perjantai 21. elokuuta 2015

Soodataikina

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijani!! <3

Pitihän minunkin, kun kaikki muutkin. ;) Testasin soodataikinan tekemistä. On samalla systeemillä, kun taikataikina, mutta tästä tulee valkoista, eikä tartte maalata. Toki muita värejä täytyy maalailla. ;) Testasin itse ensin ihan tuolla yksinkertaisella annoksella.


Ensin sekoitetaan kattilaan:
1 dl maissitärkkelystä
2 dl soodaa
1,25 dl vettä


Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes seos alkaa sakenemaan.


Taikinan ollessa kiinteä siirrä massa kulhoon. 


Peitä taikinakulho kostealla liinalla ja siirrä kylmään.


Kun taikina on jäähtynyt, on se valmista muovailtavaksi. Massaa voi käsitellä taikataikinan tavoin.


Älä tee taikinasta 0,5 cm ohuempaa, sillä silloin taikina saatta rikkoutua kuivuttuaan.


Anna kuivua yön yli huoneenlämmössä tai paista 75 asteessa uunissa noin 1 tunti.


Itse tein enkeleitä jo joulua ajatellen ja neiti teki pienestä jämästä Sylvanian eläimilleen ruokia. Oli miellyttävää käsiteltävää. :)

Mukavia askarteluhetkiä!! :)

10 kommenttia:

  1. Voi mikä idea ja wau, aivan ihania nuo enkelit.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Outi!! <3 Tää oli kivaa vaihtelua taikataikinalle, mitä aina tehdään. Toki tätä ei voi vaan sekottaa, mutta ei se liian työläs kuitenkaan ollut. :D
      Kiitos, samoin!! Aurinkoista viikonloppua myös sinne!! :)

      Poista
  2. Millaista tuo taikina oli käsitellä / tehdä? Millaista oli kuivuttuaan? Näyttää kivalta just valkoisuuden vuoksi. Voishan sitä kokeilla. Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soodataikina kun oli kylmä, niin oli helppo käsitellä, mutta kun lämpeni, niin otti kiinni alustaan. Lisäsin siinä kohtaa tuota maissitärkkelystä alustaan. Kovaa on kuivuttuaan ja hiukan kimmeltää jossain valossa. Tykästyin itse kovasti tähän, mutta tuo tosiaan aiheutti hiukan mietintää, että kun lämpenee, että mitäs sitten...
      Kokeilla kyllä ehdottomasti kannattaa!! :) Mun mielestä tuli kivannäköisiä!!

      Poista
  3. Ihanaa! Kiitos vinkistä.
    Leppeää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä!! :)
      Kiitos, samoin sinne mukavaa viikonloppua!! :)

      Poista
  4. Tuota vois joskus kokeillakkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi!! :) Tulee tosi kivannäköisiä juttuja!!

      Poista
  5. Hei kiitos vinkistä! Täytyy ehdottomasti kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä!! :) Suosittelen kyllä kokeilemaan. Mutta kuten tuossa yhdessä kommentissani mainitsin, niin lämmettyään tarttuu herkästi kiinni. Mutta kyllä mä näitä pieniä sain silti ihan hyvin tehtyä. Mutta en tiiä, että kuinka suuria tästä pystyy tehdä... Kokeilemallahan se toki selviää!! :) Ja kannattaa jättää riittävän paksuksi taikina, ettei hajoo.

      Poista