tiistai 19. marraskuuta 2013

Viikonlopun viettoa

Kylpylässä oli tehty tosi kauniita asetelmia joka puolelle, niitä saimme sitten siellä ihailla
Tämä nyt ei varsinaisesti jouluun liittyvä ole, mutta piti tulla oikein kirjoittamaan meidän mahtavasta viikonlopusta. <3 Pääsimme koko perheen voimin Allergia-ja astmaliiton järjestämälle kurssille. Olemma aiemminkin niihin hakenut, mutta emme ole päässeet. Nyt iloitsimme tästä asiasta tosi paljon!! Ja kun sopivasti sattui tuo Vaajakoski ihan matkan varrelle, niin pitihän sitä Pandan tehtaanmyymälästä käydä vähän hakemassa joulukarkkeja. ;)

Viikonloppu alkoi ruokailulla, josta täytyy mainita ihan erikseen. Usein, kun meidän porukka pääsee jonnekin ulos syömään, niin allergiaruokia on ehkä kaksi, enkä oletakaan niitä olevan mitään hirmuista vaihtoehtomäärää, lapset ovat tosi iloisia, jos heille on joskus jossain jotain. Mutta täällä tietystikin oli sitten vaikka mitä. Meidän neidin ilme, kun ensimmäistä kertaa pääsi seisovaan pöytään syömään, niin oli ihan näkemisen arvoinen. Hän kysyi, että saanko mä oikeesti syödä näitä kaikkia ruokia ja syökö nuo muutkin oikeesti tätä samaa. Kyllä vaan, muutkin syövät tätä samaa ja saat valita pöydästä ihan mitä vaan. Tuntui niin hyvältä itsestä se, että lapsemme huomasivat, että emme ole tämän maan ainoat allergiset. :D En kenellekään toivo allergiasuota, mutta se, että on tämmöistä vertaistukea, niin on ihan parasta koko perheelle. Meidän vanhin totesi siellä viikonlopun aikana, että joskus näistä meidän allergioistakin jotain hyötyä. :D :D Niinpä!! Kuulemma uudestaan pitää tämmöiseen viikonloppuun tai viikkoon hakea. Tästä viikonlopusta siis nautti ihan koko perhe. <3 Iloinen siitä, että myös isot pojat viihtyivät hyvin. Se kun ei aina ole niin itsestään selvä asia...

Pientä aivojumppaakin saimme harrastaa mm. noiden tulitikkujen avulla. Piirroksessa on piirretty, että mitä toivomme viikonlopulta, hyvin onnistuttiin saamaan kaikille mieleisiä juttuja.
Perjantai-iltana meillä oli kylpylä triathlon, johon sai osallistua ne ketkä halusivat. Ja tokihan meidänkin perheestä halukkaita löytyi. Kylpylässä oli 130 m pitkä liukumäki ja viikonloppuisin siellä on avaruus maisema eli seinällä  oli avaruus video pyörimässä ja valot sen mukaiset. Myös sellainen hauska rata oli tehty keskelle kylpylää. Myös isoilla krokotiileilla päästiin testaamaan tasapainoa. Kylpylä oli kyllä hieno!!

Lauantai meillä oli koko päivän ohjelmaa. Ja kun ohjelma illansuussa loppui, niin meidän lapsethan tottakai halusivat myös vapaa-ajalla mennä kylpylään (yhdellä pienellä haaverilla selvittiin koko viikonlopusta, toiseksi vanhimman nenästä vuosi verta ihan hirmuinen määrä, mutta onneksi paikalla oli useampi sairaanhoitaja ja miehenikin tämän alueen hallitsee hyvin. Oli kuulemma kolauttanut omaan nenäänsä omalla kyynärpäällä kylpylän pukuhuoneessa, toki juuri ennen altaalle menoa... Taitoa vaatii sellainenkin... :D). Päivän aikana meillä oli koko perheen jumppatunti, jossa sai hien pintaan niin lapset kuin aikuisetkin. Juostiin ja touhuttiin porukalla. Perherata oli iltapäivällä ja siinä olikin kaikenlaisia pisteitä kierrettäväksi. Ravitsemussuunnittelijan luona pistäydyttiin sekä lääkärin luona. Ravitsemussuunnittelijalta sain kullan arvoisia vinkkejä ruokien suhteen. Ja mikä itselleni oli parasta, niin sain tiedon, että minkä verran jokainen lapsemme tarvitsee lisävitamiineja ja kalkkia. Oli todella hyödyllinen käynti!! Jokainen meistä sai tuunata oman rasvatuubin ja sain vinkkejä siitä, että kuinka saisi rasvausta helpommaksi. Yksi sairaanhoitaja antoi meille tosi hyviä vinkkejä ja jutteli neidin kanssa kuinka saa rasvalla tehtyä hienoja "tatuointeja". Siitä meillä innostuttiin niin, että rasvaaminen ei ole sen päivän jälkeen tuottanut ongelmia!! Iloinen siitä!! Myös jokaisen piti tehdä yksi lupaus ja ne lupaukset sinetöitiin kirjekuoreen ja puolen vuoden päästä katsotaan, että onko lupauksista pidetty kiinni. Pillillä päästiin puhaltelemaan rataa ja muutkin saivat huomata, että miltä tuntuu, kun astmaatikon keuhkot vetää tukkoon, kuinka tosi kurja se olotila on. Eikä tuntunut kyllä yhtään kivalta... Eipä ihme, että neiti välillä on kiukkuinen ja äkänen.

