keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uuden vuoden aatto



Vähän muistellaan vielä meidän joulua!! <3 Me saatiin viettää ihana joulun aika perheen ja läheisten kanssa. Lasten jännitys oli taas lähes käsin kosketeltavaa. ;) Kyllä aaton odottaminen tuntuu vielä isommillakin melkein yhtä jännittävältä, kun pienillä. Mutta ihanaa oli saada nauttia yhteisestä hetkestä!! <3
Neiti kävi meidän ystäväperheessä soittamassa kanteleella aattona aamupäivästä, hyvin oli sujunut. Sen jälkeen katsottiin joulurauhan julistaminen porukalla, vanhempani tulivat ja veljeni sekä toisen veljeni vaimo yhden lapsen kanssa. Toinen veljeni tuli vähän myöhemmin heidän nuorimman kanssa. Sitten päästiin syömään herkkuja!! Meidän joulupöydästä löytyi kaikkea mahdollista ja vähän erilaista, kun mitä ihan normaaliin pöytään kuuluu. Vanhin toivoi mummon tekemää jauhelihakastiketta ja perunoita, hänelle niitä sitten tehtiin. Toiseksi vanhin halusi kanansiipiä, neidille tehtiin kalkkunarulla (kun ei kinkkua voi syödä paljoakaan, possunliha kun kiellettyjen listalla, nivelet tulee siitä kipeeksi) ja perunamuusia, nuorimmainen söi kinkkua ja perunamuusia sekä sylttyä (en tiedä, että millä muulla nimellä tämä kulkee, mutta ainakin aladobi myös samaa tarkoittava). Kun aikuisetkin saa herkutella, niin me ollaan annetu lastenkin toivoa joulupöytään omia herkkuja ja siksi, ettei menisi pelkäksi karkin syömiseksi. Noiden lisäksi oli tietty kinkku, perunalaatikoita (mä tilasin itselleni ja äidille gluteenittoman ja laktoosittoman perunalaatikon ja oli tosi hyvää!!), bataattilaatikkoa, punajuuri siivuja, rosollia, kurkkusalaattia, karjalanpaistia, nakkeja, suolakurkkuja, aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja, kalaa. Ainakin näillä herkuttelimme!! :) Itse tykkään kinkusta ihan tosi paljon, mun suosikkeja pöydästä on kinkku ja perunalaatikko!! Nam!!
Ruuan jälkeen olikin sitten pakettien avaamista tiedossa!! :) Pakettien avaamisen jälkeen laskeutui rauha meidänkin taloon. ;) Tässä kuvia muutamista lahjoista, mitä tuli. Lämmin ja suuri kiitos ihan jokaiselle meitä muistaneelle!! <3 Lahjat olivat todella mieluisia ihan kaikille!!


Nuorimmainen sai hartaasti toivomansa paloaseman :)


Näitä kortteja meille tuli kaksi tänä vuonna ja teksti tässä on aivan ihana:
"Jouluna
on lupa käpertyä
villahuovan alle,
syödä yöllä
ja vain olla."
Näin meillä onkin tehty!! Me ollaan syöty ja nukuttu!! Vähän sairastettukin, mutta ihanaa, kun on saatu nukuttua. <3


Mieheni ja isot pojat saivat samanlaisen kirjan. Tuon Aku Ankan, oli hauskoja kysymyksiä siellä. Itse sain pisteestä pisteeseen kirjan, Selänne kirja, gluteenittomia ruokia kirjan, kummitädiltäni aivan ihanan kirjan, jossa tosi kauniita kuvia sekä neulominen kirjan.


Neiti sai mummon maalaaman kauniin talon, jossa oli Schleich eläimiä, talossa näyttää olevan sisällä Minecraft hahmo, jonka neiti sai toiseksi vanhimmalta. Nuorin sai yhdiltä kummeiltä tuon poliisirekan ja Angry Birds pelin sai myös. Vanhin sai Raamatun nimellä ja Immanuelin cd:n.


Molemmat isot pojat saivat mummolta ja papalta cd-soittimet. Jotka ovat olleetkin ahkerassa käytössä. Nuorimmaisen Legoja on tuossa yhdessä kuvassa lisää, itse hän osti tuon paketin, josta tuli Star Wars alus ja rekkakalenterista tuli loppujen lopuksi tuollainen Chima ukko. Itse sain pyykinviikkaus jutun, vielä en ole testannut, että kuinka se toimii.


Neiti sai joululahjaksi ison kasan meikkejä. Nyt siivottiin jo joulukoristeet pois, paitsi kuusi ja neiti teki itselleen meikkipöydän. Tässä joululahjaksi tulleita juttuja. Hiustenhoitoaine, kynsilakka, babylips huulikiiltoja, huulirasva, yksi huulikiilto, hajuvesi, hiuspompuloita... Neiti sai kaksi meikkipussiakin, toisessa on Muumin kuva ja toinen oli kaunis vaaleanpunainen.


Tässä toiseksi vanhimman lahjasaalista. :) Leffalippuja, herätyskello (Kiitos Minttu!! <3), siskolta saatu kumi-terotin, kummisedältä saatu collegehuppari ja Menolippu peli.


Tässä nyt muutamia kuvia, mitä meidän paketeissa oli tänä vuonna!! :) Lapset ostivat kaikki toisilleen lahjoja myös. Lisäksi saatiin kaikki kirjoja, yöpuvut, leffoja, mieheni sai paistinpannuja, karkkia ym. Aivan hurja määrä kaikkea ihanaa!!
Niin on tämäkin joulunaika ohi ja aika kääntää kohti uutta vuotta katse!! :) Meidän uusi vuosi vaihtuu kotosalla, neiti sellaisessa kunnossa, että ei jaksanut mihinkään lähteä... Nautimme siis kotoilusta. Mikä on mahtavaa, niin me saadaan nauttia tämä vuodenvaihde ilman keppejä, ilman pyörätuolia. Ihan mahtavaa!! <3 Juuri tänään kävin palauttamassa kahdet kepit, jotka meillä kotona vielä oli ja nautin tilanteesta. <3 Toivon uuden vuoden tuovan mukavia uusia asioita jokaiselle!! Täällä vielä kirjoitellaan Nuutinpäivään saakka ja sitten toiseen blogiini siirryn.

"Säilyttäköön uusi vuosi sen
mitä rakastat.
Tuokoon tullessaan sen
mitä kaipaat
ja vieköön mennessään sen
mitä taakkana kannat."
(Netistä poimittu)

Toivotan jokaiselle oikein ihanaa vuoden vaihdetta ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!! <3

6 kommenttia:

  1. Ihanaa vuodenvaihdetta myös teille ja hyvää uutta vuotta 2015! :) Kiitos joulubloggailuseurasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle oikein hyvää uutta vuotta!! :) Ja kiitos myös sinulle joulubloggailuseurasta!! On tää mukavaa, kun saa tänne jouluisia juttuja laitella ja kertoilla. Jää sitten muistiinkin itselle, että mitä on tullut tehtyä ennen joulua. Kun eipä niitä enään seuraavana vuonna muista. ;)

      Poista
  2. Oikein hyvää uutta vuotta teille kaikille ★

    VastaaPoista
  3. Iloa alkavaan vuoteen sinullekin! :)

    VastaaPoista