tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiainen


Meiltä on jo viikonloppuna siivoiltu suurin osa joulukoristeista pois. Viime viikolla kasattiin kuusi pois, että saatiin vähän tilaa olohuoneeseen ja itse kaipasin jo vähän yksinkertaisempia juttuja. Tuo olkkarin ikkunalla oleva tähti saa olla vielä ja muutaman lyhdyn jätin tähän ilokseni. Oikeita kynttilöitä ei enään uskalla yhtään poltella (neidin olotila ei oikein kestä niitä...), mutta noita led-valoja oon laittanut. Varmaan kohta kyllästyn niihinkin. ;) Kun eipä sitä oikeeta kynttilää mikään voita. <3 Onneksi nykyään on kuitenkin noita led-kynttilöitä olemassa. Valoja meillä on vielä koristetikapuissa ja eteisessä piristämässä näitä pimeitä iltoja sekä ulkosalla.

Tänään vietettiin viimeinen lomapäivä perheen kesken ja huomenna alkaa arki. Onneksi tässä on tämmöinen lyhyt viikko, niin ehkä me tästä selvitään. :D Kun nukkumarytmit on ollut ihan mitä sattuu kaikilla... Äkkiä se siitä sitten kyllä sitten palautuukin. Juhlistimme viimeistä lomapäivää käymällä leffassa. Isot pojat kävivät kavereidensa kanssa katsomassa Hobitin, mieheni kävi sen katsomassa eilen ystävänsä kanssa. Me käytiin mieheni ja kahden nuorimman sekä neidin kaverin kanssa katsomassa Paddington. Vähän oli jänniä kohtia nuorimmalle, mutta hyvin niistäkin selvittiin, äidin sylistä oli turvallista katsoa. Ei niitä kuitenkaan ihan kauhean montaa ollut. Itse tykkäsin kovasti ja tytöt tykkäs myös. Miehenikin sanoi, että oli tosi kiva, oikea lasten leffa. :)

Näin iloisissa merkeissä meillä siis lopeteltiin loma. :) Kiitos tosi paljon kaikille jouluihmisille seurasta täällä!! <3 On ollut niin mukavaa, kun olette jättäneet käynneistänne merkkejä ja kulkeneet taas tämänkin joulun ajan ja joulunodotuksen yhtä matkaa. Siirryn tuonne toiseen blogiini taas kirjoittelemaan enempi, tänne kyllä satunnaisia kirjoituksia tulee, niinkun tähänkin mennessä. :) Heti, kun jotain valmista ja julkaisu kelpoista löytyy, niin palaan kyllä. :)

Oikein mukavaa alkanutta vuotta kaikille ja nähdään ensi jouluna!!! <3

P.s. Toinen blogini löytyy http://elamaahetkessa.blogspot.fi/ tuon linkin takaa. :)

4 kommenttia:

  1. Täällä oli kiva vieraillamaraas-joulukuun ajan. Vuoden päästä tavataan taas tämän blogin puolella, jos Luoja suo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun olet täällä käynyt vierailulla!! <3 Ensi jouluna sitten uudestaan!!

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta 2015 ja ensi jouluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää alkanutta vuotta myös sinulle ja nähdään ensi jouluna!! :)

      Poista