lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulutunnelmia


Joulu onnellisesti ohi!! <3 Kyllähän sitä on aivan ihanaa hiljentyä hetkeksi ja olla vaan. Tuntui tulevan kyllä tosi tarpeeseen ainakin täällä tuollainen pieni hengähdyshetki.
Jouluaattona saimme mun vanhemmat meille kylään ja molemmat veljeni sekä veljen perheen. Olimme koolla siis isommalla porukalla, mikä oli tosi ihanaa. Mummo ja pappa sekä toinen veljeni tulivat kuuntelemaan joulurauhan julistusta jo meille. Sitä ennen meillä aamusta vähän siivottiin paikkoja, vessan pesut ja yleissiistiminen sekä pikainen imurointi. Ja tottakai me katsottiin koko perheen voimin Lumiukko. Sehän kuuluu jouluperinteisiin. Joulurauhan julistuksen jälkeen me ruvettiin lämmittämään ruokia ja pikkuhiljaa siirryttiin jouluruuasta nauttimaan. Jota meillä oli tosi paljon!! Saatiin kyllä herkutella oikein kunnolla. Joululaatikoita (äitini oli itse tehnyt kahta laatikkoa ja sitten oli perunalaatikkoa), kinkkua, kanansiipiä, oliiveja, rosollia, suolakurkkuja, kurkkusalaattia, karjalanpaistia... Ja saatiin ihan rauhassa syödä, ei ollut kellään kiire, paitsi lapsilla. ;) He söivätkin ekassa kattauksessa ja sen jälkeen suuntasivat pelailemaan, sieltä koko aika kysellen, että joko paketit avataan. :D Kun oltiin saatu rauhassa syötyä ja siivottua, niin sen jälkeen oli lasten odottama pakettien avaaminen. Voi sitä riemua ja hihkumista!! <3 Kaikki tuntuivat olevan tosi tyytyväisiä lahjoihinsa!! Eipä niiden lahjojen sisällön tarvitse olla mitään suurta ja mahtavaa, että ne ovat mieleisiä. Tuli se taas todistettua. Aikuisille oli jokaiselle ihan muutama paketti, mutta lapsillehan ne paketit ovat tärkeitä. Ihanaa yhdessäoloa!! <3 Illansuussa sitten muut lähtivät omiin koteihinsa ja me katseltiin porukalla Samu-Sirkan joulutervehdys, sekin kuuluu jouluaattoon.

