lauantai 25. lokakuuta 2014

Terveiset kirjamessuilta











Terveiset siis kirjamessuilta kera suuren kirjamäärän!! :D Heti alkuun pahoittelut suuresta määrästä kuvia ja tekstiä. En vaan halunnut tehdä näistä sellaisia pieniä kuvakollaaseja, sekin olis ollut kyllä mahdollista.... Kyllä vaan taas kannatti sinne asti ajella!! <3

Löytyi iso, iso kasa joululahjoja!! <3 Niin ihanaa!! Harvemmin näitä ostoksia tulee esiteltyä täällä, mutta nyt oon niin innoissani, että nyt saatte kestää. ;)
Ylimmän kuvan kaikki kirjat on joululahjoja. Mä sain itselleni ostettua sen Teemu-kirjan. Miehelleni kyllä sanoin, että josko sen kirjan laittaisit jo pakettiin, etten tule lukeneeksi sitä ennen joulua. ;) Mutta täytyy sanoa, että en edes vilkassut sisäsivuja. On siis kaikin puolin mulle ylläri jouluna. Herra Hakkarainen kirja tulee nuorimmalle lahjaksi, hän ei siitä tiedä yhtään mitään. Mä valkkasin sen, koska niin vaikeeta oli päättää, että minkä kirjan hän olisi halunnut. Sai sitten valita pari kirjaa muuten vaan itselleen, niistä ei ole kuvia. Lentsikat kirja, Autot kirja ja Monsterit yliopisto kirjat. Kaikki maksoivat 2€/kpl. Siksi sai niin monta!! Kaikki kuvassa olevat kirjat eivät ole tulossa meille itselle lahjaksi, vaan menee muidenkin paketteihin. Mutta löytyi lahjat myös miehelleni, vanhimmalle ja toiseksi vanhimmalle. <3

Mimmi Lehmä kirja lähti matkaan, koska ne kirjat on niin hauskoja. :D Me tykätään mieheni kanssa niistä molemmat. Viime vuonna ei ollutkaan ilmestynyt uutuutta, mutta tänä vuonna oli ja se oli pakko saada. Tänään se jo luettiin pienille iltasaduksi. Ja hauskahan se olikin!! Sitä ei maltettu odottaa jouluun saakka. Kaupan päälle saatiin vielä julistekin. <3 Se menee neidin huoneen seinälle. Kun nuorimman en anna sitä laittaa olkkarin seinään. ;)
Aiempina vuosina oli paljon enemmän kaikkia näytteitä ja mainoksia ym., tänä vuonna niitä ei ollut juurikaan.... Puhuttiin sitä kyllä, että voihan se olla, että on aiempina päivinä ollut ja loppuneet jo. En tiedä... Neiti löysi yhden paikan, mistä sai tuollaisen kynä-viivotin-kumi-setin ja xylitoli pastilleja. Toi myös kaverilleen tuliaiseksi sen. <3 Toinen juttu, mitä vähän tänä vuonna kritisoin itse, että samaan halliin oli laitettu musiikkimessut, divarimessut ja kirjamessut sekä lasten aluetta pienennetty aika paljon. Näytteille asettajia oli siis todella paljon ja paikka paikoin katseleminen hiukan haasteellista. Ja ihmisiäkin kyllä, kuten arvata saattaa, että lauantaina näin on. ;) Ei meinannut päästä eteen eikä taaksepäin. Ensi vuonna menemme arkena, jolloin porukkaa on vähempi. :D Vaikka näitä negatiivisiakin asioita tähän julki tuon, niin todellakin kannatti lähteä!! Oli niin ihana reissu ja kyllä niitä kirjoja on vaan niin mukava selailla.
Yhdessä kohtaa teimme niin, että mieheni otti ainoastaan toiseksi vanhimman ja kävivät hänen kanssaan kiertelemässä ihan rauhassa, koska toiseksi vanhin ei meinannut löytää sopivaa kirjaa. Mä olin kolmen kanssa siellä lasten nurkkauksessa, jossa oli satuhetkiä. Kuunneltiin niitä (paitsi vanhin surffas netissä puhelimellaan... ;)), tein nuorimmalle omasta ulkotakistani lattialle pehmustetun paikan, jossa hän makaili, kun meinas ihan totaalisesti väsähtää. Siinä kun evästettiin ja jonkun aikaakin huilattiin, niin taas jaksoi. Oli kyllä mukava hetki!! <3 Niitä satuja oli kiva itsekin kuunnella.
Kirjatarjouksia oli tokikin joka puolella!! Kuinkas muutenkaan. ;) Paljon, paljon, paljon lastenkirjoja oli 2€/kpl tai 3€ tai 5€. Kun tämmöisellä hinnalla niitä saa, niin raaskii vähän jotain ostaakin. Oli tullut myös joku kustantajien jämäerien myynti ja siinä osastolla maksoi kaikki kirjat 2€. Tuo Exitin kirja löytyi sieltä pinkoista. Mieheni oli sen minulle sieltä löytänyt. <3 On siis joku kirja, mitä lukea tässä ennen joulua. Toivottavasti ehtisin lukea!!
Joulukortitkin löytyi. Niitä mä vähän mietinkin, että mahtaakohan tänä vuonna olla. Mutta onneksi oli!! Minna Immosen kortteja ostin ison kasan ja nyt on tämän vuoden joulukortit ostettuna. Meillä kun ei oltu kovin innokkaita joulukorttikuvaan (lapset siis), niin en ruvennut lapsia siihen sitten pakottamaan. Kummit saavat kummilapsistaan kuvat, muille lähtee nuo kortit. Enään siis uupuu niiden kirjoittaminen ja merkit. ;) Jos sais nyt hyvissä ajoin kerrankin ne kirjoitettua. Muutamana vuonna jäänyt niin viime tippaan koko homma...
Tulipahan pitkä postaus... Toivottavasti joku jaksoi loppuun saakka lukea. :) Seuraavaksi tulee lyhyempi. :D
Oikein mukavaa lauantai-iltaa jokaiselle!! <3
P.s. Muistattehan siirtää ens yönä kellot? Mä en olis muistanut.... Onneksi ympärillä on ihmisiä, jotka siitä asiasta muistuttelee. :D

