tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulukuun viidestoista päivä


Tänään meidän toiseksi vanhin täyttää 15-vuotta, eipä tässä voi todeta, kun sen kliseisen jutun, että aika on kulunut todella hurjaa vauhtia. Muistan niin todella hyvin sen ensimmäisen joulun, kun hän oli syntynyt. Jouluaattona oli ikää 9 päivää. Itse ei ihan täydellisessä kunnossa siinä kohtaa vielä ollutkaan, olin itse asiassa tosi huonossa kunnossa... Mutta silti niin ihania muistoja on joulusta. <3 Minään muuna jouluaattona en ole päikkäreitä nukkunut, silloin nukuin kahden vanhimman kanssa. Vanhempani kävivät katsomassa mummoani sairaalassa. Joulu on siis jäänyt niin erilaisena mieleeni. Mieheni katseli sillä välin leffaa mun veljien kanssa. Olen varmaan tämän jo monta kertaa kertonut, mutta joka vuosi se palaa vaan mieleen. Muistan siltä joululta tosi elävästi muutamia asioita. En todellakaan tiedä, että miksi. Ehkä siksikin kun oli mummoni viimeinen joulu. Ehkä siksi, kun toiseksi vanhin oli juuri syntynyt. Ehkä siksi, että vanhimmasta lapsesta oli tullut isoveli. Ehkä siksi, kun mieli oli niin herkkänä. Ehkä sinä jouluna tunnelma oli erilainen. Ehkä, en siis tiedä miksi se joulu on niin voimakkaana muistona jäänyt mieleeni. <3 Siinä on ollut jotain ainutkertaista, mitä muissa jouluissa ei ole ollut. Ehkä mä vielä joskus saan selville, ehkä en. Eikä haittaakaan! Jokaisesta joulustamme on niin ihania muistoja. Joulumme ovat aina lämpöisiä, yhdessäoloa, riemua, iloa... Niitä muistoja on ihanaa yhdessä muistella, koska jokainen muistaa ihan erilaisia asioita. <3
Huomenna sitten toisenlaisissa tunnelmissa, tästä tulikin tämmöinen muistelo päivä. :)

Mukavaa tiistaita kaikille!! <3

4 kommenttia:

  1. Ihana, tunnepitoinen muistelo! Kiitos, kun jaoit sen tänne.
    Onnea päivänsankarille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! <3
      Joskus sitä jää miettimään jotain asioita kovastikin. Onneksi on ihania muistoja!! <3

      Poista
  2. Ihania muistoja. Rakkautta ja haikeutta ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!! <3 Onneksi näitä muistoja on talletettuna itselle. Niihin on aina mukava palata.

      Poista