tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulukuun kahdeskymmenes päivä




Neljä yötä jouluaattoon, ei siis enään kovinkaan pitkää aikaa. Jännitys tiivistyy ja levottomuus lisääntyy. :D Ihana joulunaika!! <3 Tänään illasta pääsemme neidin luokan joululaulajaisiin. Se olis viimeinen esiintyminen ennen joulua ja sitten saa neitikin aloittaa joululoman. Koulussa kun viimeisinä päivinä on enään pientä ohjelmaa ja touhua.
Neiti oli koulussa tehnyt ihanan kirjaenkelin. <3 On kyllä niin kaunis!! Kysyin neidiltä, että haluaako hän sen omaan huoneeseensa vai saisko laittaa olkkariin. Sain laittaa olkkariin sen meitä kaikkia ilahduttamaan. Se on niin ihana!! <3 Itselläni on viime joulusta saakka ollut kirjaenkeli puoliksi valmiina, tuolla se kiltisti odottaa, että saisin sen viimeisteltyä. ;) Josko ens jouluun mennessä se oliskin valmiina. :D
Lasipurkki sai oman talvisen maisemansa. Laitettiin tekolunta pohjalle ja koristeena on iso käpy, led tuikku, lahjapaketti ja pari eläintä. Nuorimmainenkin innostui tästä ideasta niin paljon, että hän teki heidän huoneeseen myös oman talvimaiseman. Näitä kaikenlaisia purkkeja on ollut jo useampana vuonna facebookissa, niin tänä vuonna sitten innostuttiin myös me kokeilemaan. Kiva koriste onkin. :)

Mukavaa tiistai päivää kaikille!! <3

4 kommenttia: