perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukuun kahdeskymmenes kolmas


Meidän jouluviikko menikin vähän eri tavalla, kun sitä oltiin mietitty. ;) Mutta ainahan ne suunnitelmat on vaan suunnitelmia, toteutus voi ollakin ihan täysin jotain muuta. Kun eilen joulujuhlaan olin lähdössä, niin tuntui olotila jotenkin erilaiselta, ei meinannut vaan jaksaa nousta ja päivä oli ainoastaan kaksi tuntia, niin tuntui pitkältä. Siivoilin kyllä vielä kotiin tultua, mutta välillä oli pakko huilata, kun ei jaksanut. Tässä sitä nyt yritetään sitten toipua jonkunlaisesta flunssasta. Tänä jouluaattona mennään mun vanhempien luokse syömään, niin meille kotiin ei tarvitse niin suurta kattausta tehdäkään. Mikä tuntuu nyt helpottavan kovasti. <3 Kiitollinen vanhemmilleni, että jaksavat meille laittaa jouluruuan. <3

Tänään troppasin itseäni sen verran, että kävimme elokuvissa mitä lapset tietty olivat odottaneet kovasti. Kahden nuorimman kanssa käytiin katsomassa Viiru ja Pesonen. Oli kyllä aivan ihanan jouluinen!! <3 Jos tykkää Viiru ja Pesonen kirjoista, niin ihan varmasti tykkää myös tästä leffasta. Mieheni kävi isojen poikien kanssa sitten katsomassa vähän toisenlaista leffaa. ;) He eivät ehkä olisi enään nauttinut tuosta. :D Ja ihanaahan se on, kun kaikilla on mukavaa.

Onneksi saadaan nyt nauttia koko porukka lomailusta, niin on aikaa huilata vaan!! <3 Kovaa on ollut tämän päivän odotus, mutta onneksi tässä on ollut pienilläkin puuhaa. Unikin tuli yllättävän hyvin. ;) Mitä kyllä vähän hämmästelin.

Oikein ihanaa aatonaaton ja aaton yötä kaikille!! <3

2 kommenttia:

  1. No nyt kello jo onkin niin paljon, että voin toivottaa oikein hyvää joulua koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Outi!! <3 Oikein rauhallisia päiviä myös teille!! <3

      Poista