16 kommenttia:

  1. Hih, sitä kun on jostain innoissaan niin ihan huomaamatta tulee kirjoittaneeksi romaanin. ;)
    Ei mut mukava oli lukea teidän löydöistä. Ehkä jonakin vuonna vielä itsekkin pääsen tuonne messuille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D Niinpä!! Huomaamatta sitä tulee niin pitkä postaus.... Kirjat vaan on niin ihania, että niistä riittää kirjoitettavaa. ;)
      Toivotaan, että säkin vielä joku kerta pääset sinne messuille!! <3 Kyllä ne ihan näkemisen arvoiset ovat.

      Poista
  2. Juurikin tänä aamuna mietin tuota joulukortti-asiaa. Kun meilläkään ei taida enää innokkuutta joulukorttikuviin ainakaan isommista lapsista löytyä.. Mielelläni silti jostain valokuvasta ne tekisin. Olen kyllä ihania kortteja löytänyt ihan valmiinakin ja niitä voisin tilata.
    Kivoja kirjaostoksia olette tehneet :) Voisin tuon Teemu-kirjan joskus ensi vuonna lainata kun olet lukenut. Tuo Exit löytyy meidänkin hyllystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas hauska juttu, että näin yhtä aikaa asiaa pohdittu!! <3 Mä kans olisin halunnut tehdä sen valokuvakortin, mutta en rupee enään pakottamaan. Sukulaisille, joita vähemmän tulee nähtyä, niin olis ollut ihana laittaa kuva lapsista. Täytyy nyt pohtia josko heille liittäisin jonkunlaisen kuvan kortin seuraksi. Katotaan mitä keksin! :)
      Ehdottomasti saat kirjan lainaan!! Se on vaan tosi paksu ja tosi iso. Yhtään en tiedä, että minkä verran siellä on kuvia ja tekstiä. Mutta mielenkiinnolla sitä odotan, että minkälainen kirja se on.
      Exit on myös tosi mielenkiintoisen oloinen kirja. Tosi kiva, kun se löytyi!! Katselin sitä tässä joku kerta jo, mutta en raaskinut silloin ostaa. Nyt sen omistan!! :)

