lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulukuun kahdeskymmenes



Nyt on koulujen joulujuhlat juhlittuna ja todistukset saatuina!! <3 Hienosti oli jokainen suoriutunut tästä syksystä!! Vanhimmalla onkin enään puoli vuotta ja sitten on uudet haasteet odottamassa. Hiukan jännittävää aikaa on myös se. Peruskoulu loppuu ja pitäisi miettiä mitä seuraavaksi. Onneksi nyt saadaan lomailla!! <3 Vanhimman kanssa siivottiin yhdessä hänen huonettaan ja hän heitti ison kasan kaikkia koulujuttuja roskiin ja poltettavaksi, kun ei enään tarvitse. Sen jälkeen hän sanoi, että nyt en enään ajattele koulua tällä lomalla. Ja pian sen jälkeen hän lähtikin taas riparikavereiden kanssa viikonloppua viettämään. :)

Tämä päivä onkin mennyt siivoten, mutta nyt on puhdas koti!! <3 Me jaksettiin yhdessä siivoilla, ihanaa. Ihan tavallinen viikkosiivous me tehtiin, paitsi keittiössä mieheni jynssäsi keittiönlaattoja (voi kuinka mä vihaan vitivalkoisia seinälaattoja!!!!!!! Meillä ei ole ollut vitivalkoisia muualla, eikä toivon mukaan tulekaan enään toiste. ;)) ja vähän uunia puhdisteli. Uuni on pesty ihan vähän aika sitten, että ei siellä mitään suurempia ollut, mutta on nyt sitten täysin puhdas ja odottaa kinkun paistoa. Itse tein ihan rauhassa hommaa, niin jaksoin hyvin puuhailla ja oli ihan kivaakin!! Kun väsytti, niin otin pienet päikkäritkin ja taas jatkoin. Niin ihanaa, kun ei ole kiire minnekään!!! Nyt illasta vielä kasataan kuusi ja laitetaan siihen jo kynttilät ja nauhat valmiiksi. Huomenna, kun vanhin tulee kotiin, niin sitten koristelemme sen yhdessä. <3

Yhteen ystäväperheeseen ei vielä oltu viety paketteja, nyt sitten saatiin sekin homma tänään hoidettua. Siihen pussiin laitoin lisäksi tuollaiset suklaalusikat. Sulatin siis suklaat ja laitoin päälle koristeeksi hopeakuulia. Jääkaappiin laitoin sitten ne jähmettymään, eikä kauaa mennytkään, kun sen verran ovat pienet. Koristeeksihan voisi laittaa vaikka mitä, strösseleitä, nonparelleja, piparinmuruja ym. Ostin kirpparilta lusikat, että sain eripariset. Käytin astianpesukoneessa, niin hyvin puhdistui. Lusikan voi sitten laittaa lämpimään maitoon ja tehdä kaakaota itselleen.

Nyt ollaan sitten hyvällä mallilla täällä. Maanantai-illalle on ruokaostokset suunniteltu, mieheni lupas sen hoitaa ihan yksikseen klo 20 jälkeen. Eli ei paineita siitäkään. Nyt meillä nautitaan joulutunnelmasta ja rauhasta ja levätään. Tiistaille sitten perinteinen kylpyläreissu ja hautausmaalla käynti, ainakin toivon mukaan. Meillä neiti nyt kipeenä, mutta toivon mukaan on kunnossa jo silloin. Ja sovittiin, että jos ei ole kunnossa, niin sitten me mennään kylpylään joku toinen kerta. Jos yksi lapsista ei pääse, niin kukaan ei mene. On reilumpaa näin ja lapset ovat tämän säännön hyväksyneet. Ovat sanoneet, että ei tuntuis kivalta, jos olisi itse se, joka joutuu jäämään kotiin. Ja tuntuishan se kurjalta, jos yksi ei pääsisi. Huomenna on ajatuksissa mennä koko porukan voimin seurakunnan joulujuhlaan, toivon mukaan sinne pääsisimme. Mutta jos emme pääse, niin sinne menee sitten vaan osa porukasta. Katsotaan mitä huominen tullessaan tuo!! :) Teemme juuri niinkuin hyvältä tuntuu. <3

Oikein mukavaa launantaita kaikille!! <3




Tämän päivän joulusukista löytyi neidille vihko, joka menee todella tarpeeseen. ;) Vihkot on aina piirretty/väritetty/kirjoitettu loppuun. Nyt on taas uusi vihko odottamassa. Nuorimmainen sai sukastaan rusinoita, jotka ehti jo syödä.... Onneksi näissä rasioissa ei haittaa, vaikka sisältö oliskin tyhjä. ;) Kuvan saa hyvin otettua silti. Kiitos tämän päivän luukuista KIPA-78!!! Rekasta tuli tänään Lego, taitaa olla vedenhaltija tuo ukkeli. :) Siskon kalenterista tuli tarrat, jotka ei taaskaan olleet tallessa... Kumpikaan ei kuulemma ollut nähnytkään niitä... Joten taas jäi ne kuvaamatta. Ehkä sitten joskus. ;)

2 kommenttia: