maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulukuun yhdeksästoista päivä

Yhdelle ystäväperheelle lähti tämmöinen paketti

Se olis jouluviikko. <3 Voi että kuinka ihanalta tuntuu ajatus lomasta. Syksy on ollut kyllä tosi ihana, oon viihtynyt tosi hyvin koululla. Joka aamu on tuntunut hyvältä mennä töihin. Iloisena sain tiedon, että jatkan myös kevään siellä (keväällä meinaan ehkä myös hakea kouluun, niiiiin jännittävää ;)). Joulunalusaika on ollut tosi kivaa seurattavaa myös koululla. Lapset odottavat tottakai niin innoissaan joulua. Ollaan askarreltu kaikkia ihania jouluaskarteluja ja käsityötkin on mennyt jouluhommissa. Nyt kolme päivää tavallisia koulupäiviä ja torstaina on sitten joulujuhla.
Itse jäin miettimään tuota, että kun joululoman aloituksen ja jouluaaton välillä on vaan yksi päivä, että kuinka siihen pystyy ajatuksensa kääntämään. Toisaalta lasten kanssa ei tunnu yhtään huonolta ajatukselta, että koulu loppuu vasta noin myöhään, koska sitten ei tule sitä äärettömän pitkää odotusta. ;) Ainahan asioilla on kaksi puolta, niinkun tässäkin. Mutta mä itse nyt tykkään tästä ajatuksesta kyllä kovasti. Katsotaan miltä se näyttää sitten, kun loma alkaa. :D
Lomalle meillä ei ole juurikaan suunnitelmia, mikä on aivan ihanaa!! Kahden ystäväperheen kanssa on sovittu näkeminen, mutta mitään muuta ei. Isot pojat ovat tehneet omat suunnitelmansa ja suuntaavat uudeksi vuodeksi eri paikkaan, kun me, mutta ihan varmasti molemmilla on tosi kiva uusivuosi. :) Onhan se mukavaa, että jokainen saa tehdä lomalla jotain tosi kivaa. Pääasia on tällä lomalla, että saadaan nukkua ja olla vaan ja kerätä voimia kevääseen.

Oikein ihanaa alkanutta jouluviikkoa kaikille!! <3

Me saimme näin ihanan kuusen ystäviltä joululahjaksi, nuorimmainen
ei meinaa malttaa odottaa, että tämän saa avata. ;)

4 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta viikkoa sinnekin! Täällä koululaiset ovat jo valmiita lomailemaan. Me olemme menossa ystäväperheen luokse uudeksi vuodeksi, muuten sitten vain ollaan ja möllötellään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä niin ihanalta, että saa vaan olla!! <3 Täällä on kans sellaiset suunnitelmat, ettei suunnitella yhtään mitään. Sit jos siltä tuntuu, niin sitten mennään ja touhutaan, mutta ensin huilataan. :)

      Poista
  2. Oikein kivaa joululomaa sinulle ja perheellesi. Koulun joulutohina on minullekin kovin tuttua.

    VastaaPoista