keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Joulukuun viiides päivä


Kaivoin vanhan kuvan tähän päivään, kun nuorimmainen juhlisti koulussa itsenäisyyspäivän juhlaa. Heillä ohjeistettiin laittamaan puvut päälle pojille ja tytöille juhlamekot. Hienot oli juhlat olleet ja oli ollut kiva päivä. Myös Kahootilla olivat pelanneet Suomi aiheista tietovisaa.
Huomenna meillä onkin tiedossa ylioppilasjuhlat. Nuorimman kummien poika kirjoittaa nyt ja pääsemme häntä juhlistamaan. Oma olotila vähän vielä kyseenalainen, että lähdenkö vai en, mutta ainakin mieheni ja pojat on meitä edustamassa. Hienoja ja ainutlaatuisia hetkiä nämä ovat nuorille. Kiva päästä näitä hetkiä yhdessä juhlistamaan. Pitkän opiskelu taipaleen kun ovat tähän mennessä suorittaneet, niin onhan siinä aihetta juhlaan.
Illasta onkin sitten linnan juhlien katsomista. Nämä pyysi neiti ottamaan boksille talteen, koska hän haluaa ihailla niitä kauniita mekkoja. Yleensä neidin kanssa juhlia katselemmekin. Nyt sitten jää nähtäväksi saanko miehistä kaveria tähän puuhaan. Nuorimmainen kyllä jo sanoi, että hän haluaa katsoa, mutta kun istuminen paikoillaan on välillä haastavaa, niin katsotaan kuinka kauan hänet kaverikseni saan. Mukavasti siis menee meidän itsenäisyyspäivä. Sitten onkin vaan perjantai enään ja alkaa viikonloppu.

Oikein mukavaa loppuviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti