sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivä

Isänpäivää vietetty appivanhempien luona, myös minun vanhemmat oli siellä!! :) Kyllä nyt on tullut hyvin syötyä ja herkuteltua kakuilla. Oli meinaan useampaa kakkua tarjolla, itse mä tein gluteenittoman unelmakääretortun ja sain sillä herkutella. Aamulla lapset tekivät aamupalaa isille ja toivat sen sänkyyn lahjojen kera. Lasten tekemät jutut on aina niin ihania!! <3 Mieheni kanssa ollaan tehty sopimus, että toisillemme ei ostella isänpäivänä eikä äitienpäivänä mitään. Lasten omat askartelut on niin parasta saada!! Ja lapset ovat itse keksineet sen, että haluavat tehdä aamupalan keskenään, aikuisia ei siihen hommaan huolita mukaan. ;)

Muutama joululahja saatiin toimitettua saajilleen taas samalla reissulla ja itsekin muutama matkaamme saatiin!! :) Mä tein isänpäivä paketeista samanlaisia, kun osasta joululahjoja. Mä niin tykästyin tuohon Ikean nuottipaperiin, eikä se niin jouluinen ole, kun laittaa eriväriset nauhat, kun joulupaketteihin. Ehkä mun täytyy vielä hakea Ikeasta tuota paperia, jos siellä sitä sattuu olemaan.

Alotin tänään yhtien säärystimien tekemisen, katotaan päätyykö ne myyntiin vai jonkun pakettiin. ;) Aika sen sitten näyttää. Huomenna olis tarkoitus tehdä jotain myyntijuttuja, toivottavasti saan niitä aikaiseksi. Muutama viikko kun on enään siihen ekaan joulutoriin.

Mukavaa isänpäivän iltaa kaikille!! <3

4 kommenttia:

  1. Mulla on onneksi nuo käsityö-lahjat jo tehtynä, sillä en oikein tajua minne tämä aika katoaa...juuri oli heinäkuu ja varattiin joulutori-matkaa, ja nyt jo 3,5 viikon kuluttua on lähtö! Pitää kaivaa matkalaukku pikapuolin esiin :)Jotenkin tänä vuonna on sen matkan lisäksi kaikenlaisia kissanristiäisiä, että koko ajan tunnun kokkailevan jotain herkkuja ;) Noh, onneksi lahjat on melkein hankittuna :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on vielä muutama käsityö joululahja tekemättä, mutta nyt onneksi tiedän, mitä teen!! ;D Se on jo paljon se.
    Joulutori matka kuulostaa ihanalta!! <3 Mä haaveilen myös sellaisesta! Olis niin ihanaa joku vuosi sellainen toteuttaa. Mihin päin te olette menossa?
    Toi on niin iso helpotus, kun on saanut lahjat hankittua. Mulla puuttuu enään jotain pieniä lahjoja ja sitten muutamia karkkilahjoja. Noita karkkilahjoja vaan ei voi kauheen aikaisin ostella! ;) Ne saattaa hävitä ennen kun on lahjat toimitettu perille asti....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään Wieniin itsenäisyyspäivän aikaan. Meillä on sellainen opastettu matka, jossa on erilaista ohjelmaa. Tuo Wien tuli oikeastaan valittua kohteeksi siksi, että siellä on eurot...pääsee vähän helpomalla, kunnei tarvitse rahaa vaihtaa ;) Huomenna haen kyllä matkalaukun esille ja pyyhin pölyt siitä :)
      Mäkään en voi noita suklaita ostaa kovin aikaisin. Tosin nyt on ollut viikon kaapissa Fazerin sinistä, vaahtokarkkeja, suolapähkinöitä ja lakritsia, sillä teen ensi viikonloppuna Rocky Road-suklaita koeversioksi joulua varten :P

      Poista
  3. Kuulostaa kyllä ihanalta!! :) Mun haaveissa on ollut päästä joskus Wieniin. Nuo kaikki kaupunkilomat kiinnostais kovasti, tykkäisin nähtävyyksiä käydä katselemassa. Mutta ehkä sitten joskus, kun lapset hiukan tuosta kasvaa ja nekin jaksaa. Isompia lapsia kun kiinnostais nuo kohteet myös. Ihanaa matkaa teille! :)
    Nuo suklaat kyllä häviää joo aika hyvin sieltä kaapista. ;) Noita Rocky Road-suklaita mä ajattelin kanssa tehdä jouluksi ja laittaa joidenkin ystävieni paketteihin. Ne ovat kyllä hyvän makuisia!

    VastaaPoista