Joulupäivä meillä menikin sitten uusissa yökkäreissä ja lautapelejä pelaillen, herkutellen, huilaten, leffaa katsoen. Saimme nauttia jokainen uusista lahjoistamme. Itse sain useamman kerän lankaa, mutta jouluna en halunnut kutoa, mutta nyt on päässyt puikoille jo kahdet sukat. ;) En osannut päättää, että kummasta langasta aloittaisin, niin päätin aloittaa molemmat. Toinen lanka on niin ohutta, että niiden sukkien kutominen on sellainen "ikuisuus" projekti, mutta ei se mitään.
Meidän joulu sujui siis tosi rauhallisissa merkeissä ja saimme nauttia olemisesta vaan ja rakkaiden ihmisten seurasta. <3 Kyllähän tuo jännitys lapsilla on niin huimaa, että viikko ennen joulua jo iltaisin valvottiin ja kukuttiin yöt. Mutta aikamoista oli jouluaaton ja joulupäivän yökin... Vanhimmalle annettiin lupa valvoa yksistään, niin, ettei häiritse muita. No, hänelle tuli sitten keskellä yötä jano ja mikäs muu sitä jouluna kelpaa juomaksi, kun coca-cola.... Kolistellen ensin portin, portaat, jääkaapinoven, astiakaapin ym. herätti minut ja mieheni. Kuulemma ei tullut mieleenkään hakea yläkerran vessasta vettä. ;) Tämä tapahtui klo 2, sitten klo 5 neiti tuli yläkerrasta ja sanoi, että mua ei väsytä yhtään, tulen rakentamaan legoja. No ei muuten sovi!! Hänet passitettiin takaisin omaan sänkyyn nukkumaan... Pari iltaa tässä on mennyt senkin jälkeen niin, että lapset eivät malta mennä nukkumaan. Eilen neiti pääsi HopLopiin yhden kaverinsa ja hänen äitinsä kanssa, isot pojat lähtivät yökylään ja nuorimmainen kävi mieheni kanssa uimahallissa, että oli hänellekin jotain kivaa puuhaa. Eilen illalla oli tooosi pitkästä aikaa sellainen ilta, kun pienet meni klo 21 nukkumaan. Ihanaa!! <3 Tänä aamuna unta silti riitti klo 9.30 asti, neiti ei olisi vielä silloinkaan herännyt, mutta kävin sitten herättelemässä. Eli hiukan tuota unirästiä. Mutta tosi kiva näin!! Eiköhän se tästä saada taas käännettyä ihan oikeeseen aikaan tämä nukkuminenkin. Ja onhan se lomalla niin erilaista, kun arkena. Joskus täytyy antaa vähän valvoa, kun se tuntuu olevan niin hieno juttu!! :D
Tänään vanhin pääsi kummitätinsä ja yhden ystävänsä kanssa FunParkiin!! Hän ei ole siellä koskaan käynytkään, joten innolla odotti!! Tämä oli lahja kummeilta hänelle. Lämmin kiitos serkkuni tästä ihanasta joululahjasta!! <3 FunParkin jälkeen odottaa syöminen Hesellä. Tosi kiva päivä hänellä siis tänäänkin!!
Tosi iso ja lämmin kiitos kaikille muillekin, jotka meitä ovat muistaneet!!!! <3 Niin mahtavan ihania lahjoja meillä oli tänäkin vuonna!!! Blogiystävänikin lähetti meille tosi ihanat paketit ihan koko perheelle!! <3 Olivat nekin tosi mieleiset!! Lämmin kiitos niistäkin!! <3 Peliä me pelattiin koko perheen voimin heti joulupäivänä!! Ja neiti pääsi eilen testaamaan uusia juttujaan. Namit hävisivät samantien saajiensa suuhun. ;)
Täällä vielä hetken aikaa postailen, kunnes vaihdan tuonne toisen blogini puolelle!! Nyt toivottelen kaikille oikein ihanaa loppu vuotta!! <3 Tätä vuotta ei olekaan montaa päivää enään jäljellä.

Synkästä kelistä huolimatta toivottelen jokaiselle mukavaa viikonloppua!! <3

6 kommenttia:

  1. Heh, teillä päästiin yövalvomisesta, mutta täällä vaan valvominen jatkuu - kai mä jo jännitän juhannusta ;) Mä harvemmin pyydän mitään kirjoja, mut pukki toi sen Raakel Lignellin elämänmuutoksesta kertovan kirja - sitä olen tässä nyt lukenut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh!! :D
      Kyllähän vuodessa on paljon kaikenlaista jännittävää... ;) Meillä on kyllä onneksi nyt yöt rauhoittuneet, ihan kiva niin!! Vaikka kyllähän lomalla ne illat venyy silti....
      Kun löytää jonkun tosi hyvän kirjan, niin eipä sitä malta lopettaa ennenkun sen on lukenut ihan loppuun saakka. Mulle käy kans niin tosi usein...

      Poista
  2. niin mukavan kuuloinen joulu. ♥ eipä ole enää paljon vuotta jäljellä, eli iloista vuoden vaihdetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      Kiitos paljon!! <3 Ei tosiaan ole montaa päivää enään jäljellä. Juuri sitä mietin, että vastahan se vuosi vaihtui ja nyt taas uudelleen... Toki paljonhan sitä on tähänkin vuoteen mahtunut kaikenlaista!! Ihanaa on ollut, kun on saanut huilata!!
      Iloista vuoden vaihdetta myös teille!! :)

      Poista
  3. Teillä on ollut kyllä mukava, leppoisa ja tunnelmallinen joulu. <3
    Ihanaa kuulla, että lahjat kelpasivat ja peli pääsi heti koe käyttöön. Onneksi teiltä ei sitä sitten vielä löytynyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli ihana pieni hengähdystauko koko porukalle!! <3
      Olivat kyllä tosi mieleisiä!!! <3 Me käytiin nuorimman kanssa katsomassa se Lentsikat leffassa, niin hän oli tosi innoissaan, kun mietti niiden lentsikoiden nimiä ja sitten muisteli, että mitä siinä leffassa oli. :)

      Poista