Itselle viikonlopun ehdottomasti paras anti oli se vertaistuki!!! Tottakai oli ihanaa mennä valmiiseen ruokapöytään, eikä tarvinnut miettiä, että mitä kukakin syö... Mutta taas kerran todeten sen, että vertaistuki oli äärettömän tärkeetä. Ei tartte kun puolikas lause sanoa, niin toinen jo ymmärtää, että niin meilläkin... Ja se tieto, mikä itsellä on tässä vuosien varrella tullut näiden allergioiden myötä, niin ei ole ollenkaan turha juttu. Siellä viikonlopussa saatiin puolin ja toisin jakaa ajatuksia allergiasuon keskeltä. Tosi hieno oli meidän viikonloppu ja huomaa, että se on tuonut myös taas uutta jaksamista tähän arjen keskelle meille koko perheelle. <3 Aivan mahtava juttu!!!

Nyt on kiva ruveta joulua odottamaan ihan oikeesti!! <3 Tänään mä oon jo aamusta laittanut kaikki tavarat paikoilleen ja illasta vielä imurointi, moppaus ja matot pihalle. Pölytkin ehdin jo pyyhkästä. Sen jälkeen palkitsemme lapset ja he saavat jokainen koristella huoneensa joulujutuilla. Pieni porkkana tuohon siivouksen keskelle, niin kaikki sujuu paljon paremmin. ;) Tänä aamuna jo meillä kysyttiin, että koska me saadaan siivota. :D Tämmöisiä lauseita meillä harvoin kuuleekaan... Tänään meillä siis kaivetaan joulukoristeet esille ja jokainen saa tehdä huoneestaan juuri oman näköisen. Mä kaivoin noita jouluvaloja jo esille tuossa viime viikolla, ne ovat olleet sellaisissa lasipurkeissa ja nyt mä tässä mietin, että josko laitettaiskin lasten ikkunoihin niitä valoja... Katotaan mitä he tuumaavat ajatuksesta. Luulen, että osa innostuu ja osa ei. ;) Ettei tule huoneesta liian suttuisen näköistä, niin luulen ainakin muutaman lapsen harkitsevan tätä tarjousta tarkkaan. Näistä koristeista sitten kuvaa toisella kertaa. Päivä päivältä se joulu sieltä lähestyy.... Ihanaa!! <3 Mutta ihan yhtä ihanaa on tämä joulun odottaminenkin!! <3

Mukavaa tiistaipäivää ihan jokaiselle piipahtajalle päivän harmaudesta huolimatta!! <3

4 kommenttia:

  1. Piti oikein itse kokeilla, miten nenään osuu omalla kyynärpäällään ;) Ihanaa, että tuollaisia kursseja järjestetään :) Mukavaa joulunodotusta - täällä on jo valot ikkunoissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh!!!! :D :D Niinpä... Toiset jutut tarttee taitoa vähän enempi. ;D Mutta en vaan voi käsittää kuinka niin voi käydä.... Vaan todistettu sekin juttu!! Onneksi se meni sitten kuitenkin ohi ja poika pääsi nauttimaan kylpylästä.
      Mä oon samaa mieltä, että tosi mahtavaa, kun tämmöisiä järjestetään!! Ja niin tosi iloinen olen, kun sinne päästiin. Oli kyllä niin huippu juttu!!
      Ihanaa joulunodotusta myös sinulle!! <3 Saa nähdä, että löytyykö meiltäkin tänään valoja ikkunoista vai purkeista. ;)
      Ihanaa marraskuista viikkoa sinulle!! <3

      Poista
  2. Tuo viikonloppu varmasti yhdisti teitä perheenä entistä enemmän. <3 Mikä parasta ei tarvinnut ruokaa laittaa tai pyykkiä pestä. Sai mennä valmiiseen pöytään ja olla täysin läsnä lasten ja puolison kanssa. Mikä onni ja autuus, että pääsitte tuollaiseen mukaan. :) Hienoa jos sieltä löytyi vielä uusia kavereitakin.

    Sinä nostatit mun joulumieltä taas tänään, kiitos! <3 Mukavaa viikon jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli aivan ihana viikonloppu!! <3 Tämmöistä viikonloppua tarttis itse kerran vuodessa. Juurikin se täysillä läsnäolo on niin hieno juttu, siksi lomaa kaipaa välillä ihan tosi paljon. Arjen keskellä on niin paljon koko aika kaikenlaista... Ja koko aika tulee uusia odottamattomia juttuja. Tämä katkaisi niin sopivasti tämän synkän syksyn.

      Olipa ihana kuulla!! <3 Olepa hyvä!! Kiitos, samoin sinulle mukavaa viikon jatkoa!! <3

      Poista