Aivan ihania!! <3

      Poista
    2. Kirjat ovat hyviä lahjoja, koska ne säilyvät pitkään ja eivät vanhene. Niihin voi myös kirjoittaa etusivulle henkilökhtaisen tervehdyksen : Minä vuonna, milloin ja keneltä kirja on.
      Itse sain jouluna 1990 kummilta Mauri Kunnaksen 12 lahjaa joulupukille kirjan. Se on tallessa ja tuo muistoja aina tuosta joulusta mieleen. <3

      Poista
    3. Mä kans tykkään antaa juurikin omistuskirjoituksella varustettuja kirjoja joululahjaksi!! <3 Kun sitten itsekin kiva lukea, että milloin kenellekin on kirja annettu. Juuri selailin jotain isojen poikien vanhoja kirjoja, joita he ovat saaneet lahjaksi joskus tosi pieninä.
      Kunnaksen 12 lahjaa joulupukille on aivan ihana!! <3 Se on niin tosi hyväntuulinen kirja!! Joulupukki kirjakin on tosi ihana!!

      Poista