perjantai 24. lokakuuta 2014

Tasan kaksi kuukautta jouluaattoon


Tasan kaksi kuukautta jouluaattoon!!! <3 Töissäkin tänään puhuttiin, että eihän siihen oikeesti ole paljoo aikaa. Näin se tuntuu, että kaksi kuukautta, ehdin tehdä vaikka mitä. Suunnitelmat on yleensä suuret, mutta toteuttaa niistä ehtii todella hyvällä tuurilla puolet. :D Mutta kai niitä suunnitelmia olla pitää.

Huomenna koittaa se meidän perheen kauan odotettu päivä!! <3 Helsingin kirjamessut!! Aamusta lähdetään liikkeelle heti, kun nuo teinit on pystyyn saatu... Kovasti mulla olis haaveissa, että klo 9 auto starttais pihasta. Että sitten ehtis sielläkin vähän jotain katsella ja kun on lauantai päivä, niin ihan varmasti porukkaakin liikkellä, joten jonoja on varmasti joka kojulle... Ei ole kiva sellaisella kauhealla kiireellä ja hopulla siellä juosta paikasta toiseen. Tehtiin pientä suunnitelmaa, että täytyy muutaman kirjan kustantajat katsoa, että pääsemme heti ensimmäisenä ostamaan joululahjakirjat. <3 Jokainen on miettinyt yhden kirjan, jotka ostetaan ja laitetaan joulupakettiin. Myös kaksi pienintä. Toki nuorimman kirjatoive vaihtuu päivittäin. :D Ja mieheni ei vielä oikein tiennyt, että mikä sellainen olis. Ehkä siellä voi sitten tulla se valinnanvaikeus, koska vaihtoehtoja on ihan muutamia. ;) Uskoisin, että huomenna kotiin päin tullessa jokaisella kuitenkin joku kirja kainalossa on. Ja niitä perinteisiä Aku-taskareita kyllä varmasti meillekin asti tiensä löytää. Tiedossa siis kiva päivä ja messujen jälkeen suuntaamme vielä hampurilaisille!! <3
Sunnuntaina onkin tiedossa kahden nuorimman kanssa teatteria ja veljeni tytön 1-vuotissynttärit!!! <3 Eli koko viikonloppu kivaa ohjelmaa tiedossa!! Ihan innoissani odotan jo!!! :D

Onko muilla tiedossa mukavaa puuhaa viikonlopuksi?

Mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle!! <3

6 kommenttia:

  1. Kaksi kuukautta on todella vähän. Joulu istuu porraspuulla jo! Tänään meillä on pöllytelty jauhoja ja nuuhkittu joulumausteita. Täytyy treenata muutamia joululeipomuksia etukäteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä!! Kyllä sitä nyt vasta rupesi tajuamaan, että eihän siihen jouluun ihan oikeesti ole sen enempää aikaa.
      Oi että!! Ihanaa puuhaa teillä ollut!! <3 Tottakai sitä täytyy vähän jo etukäteen maistella herkkuja. Ja uusia juttuja täytyy aina testata. Mä löysin netistä After Eight mutakakun. Vaikutti niin kovin houkuttelevalta, että kai se täytyy kans testata vielä ennen joulua. ;)

      Poista
    2. oih, after eight kakku - missä? mä haluu nknas koklaa :D

      Poista
    3. Mun täytyy kaivaa tuo After Eight mutakakun ohje netistä ja yrittää tehdä kans. Laitan tänne jossain kohtaa sen linkin! :) Tai sit valmiista kakusta kuvan. ;) Katotaan kuinka selviän!! After Eightistä kun osa on maidottomia ja osa maidollisia.

      Poista
  2. Täällä ollaan töissä kumpanakin päivänä...illalla ajattelin paketoida muutaman lahjan ja hiukan katsastaa joulusuunnitelmia tarkemmiksi <3 Eilen aloitin työviikonlopun rentoutumalla Pentti Hietasen konsertissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun ei sitten tartte kauheesti miettiä, että mitä tekis viikonloppuna... Toivottavasti sun viikonloppu menee mukavasti kuitenkin!! <3
      Lahjojen paketointi on ihanaa!! <3 Kyllä sellainen näpertely on mukavaa työpäivänkin jälkeen.
      Mukavaa, että olet päässyt kuitenkin rentoutumaan ennen työrupeamaa!! Konsertissa käyminen on niin ihanan rentouttavaa!!

      Poista