torstai 30. elokuuta 2018

Joulua kesälläkin







Perinteinen Puttipajan vierailu kuuluu meidän kesään. Ajetaan aina sen ja Pandan tehtaanmyymälän ohi, kun mennään neidin kummien luokse, minun kummien sekä kummitytön luokse. Joka kesäinen reissu, jonne ollaan päästy koko perheen voimin monena vuonna. Viime vuonna vanhin kuumeili, niin tein silloin reissun julkisilla kulkuneuvoilla eikä tietty viitsitty matkaa pidentää yhtään. ;)

Nyt mä nautin ihan yksistäni tuosta jouluisesta hetkestä. Puttipajalla on ihana parvi missä on paljon kaikkea ihanaa jouluista. Aika kuluu, vaikka alue sinällään ei suuren suuri ole. Mutta sitäkin tunnelmallisempi. <3 Tykkään niin tuosta Puttipajan tyylistä tehdä koristeita. Kangaskoristeet on niin kivoja. Niitä meiltä löytyy kotoa ympäri vuoden. Ostin yhdeltä myyjältä pellavasydämiä tekstillä joskus jo useampi vuosi sitten. Edelleen ne koristavat meidän kotia. Samoin ostin toiselta myyjältä jouluisen pellavasydämen ja välillä se sydän roikkuu pitkästi kevääseen ikkunalla. Ympäri vuoden meillä roikkuu olohuoneen ikkunassa rottinkinen joulukoriste. Mutta kun se on valkoinen eikä ole sinällään joulunvärinen, niin olen sitä tuossa halunnut pitää.

Ihanaa elokuun viimeisiä päiviä kaikille! <3

8 kommenttia:

  1. Vaikka asun melko lähellä Puttipajaa, siellä tulee liian harvoin käytyä. Kiitos, että jaoit jouluiset kuvat iloksemme. Hyvää ja suloista syksyä Sinulle ja rakkaillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensähän se niin onkin, että kun asuu lähellä, niin tulee harvoin käytyä. :D Mutta niin ihana paikka se on. Olepa hyvä! Niin joulufiilis siellä tuli, vaikka ulkona oli helle.
      Kiitos, samoin sinulle! :)

      Poista
  2. Onpa kiva vinkki, täytyykin ottaa Puttipaja käyntikohteeksi tänä vuonna! :) Ihanaa syyskuuta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi. <3 Ihana paikka, vaikka ei suuren suuri olekaan. Mutta niin tunnelmallinen!!
      Kiitos, samoin sinulle ihanaa syyskuuta! <3

      Poista
  3. Missäs tuo Puttipaja olikaan? Jossain Jyväskylän lähellä? Tunnelmallisia kuvia! 🎅🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puttipaja on Jyväskylän lähellä Vaajakoskella. Hyvin lähellä Pandan tehtaanmyymälää. :) Niin ihana paikka kyllä se on!

      Poista
  4. vaarallinen kukkarolle.on se vaan niin ihana paikka.

    VastaaPoista