lauantai 18. lokakuuta 2014

Joulukalentereita




Nyt on joulukalentereita hankittuna!! :) Kahdelle nuorimmalle onkin täältä blogin kautta joulukalenterit jo tehtynä. Kuvakalenterit ostin, kun halutaan joka vuosi ostaa partiolaisten kalenteri. Tänä vuonna ne kalenterit ostettiin meidän neidiltä. :) Hän on aloittamassa uutta harrastusta ja hetihän me haluttiin ostaa kalenterit. Aiempina vuosina näitä on myynyt meidän toiseksi vanhin, nyt hän ei enään ole partiolainen. Nuo itsenäisyyspäivän kynttilät on myös sellaiset, jotka joka vuosi haluan laittaa ikkunalle palamaan. Joulukortit olivat Kunnaksen piirtämiä ja ovat tosi kauniita, joten niitäkin muutama paketti tuli ostettua. Viime vuonna ostin Tiimarin loppuunmyynnistä kasan kortteja, mutta joulukorttejahan ei voi koskaan olla liikaa. ;) Vanhin sanoi, että hän ei enään halua mitään joulukalenteria, paitsi nuo Angry Birds pikkukalenterit kun toin kotiin, niin hän sellaisen halusi myös itselleen. Joten vanhimmallekin on kalenteri. Toiseksi vanhin tuossa ilmoitti, että hän kyllä voisi haluta sellaisen Haribo karkkikalenterin ja kyllä hän sellaisen tulee saamaankin. Meidän lähimmässä kaupassa niitä näytti jo olevan myynnissä. Saa käydä itse ostamassa sen, niin saa katsoa myös muut valikoimissa olevat. Oli muuten joulukarkitkin jo tulleet tuohon lähikauppaan, missä nyt pääsääntöisesti käydään. Isommissa kaupoissa on karkit jo aiemmin tulleetkin. Mä tilasin meille Anttilan postimyynnistä Fazerin tummasuklaapatukoita laatikollisen jouluksi, lätkäliiga karkkeja pari kiloa sekä lakritsipiippuja jouluksi (hinnat eivät olleet mitään ihan kauhean suuria). Vielä toistaiseksi ne ainakin ovat tuolla kaapin päällä saaneet olla ihan rauhassa. Katotaan säilyykö ne jouluun saakka.... ;)

Töistä ostin tosi, tosi edullisesti noita viime vuoden Angry Birds korttikokoisia kalentereita ja muutaman tuollaisen joulukuusikortti kalenterin. Näitä mä ajattelin postittaa meidän pienimmille kummilapsille. Saavat jokainen omaa postia sitten vähän myöhemmin tänä syksynä. <3 Se oman postin saaminen kun on niin tärkeä juttu. Marraskuun aikana nämä lähtee sitten postin matkaan.

Ensimmäinen joululehti tälle vuodelle saatuna!! <3 Jotain hyvää siis sairaalareissustakin. ;) Siellä oli jaettu tuollaista joululehteä ja mieheni sellaisen minulle sieltä toi. Vielä en ole ehtinyt tarkemmin lehteen perehtyä, mutta ihanaa, kun on uutta luettavaa. Täytyykin kaivaa vanhoja joululehtiä esille ja ruveta niitä lukemaan. Takkaa on lämmitetty jo, niin ihana takkatulen loimutessa lukea jouluisia lehtiä ja ehkä vähän herkkujakin samalla napostella. <3

Joko muilla on joulukalentereita osteltu?

Oikein mukavaa lauantaita ihan jokaiselle piipahtajalle!! <3

22 kommenttia:

  1. Vastauksen joulukalenteri kysymykseen voit lukea ensi viikolla joulublogistani. Siellä on luonnoksissa valmistumassa teksti joka käsittelee joulukalentereita. ;)
    Mullekkin kelpais tuollainen pieni kortti joulukuusikalenteri. :)
    Tilasin Kodin kuvalehden joululehden ja sen pitäisi ilmestyä ensi viikolla ilahduttamaan joulun odotustani. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa!! <3 Jään siis odottelemaan postaustasi.
      Nuo pienet korttikalenterit on kyllä tosi kivoja. <3 Joku joulu mä lähetin kummilapsillemme sellaiset myös ja olivat onnellisia, kun saivat omaa postia. Niin harvoinhan sitä lapset omaa postia saakaan...
      Mistä sä oot löytänyt Kodin kuvalehden joululehden? Kuulostaa niin ihanalta, että saa uuden joululehden luettavaksi. <3 Niissä on niin ihania juttuja!!

      Poista
    2. Kodin kuvalehdessä itsessään oli tilaulappu. :)

      Poista
    3. Ilmeisesti siis vaan tilaajille... No, täytyy katella josko niitä tulis vaikka kauppoihinkin myyntiin! :) Onhan niitä kaikkia ihania joululehtiä onneksi!! <3 Niissä on kyllä niin ihania ja tunnelmallisia kuvia, että jo pelkästään niiden takia niitä täytyy aina ostella. :D

      Poista
    4. Ei kyllä se oli ihan kaikille. :) Varmasti tulee kauppoihinkin.

      Poista
    5. No mahtava juttu!! <3 Kodin kuvalehdessä on yleensä niin tosi kivoja juttuja. Jään siis odottelemaan, että koska se ilmestyy!! :)
      Oikein ihanaa sunnuntaita teille!! <3

      Poista
    6. Minusta Kodin kuvalehti on tosi ihana ja varmaan paras näistä kaikista "naisten lehdistä". Siinä on niin ihania tunnelma kuvia aina ja mielenkiintoisia juttuja. :)
      Eiköhän se kauppaankin tule samaoihin aikoihin kuin tilaajille.

      Poista
    7. Mä oon sun kanssa täysin samaa mieltä!! :) Kodin kuvalehti on ihan kaikista paras noista lehdistä. Niissä on sellaisia juttuja, joita jaksaa ihan oikeestikin lukea.

      Poista
  2. Äh, eka kommenttini hävisi bittiavaruuteen, joten yritetään uudelleen:
    Kalenteri on jo jemmassa! Joka joulu on hankittava itselle kalenteri, sillä sehän kuuluu olennaisena osana joulunodotukseen. Säästän muuten kalenterit ja minulla onkin niitä ainakin 30 kpl eri vuosikymmeniltä. Täytyypä laittaa joskus kuvia niistä omaan blogiin.
    Lempeää lauantai-iltaa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on käynyt kans niin tosi monta kertaa, että ne kommentit vaan häviää... Onneksi jaksoit uuden kommentin kirjoittaa!! <3
      Voi kuinka ihana idea, että olet säilyttänyt nuo kaikki kalenterit!! Ovat varmastikin muuttuneet vuosien saatossa kovastikin. Kun itse olin pieni, niin muistelin, että ne kuvat olivat jotenkin kauniimpia. Vai oliko se vaan lapsen silmissä se kauneus? ;) Tiedä sitäkään. Mutta oliskin ollut aika ihana juttu, kun vielä löytäisi niitä joulukalenteri kuvia, mitä omassa lapsuudessa on ollut.
      Kiitos, oikein mukavaa lauantai-iltaa myös sinulle!!

      Poista
  3. Ei oo ehditty joulukalentereita vielä miettiä, mutta itsenäisyyspäiväksi tuollaiset kynttilät voisin neidiltänne ostaa loppukuusta jos niitä vielä on jäljellä :) Tosi kiva idea nuo pienet angry birds-kalenterit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vielä ehtii!! :) Joulukalentereita ihan varmasti löytyy vielä pitkän aikaa kaupoista. Töissä ne tulevat myyntiin ens viikolla.
      Mä varaan sulle kaksi itsenäisyyspäivän kynttilää. :) Ne on sellaisia, jotka tuntuu menevän kovinkin nopeesti kaupaksi.... Tarttee muutenkin vähän tuotteita ottaa enempi myyntiin, kun neiti innostuikin lähteä kaupittelemaan niitä.

      Poista
  4. Ei ole vielä hankittu kalentereita. Pojat saavat sitten itse valita, kun ilmestyvät kauppoihin. Itsellekin on aina pakko saada kuvakalenteri, mieluiten mahdollisimman nostalginen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vielä todellakin ehtii kalentereita hankkia!! :)
      Mä tykkään ihan tosi paljon kans noista nostalgisista kuvakalentereista. Viime vuonna ostin kirjamessuilta aivan ihanan kalenterin. Tänä vuonna meinaan myös etsiä josko sattuis jotain ihanaa löytymään. <3

      Poista
  5. Pakko kerrankin kommentoida, että sulla on aivan äärettömän ihana blogi! Kirjoitat ihanasti ja kuvia on sopiva määrä, ja paras asia on että itselleni tulee jouluinen fiilis näitä kirjoituksiasi lukiessa. Kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos aivan ihanista sanoistasi!! <3 Tämä päivä on ollut aikamoinen, oli ihana lukea näin ihana kommentti. On tosi kiva ylipäätään saada palautetta koko blogista.
      Lämpimästi tervetuloa tänne!! <3

      Poista
  6. Kai sitä nyt on kalenteri saatava ;) Salmiakkinen voisi olla kiva, mut taidan tyytyä halpaan suklaaversioon...Kovin täällä suunnittelen blogiin joulukalenteria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllähän sitä jonkunlainen kalenteri olla pitää. :) Meillä oli yhtenä vuonna toiseksi vanhimmalla salmiakkikalenteri, hän ei siitä oikein välittänyt. Mutta mä sain syödä osan salmiakeista. Ei mua haitannut ollenkaan. ;) Toki pojan puolesta harmitti kovasti!! Onneksi hänelle sitten vielä löydettiin sopiva herkkukalenteri.

      Poista
  7. Löytyipäs täältä ihana jouluihmisen blogi, jatkan seurailua! Meille ei ole vielä hankittu kalenteria, yksi omatekoinen on tulossa, saa nähdä mitä siitä tulee:) rakastan joululehtiä ja odotan kovasti uusimpia. Olen säästänyt edellisten vuosien lehtiä ja niitä olen nyt lueskellut joulutunnelman luomiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa!! <3 Kommenttisi lämmitti kovasti mieltäni!! <3
      Omatekoiset joulukalenterit ovat aivan ihania. Meillä oli viime vuonna sellainen satupainotteinen kalenteri ja vähän karkkia ym. oli seassa. Tuntui olevan lapsille mieleinen! :)
      Tänään juuri postilaatikosta tuli uusi joululehti. Tämä saattaa löytyä myös muiden bloggareiden blogeista. ;) Mutta ihanaa, kun saa niitä vanhoja lehtiä lueskella. Mulla on kans monen vuoden takaiset joululehdet tallessa. Täytys jossain kohtaa ne käydä läpi, että vois vähän miettiä, että tartteeko ihan kaikkia säästää. Ne vaan on vähän sellaisia, että niitä ei oikein raaskisi mihinkään hävittää. Katotaan, ehkä ne tuolla kaapissa odottaa kiltisti ja taas ensi vuonna en sieltä esiin kaivetaan. <3

      Poista
  8. Itse ostin tänään naapurin pojalta (vanhimman pojankaverilta) tuon partiolaiskalenterin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo partiokalenteri on mun mielestä tosi kaunis!! <3 Ihana, kun sait itsellesikin oman kalenterin!! :)

      Poista