torstai 7. marraskuuta 2013

Operaatio Joulun lapsi 2013

Vielä ehtii mukaan keräykseen, jos joku haluaa!! :) Lauantaihin saakka voi viedä keräsypisteisiin paketit ja virtuaalipaketteja voi vielä myös tehdä sekä tietysti lahjoittaa rahaa kuljetus ym. kuluihin. Linkki Joulun lapsi sivuille löytyy TÄÄLTÄ.

Meidän seurakunnassa on kerätty Operaatio Joulun lapseen koko vuoden sekä rahallisia lahjoituksia, että sitten tavaroita. Ihanat seurakuntalaisemme ovat lahjoittaneet itse tehtyjä villasukkia, tumppuja, pipoja ja ihan kaikkea mitä näihin paketteihin tarvitaan. Suurin osa laatikoista meiltä tehtiin 10-14 vuotiaille pojille, koska heille tulee joka vuosi vähiten paketteja. Siksi valitsimme heidät kohderyhmäksi. Saimme lahjoituksena myös pienemmille lapsille, joten muutama paketti tehtiin myös heille.

On ihanaa saada olla tässä jutussa mukana!! <3 Kuinka hyvä mieli tulee itselle, kun saa auttaa heitä, joilla ei ole mitään. Paketit lähtevät Romanian köyhille lapsille, jotka asuvat tosi kurjissa oloissa. Heillä ei ole edes kunnon kenkiä siellä. Lämmittävät villasukat ovat niin ihana heille sinne lähettää. Tottakai lämmin pipo ja hanskat ovat myös sellainen, mikä on tosi tarpeellinen. Me ei tänä vuonna tehty meidän lasten kanssa omia paketteja, vaan olemme vieneet pitkin vuotta tuonne seurakunnan keräykseen näitä juttuja. Itse useammat villasukatkin sinne tein. Lasten kanssa kotona ollaan katseltu näitä Joulun lapsi videoita sekä ollaan puhuttu asiasta. Myös seurakunnan tilaisuuksissa ollaan saatu nähdä videota. Joulukuun alussa pääsemme kuulemaan myös siitä, että kuinka ne paketit menee sinne perille. Meille tulee siitä asiasta kertomaan yksi meidän ystävä. Hän lähtee niitä paketteja sinne viemään. Siksi mä tiedän, että tämä apu menee suoraan perille. Ei tarvitse epäillä yhtään!!

Niin suuri riemu on näillä lapsilla, jotka paketin ovat saaneet!! <3

Iloa jokaisen torstai päivään!!!

2 kommenttia:

  1. Voi ihanaa! Sinäkin osallistut Joulun lapsi -operaatioon! Itsekin olen osallistunut siihen jo tosi monena jouluna, samoin myös tänä syksynä. Kun neulon sukkia paketteihin, siunaan jokaisen silmukan ja ajattelen sukkien saajaa lämmöllä. Isä tietää, kenelle paketit menevät.
    Siunausta joulun odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä osallistutaan ja ollaan osallistuttu jo useampana vuonna!! <3 Tästä saa tosi hyvän mielen itselleen ja mun mielestä tuo video on niin ihana, kun tytön ilme niin tosi riemuisa. Niin ihana!! Mä myös lähetän sukat siunaten matkaan. Ihanaa, kun voi auttaa näitä pieniä!!
      Siunausta myös sinun joulun odotukseen!!

      Poista