      Poista
  3. Hyvin jaksoi lukea :) Kirjat ovat itselläkin lähellä sydäntä. Harmi, kun on niin pitkä matka kirjamessuille, ettei siellä ole tullut käytyä. Mukavia lukuhetkiä teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että jaksoi lukea postauksen loppuun asti!! :) Sitä niin innostuu välillä kirjoittamaan ja kun oli noita kuviakin... Muutaman jo välistä poistin. Ehkä olis tarvinnut kaksi postausta tehdä. ;)
      Kurja kuulla, että teiltä liian pitkä matka. Kirjamessujahan järjestetään muuallakin Suomessa, mutta eipä ne tietty niin suuria ole.... Enkä tiedä, että onko ne edes joka vuotisia... Meiltä matkaa sen verran, että juuri ja juuri lasten kanssa viitsii päiväseltään reissun tehdä. Isojen kanssa kyllä, mutta pienet ei tietty niin paljoo jaksa.
      Kiitos paljon!! <3

      Poista
  4. Jaksoin lukea loppuun asti ;) Tuo lukeminen on kyllä mukava harrastus. Tosin meidän perheessä ei kukaan harrasta sitä, paitsi minä yhden kirjan verran kesämökillä - oon niin levoton sielu, ettei kirja pysy kädessä :D Tänään töissä aika kului tosi hitaasti, kun kellot oli kesäajassa ja aina kello olikin vähemmän - kyllä mä sieltä lopulta kotiin pääsin kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun jaksoit myös lukea loppuun saakka!! :) Sitä kun joskus niin kovasti innostuu kirjoittelemaan... ;D
      Mä oon vasta tässä iän myötä oppinut tuota kärsivällisyyttä. ;) Jaksan kutoa, askarrella, leipoa ym. Myös lukemisesta olen oppinut nauttimaan. Eli ei ole kuulunut myöskään mun harrastuksiini aiemmin. Mutta nyt nautin siitä kyllä kovasti. <3 Välillä on kausia, että tulee luettua vähempi, mutta välillä sitten enempi.
      Sulla onkin ollut todella pitkä työvuoro.... Onneksi lopulta kotiinkin pääsit!! <3 Pääsetkö nyt nauttimaan jo hetkeksi vapaista?
      Mukavaa alkavaa viikkoa!! <3

      Poista
    2. Ihan aamuvuoro mulla oli :) Maanantaina ja tiistaina on vielä iltavuorot, jonka jälkeen koittaa kaksi vapaapäivää. Marraskuun puolessa välissä siirrynkin sitten tekemään arkityötä yhdessä vuorossa....saa tälläinen jouluhörhö olla joulun vapailla ;)

      Poista
    3. Kuulostaapa hyvältä!! <3 On ihanaa, kun joulun aikaan saa nauttia vapaista!! Ja saa jo ennen joulua rauhassa fiilistellä sitä tunnelmaa. Mä nautin siitä ajasta kaikista eniten!! Toki myös joulupyhistä. <3

      Poista
  5. Mukava oli lukea kirjamessuista ja hyvä, että kirjoitit myös siitä, missä olisi ollut parannettavaa. Nuo kirjamessut olisivat myös minulle tavoite joskus päästä, mutta jotenkin ne aina yllättävät ja sitten onkin jo muita suunnitelmia sille viikonlopulle. Välimatkaakaan ei olisi kuin n. 100 km ja junalla taittuisi nopeasti. Nuo mainitsemasi lasten kirjat ovat myös meillä suunnitelmissa pukinkonttiin 5-vuotiaalle; sekä Hakkarainen että Mimmi-lehmä. 5-vuotias bongasi vielä Maikki Harjanteen kirjan kirjakerhon lehdestä " Mintun syntymäpäivä" (onkohan uusi kirja vai uudistettu painos, en ole ihan varma) ja sitä jo odottelenkin postista tulevaksi. Nuo muut kirjat taitavat olla sitten vinkkinä kummeille...Lastenkirjat vaan ovat niin ihania ja jo melkein suren sitä, kun niitä ei tulevina vuosina enää kauheasti ostella, lapset kun kasvavat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi!! <3
      Luin facebookista Helsingin kirjamessujen sivuilta, että joku oli kommentoinut, että tarttis olla enempi tilaa. Vaan mistähän sellainen paikka löytyisi. En ihan heti keksi. Kävijöitä oli ollut yli 78000. Eli ihan kiitettävä määrä porukkaa. Mutta kirjan suosio ei ole siis hävinnyt mihinkään ja tosi kiva niin.
      Mä oon samaa tässä miettinyt, että lastenkirjojen ostelut jää pian. Mutta mä vähän oon kuitenkin ajatellut, että taidan ostella ne kuitenkin itselleni. ;) Noita Kunnaksen kirjoja mä oon kerännyt jo ennen kun lapset on syntynyt. Samoin muutamia muita. Nuo Mimmi lehmä kirjat on niin hauskoja, että ne täytyy kyllä kerätä kans. Tuo Mintun syntymäpäivä kirja kuulostaa sille, että olisi uusintapainos..? Kun jotenkin muistelisin, että mä olisin jo pienenä sitä lukenut. Ihan vannomaan en kyllä mene. Minttu-kirjat on kans tosi ihania!!
      Nyt meillä on suuren suosion saavuttanut Konsta-kirjat. Niitä luetaan joka ilta iltasaduksi. Niissä ei enään ole kovasti kuvia, enempi tekstiä. Risto Räppääjä kirjoja luettiin isoille pojille heidän ollessa eskarilaisia. Nuorimmat eivät ole niistä niin kovasti innostuneet. Konsta kirjat on mun suosikkeja myös. Kyllähän niitä tosi kivoja lastenkirjoja on tosi paljon!! :)

      Poista
  6. Mielenkiintoiset messut, itse en ole koskaan käynyt. Tällä hetkellä kuulun 4. kirjakerhoon ja tulee tilattua 1-2 kirjaa kuukaudessa. Mulla on talvisin enemmän aikaa lukea ja kirjastosta haen 6-10 kirjaa kerralla luettavaksi.
    Muistan miten lapsuudenkodissa olimme ihan "kirjahulluja" ja joskus pukki toi 20-30 kirjaakin joululahjoiksi! Kaikki vetäytyi aattoiltana huoneisiinsa lukemaan...
    Siskojen lapsille ostin ulkomaille Eemeleitä Peppiä ja Noposen kirjoja, Risto Räppääjää viimeksi mutta kirjat ovat heille aika hitaita lukea, dvd:t sopii paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli todella kivat messut!! :) Meidän perinteinen retkipäivä. Meillä kans annetaan kirjoja joululahjoiksi. Niistä on niin pitkään iloa, että niitä on kiva antaa ja saada.
      Risto Räppääjä kirjoja meillä myös tykätään kovasti lukea. :) Pienemmät selkeesti tykkää enempi noista Konsta-kirjoista, mutta kahdelle vanhimmalle luettiin aina Risto Räppääjiä. Myös elokuvat on katsottu.
      Kirjastoa meillä käytetään kans tosi ahkeraan!! :) Tuossa ihan meidän lähellä käy kirjastoauto. <3 Siellä ei tietty valikoima ole yhtä kattava ja laaja, mutta se tunnelma on ihana. Joka toinen viikko tulee kirjastoauto. Se on sellainen yhteinen juttu meidän perheelle. :)

      Poista
  7. Voi että!! Kirjoituksestasi niin hyvin messutunnelmaan :)
    Ensi vuonna haluan ehdottomasti näille messuille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin!! :D
      Kivaa oli kyllä messuilla ja voin lämpimästi suositella!! Siellä on aina uutuuksia nähtävillä, mutta myös vanhempia kirjoja löytyy. Sekä tarjouksia on todella, todella paljon. Ihan kauheesti me ei noita kirjailijoita kuunneltu, muutamia kyllä jäin itse kuuntelemaan, kun muut meni sitten jonnekin muualle katselemaan.

      Poista