lauantai 6. syyskuuta 2014

Syyskuun alkua

Syyskuuta menty jo useampi päivä. Kauniita aurinkoisia ja lämpimiä kelejä ollut tällä viikolla. Oma aika on mennyt töissä suurimmaksi osaksi, mutta myös joulujuttuja on ehditty miettiä. ;) Ei kai sellaista viikkoa löydykään, että niitä ei tulisi miettineeksi. :D
Nostelin viime viikonloppuna kynttilälyhtyjä jo esille. En uskaltautunut oikeita kynttilöitä laittamaan, kun yhteen lyhtyyn, mutta voi että kun nautinkin niistä ihan tosi paljon. <3 Onneksi nykyään on olemassa myös noita led kynttilöitä, jotka näyttää ihan oikealta kynttilältä. Aikas ihanaa!! <3 Niitä oli sitten muissa lyhdyissä. Täytyy vielä muutama niitä ostaa, kun osasta jäi puuttumaan. On tainnut lyhdyt lisääntyä sitten viime joulusta. :D Myös eteinen sai sisävalon. Tykkään niin tosi paljon tuosta valosta. Pienillä valoilla saa niin ihanaa tunnelmaa kotiin. <3

Joulutori paikkaa on jo kyselty ja ilmeisesti sen tulen saamaan. Kovasti toivon Itsenäisyyspäivä viikonloppua, että paikka silloin löytyisi. Vielä en ole vahvistusta asiasta saanut, mutta ainakin alustavan lupauksen asiasta. Katotaan koska se sitten varmistuu. :) Se joulutorin tunnelma on vaan niin ihana!! <3 Siellä on niin ihana tunnelma ja myyjien kesken hyvä henki. Eikä mun joulu tuntuisi joululta, jos ei olisi joulutorille menoa. Toisekseen, mihinhän sitä laittaisi nuo kaikki mitä oon tehnyt.... Toki onneksi aina on niitä hyväntekeväisyys järjestöjä, joille voi kaikenlaisia juttuja lahjottaa. Pelastusarmeijan joulupataan on lahjoiteltu muutamana vuonna mm. villasukkia ja pipoja. Näin meinaan tänäkin vuonna tehdä!

Myös meidän perhe meinaa ottaa osaa tänäkin vuonna Operaatio Joulun Lapseen. Jos jollekin on ihan uusi juttu, niin tässä linkki sinne sivuille JOULUN LAPSI. Meiltä on lähdössä neljä pakettia eli yhtä monta pakettia, kun on omia lapsia. Nyt haastankin teitä lukijoitani ottamaan haasteen vastaan ja tekemään myös paketin/paketteja siihen keräykseen. Paketit viedään perille varmasti ja mistäkö sen voin tietää. Siitä, että meidän neidin kummisetä on niitä siellä jakamassa. Eli tämän keräyksen paketit eivät mene mihinkään vääriin käsiin. :) Keäryspisteitä on ympäri Suomen ja ainahan voi postinkin mukana paketin laittaa menemään. Ne keräyspisteet avataan lokakuussa, myös niistä tietoa nettisivuilta. Paketit toimitetaan Romaniaan ja Moldovaan lisää tietoa tästä linkistä. Perheet asuvat siellä savimajoissa ja lattiana on pelkkä maa. Kun noita videoita on katsellut, niin osalla lapsista ei ole edes kenkiä. Siellä siis kulkevat paljain jaloin myös talvella. Eli jokainen paketti, mitä täältä lähtee menee todella tarpeeseen. Jos joku ottaa haasteen vastaan, niin laittakaa kommenttia tuohon kommenttilaatikkoon. :) Meillä lapset jo odottaa ja kyselee, että koska niitä paketteja taas tehdään. Kun tekee yhdessä lasten kanssa, niin heillekin voi samalla opettaa omasta jakamisesta. Meillä on katseltu myös videoita youtubesta, missä näytetään myös pakettien jakamisesta. Youtubessa videot löytyy nimellä Operaatio Joulun Lapsi. Tähän loppuun vielä video Suuri Ihme.



Nyt oikein mukavaa syyskuista viikonloppua ihan jokaiselle!! <3

6 kommenttia:

  1. En kyllä olisi arvannut led-kynttilöiksi, josset olisi erikseen maininnut :) Itse aloitin kynttilän polttokauden eilen - ihanaa kutoa villasukkaa kynttilänvalossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa enkeleiden edessä olevassa tuikkukipossa on led-kynttilöitä. Ne on niin oikean näköisiä, loimottavat ihan niinkuin oikea liekki. :)
      Niin on aivan ihanaa kutoa villasukkaa kynttilänvalossa!! <3 Täysin samaa mieltä!! Myös takan äärellä on ihanaa kutoa.

      Poista
  2. Kyllä se joulu sieltä jo hiljaa joutuu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se nyt rupee ihan siltä tuntumaan!! <3 Päivä päivältä lähenee. :)

      Poista
  3. Laitan kaksi pakettia lähtöön. Olen jo haalinut niitä varten tavaraa ja villasukkia olen neulonut muovipussillisen. Niistä riittää useampaankin pakettiin. Tähän operaatioon olen osallistunut jo tosi monena vuonna. Antaessaan saa! Herra siunatkoon jokaisen paketin ja erityisesti niiden saajat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana kuulla, että sullakin paketit lähdössä matkaan!! <3 Kyllä ihan varmasti rakkaus välittyy niiden pakettien myötä saajilleen. Niitä videoita kun on tullut katsottua youtubesta, niin näkee sen lasten ilon ja riemun pakettia saadessa. <3 Kyllähän se näin on, että antaessaan saa. Sitä olen halunnut opettaa myös omille lapsilleni. Me ollaan myös monena vuonna otettu osaa tähän keräykseen. Iloinen niiden lasten puolesta, jotka tulevat saamaan ne paketit!! <3

      Poista