sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivää

Meillä on juhlistettu isänpäivää eilen sellaisella pienellä lähisukulaisten porukalla. <3 Meillä on jo perinteeksi tullut sellainen, että me mennään mieheni vanhempien luokse juhlimaan isänpäivää. Appivanhempieni luokse tulee aina myös minun vanhemmat sekä mieheni sisko miehensä kanssa ja heidän tytär miehensä kanssa. Pieni mukava porukka siis kasassa. Eilen saimme juhlistaa kaikkia isejä samalla!! <3 Söimme koko porukan voimin hyvin ja kahvittelimme ihan rauhassa. Ihanaa oli omaa isää juhlistaa!! <3 Onnea rakas isäni vielä tätäkin kautta!! <3 Meillä  oli vielä samalle päivälle kutsu neidin parhaan kaverin synttäreille ihan koko perheen voimin. Neiti häntä kävi jo juhlistamassa tässä viikolla.

Tänään me ollaan sitten juhlittu miestäni!! <3 Lapset olivat  kaikki tehneet kortit sekä kaksi nuorinta oli kerhossa ja koulussa tehnyt isänpäivälahjatkin. Niin ihania juttuja sai mieheni heiltä!! <3 Kyllä lasten oma tekemät lahjat ovat sellainen juttu, mikä saa aina niin tosi hyvälle tuulelle. Me ollaan mieheni kanssa sovittu, että isänpäivinä ja äitienpäivinä ei osteta toisillemme mitään lahjoja. Tänä vuonna mä ostin Fazerin sinisiä konvehteja rasian, kun mieheni niin niistä tykkää ja harvoin niitä meille ostetaan. Porukalla syötiin ja oltiin vaan. <3 Oli kyllä ihana koko viikonloppu!! <3

Tuossa kuvassa, tosin se nyt on ihan järjettömän huono, niin on meidän perheelle sopiva herkku tehty Joulureen Teijan ohjetta muutellen. Hänellä oli leivokset paljon hienompia, kun nuo meidän, mutta kun meillä niin rajoitettua tuo ruoka homma, niin tässä meidän dieettiversio. Hyvin ne kauppansa tekivät, yhtään palaa ei jäänyt seuraavalle päivälle. ;) Nämä on siis tehty jo aiemmin... Tänä viikonloppuna on herkuteltu vaan mokkapaloilla. :D Lasten niin suurta herkkua!! Noista leivoksista voitte ihailla kaunista ja herkullista kuvaa TÄÄLTÄ.
Meidän leivokset on muuteltu niin, että meillä on sekä sisällä että päällä kauravanilliinikastiketta ja noita salmiakkiaakkosia mun oli tarkoitus pilkkoa tuohon päälle, mutta meinasin leikata sormeni, niin se homma sitten jäi. ;) Teija ehdotti, että josko mä kokeilisin mikrossa niitä vähän sulattaa, jos niistä vaikka sais sellaisen tahnan. Täytyy joku kerta kokeilla. Turkinpippureita oli ensin alkuun ajatuksissa käyttää, mutta niissä olikin joku pippuriaromi ja meidän neiti on niin tosi allerginen pippureille, niin ne jäi sitten kauppaan.. Ne olis tuonut vähän lisää salmiakin makua. Mä jauhoin morttelilla jauhoksi Lakrisal pastilleja, että sain niistä tuonne sekaan salmiakkijauhetta. Muutama lisää, niin olis maistunut ehkä vielä enempi. ;) Mutta siis pohjan sekaan jauhoin sitä salmiakkijauhetta. Nämä maistuivat kyllä tosi herkulliselle!! Iso kiitos Teija ohjeesta!! <3

Nyt uuteen viikkoon ja huomenna isoilla pojilla onkin taksvärkkipäivä!! Nuorimmainen on sitä päivää odottanut ihan kauheesti, kun vanhin poika on päivän kotona ja leikkii hänen kanssaan aamupäivän. Myös muita pikkuhommia on vanhimmalle luvassa. Toiseksi vanhin kävi kysymässä paikkaa ja pääsi vanhalle koululleen. Hän menee sinne ihan innoissaan koulunkäyntiavustajan hommia tekemään tai sitten jotain muuta, mitä siellä tarvitaan. Asia selviää huomenna, kun paikan päälle menee. Ihan innolla odottaa!! Itse mä lupasin sen maksun suorittaa, mutta tosi kiva, kun pääsee sinne katsomaan vähän vanhaa koulua. Aika usein hän siellä on kyllä käynyt vierailemassa tämän syksyn aikana jo...

Ihanaa alkavaa viikkoa ihan jokaiselle!!! <3

P.s. Seuraavalla kerralla se lupaamani arvonta. ;) Alkuviikosta siitä sitten enempi!!

4 kommenttia:

  1. Hienoa, että maistui sielläkin! :) Salmiakkiaakkoset sopii varmasti makuihin ihan täydellisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä maistui!! :) Neiti jo kyseli, että koska näitä saisi lisää... ;) Täytyy yrittää josko tässä joku päivä tekisin. Hänen lempparikarkkeja on salmiakit!! Oli kyllä hyvä ohje. :)

      Poista
  2. Kiva, että teillä on isänpäivänä tuollaiset perniteet! Noi on aina sellaisia hetkiä joita sitten odottaa innolla, jos arki tuntuu kaatuvan päälle :-) ainakin itselläni!
    SNY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo isänpäivän perinne on tosi mukava juttu!! On sitten kaikki saman katon alla, niin mukavaahan se on. Ja tietty sekin on tosi ihana juttu, että lasten kanssa pääsemme juhlimaan sekä vaaria että pappaa samaan paikkaan. <3
      Totta, kyllä kaikki arjesta poikkeava kiva tekeminen on sellaista, mitä todella odotetaan kovasti!! :) Mutta sitten kun niitä on sopivasti, niin sitten niistä oppii nauttimaan ihan tosi paljon.
      Mukavaa torstai päivää sinulle!! <3

      Poista