sunnuntai 17. elokuuta 2014

Elokuun puoliväli


Niin se on arki taas alkanut ja mun ajatukset rupee jo niin kääntymään tuonne jouluun ihan väkisinkin. ;) Joululahjoja jo tehtynä muutamia. Eilen oli pitkästä aikaa sellainen päivä, kun sain vaan olla ja tehdä mitä halusin. Virkkasin ontelokuitukoreja ja yhdet villasukat melkein loppuun asti. Ontelokuitukoreja en ole pitkään aikaan tehnyt, joten kesti hetken aina, ennenkun mä sain yhden korin loppuun asti tehtyä. Mutta nyt on kolme pientä valmiina.


Käytiin perheen kesken Porvoossa ajelemassa. Ihasteltiin vanhaa kaupunkia!! <3 Voi että siellä oli tosi kaunista!! Yhden liikkeen edestä bongasin joulukuusen ja kun menin liikkeeseen sisälle, niin löysin takahuoneesta myös joulukuusen. :) Liikkeessä oli myynnissä aivan ihania kaikkia joulujuttuja. Yksi tonttu lähti matkaan mukaan. Siitä en laita kuvaa, kun en vielä päättänyt, että pidänkö sen itse vai laitanko joulupakettiin. Appivanhemmilleni ostin yhden pienen jutun joululahjaksi ja tuon tontun sekä kummitytölle häälahjan. Ja tietty sitten ostettiin herkkuja Brunbergin tehtaanmyymälästä. Niitä olis kyllä kannattanut ostaa vähän enempikin, että olis saanut jemmattua ne jouluksi. Tai en tiedä olisko ne sinne asti säilynyt.... ;)


Yhden liikkeen edustalla oli myynnissä joulukoristeita, joten niistäkin otin kuvia. :) Yhden talvisen kortin ostin toisesta liikkeestä. Siinä oli niin kaunis kuva talvisesta Porvoosta. Vähän tässä mietin, että josko tässä syksyn aikana vielä pääsis uudelleen käymään siellä, silloin kun olis jo lunta. Mutta se on haave asteella, eikä kukaan vielä tiedä mitä syksy tuo tullessaan. Haaveita kuitenkin pitää olla! :)



Tässä eilisen saldo ontelokuitukoreja. Osa varmastikin päätyy myyntiin ja osa lahjoiksi. Tuo kuva on vähän hassu... ;) Reunimmainen kori näyttää ihan toispuoleiselta. :D Mutta kyllä se ihan täysikokoinen ja ehjä on. Ontelokuitukoreihin mulla on väreinä nuo kaksi eli tummanruskea ja tummanharmaa. Jossain kohtaa yritän vielä paria muutakin väriä hankkia. Valkoinen ainakin sellainen, mikä olis perusvärinä ja sopii niin talveen kuin kesäänkin. Ontelokuitukoreihin meinaan laittaa sisälle hedelmiä tai erilaisia suolapurkkeja (ollaan kesän aikana testattu itse erilaisia suolapurkkeja ja antaa ne vähän erilaista makua, meillä kun on ystäviä, jotka tekevät paljon ruokaa, niin heille ajattelin sellaiset lahjat).


Bambuisia tiskirättejä on kans tehtynä. Erivärisiä ja eri kokoisia. Käytiin Kauhavalla kesälomareissulla ja silloin pääsin käymään Kauhavan kangasaitassa. Sieltä löytyi ihania batiikkivärjättyjä bambulankoja. Kaksi kerää niitä lähti silloin matkaani mukaan. :) Ja nyt ne on tehty jo räteiksi.


Fb:ssä on oman alueen kirpputori ja siellä ihmiset myyvät siis ihan kaikenlaista. Mä bongasin sieltä yhden ilmoituksen, jossa joku lahjoitti joululehtiä. Tuossa oli kaksi sellaista lehteä, jotka jo itselläni on, mutta kun ei mitään maksaneet, niin otin nekin. <3 Ihanaa lukea jouluisia juttuja!!


Minileivonnaiset kirjan sain veljeni vaimolta lainaan ja siellä onkin sitten kaikenlaisia ihania leivonnaisia. <3 Voi että!! Ja kun gluteenittomatkin onnistuu, kun vaan vaihtaa vehnäjauhot gluteenittomiksi, niin ei ole ongelma sekään. Tässä kirjassa oli tosi paljon kaikenlaisia manteli-pähkinä juttuja, mutta niitäkin ohjeita pystyy hyvinkin muunnella. Mielessä antaa joillekin oma tekemiä herkkuja.


Huuto.netistä huusin jokunen aika sitten itselleni Kotilieden Suuri joulukirja kirjan. Vielä en ole ehtinyt perehtyä tähän ihan kauheasti, mutta vähän selailin. Hyvältä näyttää!! <3 Kai sitä kohta taas kirjastostakin tulee lainattua joulukirjoja. ;) Kirjastontädit jo tuntee meidät, joten en mä enään mitään menetä, vaikka siellä niitä joulukirjoja jo syyskuussa kyselen. :D Eikä silloin niitä kukaan muu lainaakaan, joten saan ihan rauhassa niitä pitää itselläni. Joulun alla sitten muutkin niitä innostuu lueskelemaan. Enkä mä ehdi mitään omatekoisia juttuja siinä joulun alla tehdäkään. Nyt on hyvää aikaa. :)

Vielä mä vähän aikaa kirjoittelen tuolla toisessa blogissani, mutta jossain kohtaa siirryn sitten tänne ihan pelkästään. Nuorimmainen tässä laski ja sanoi, että äiti joulukuuhun ei ole enään kun 4 kuukautta. Niinpä!! Eipä ihan kauheesti ole enään. Onneksi joulufiilistelyt vasta alkaa. <3 Se on niin ihanaa!! Monia ideoita ja ajatuksia on löytynyt Pinterestin ihmeellisestä maailmasta ja kovasti mä toivon, että ehdin niitä toteuttaakin. :)

Oikein ihanaa elokuuta ihan jokaiselle!! <3

18 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Täällä iltojen hämärtyessä rupee olemaan sellaista joulufiilistä, että pakko vähän ruveta jo tekemään jouluisia postauksia. ;) Ihana joulu!! <3

      Poista
  2. Oi joulu, täälläkin sitä kovasti jo kaivataan ja erityisesti Finlandia marmeladia jota ei tunnu saavan kaupoista kuin joulun sesonki aikana. :)
    Sit kun on sata yötä jouluun on aika nauttia ekat joulutortut ja aloittaa lähtölaskenta jouluaattoon.
    Teidän nuorimmainen taitaa olla äitiinsä tullut jouluihminen. ;)

    ps. Tontut, jos luette tän niin Mintulle kelpais tuollainen bambu tiskirätti joululahjaksi. ;) Ite kun se raukkaparka ei ole jaksanut opetella niitä tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu!! <3 Kyllä se vaan on niin ihanaa aikaa!! Joulutunnelma on sellainen, mitä ei vaan ole missään muualla. Hyvä idea, että 100 yötä kun on jouluun, niin nautitaan ekat joulutortut!! Siitähän se joulu jo alkaa. Onpas muuten hassua, että Finlandia marmeladeja ei saa ympäri vuoden, kun vihreitä kuuliakin saa. Mutta toisaalta, maistuupahan sitten sitäkin makeammalta!! Odottaminen vaan ei aina ole kauheen kivaa.....
      Meillä taitaa olla näitä jouluihmisiä enempikin. :D Mutta onhan se mukavaa yhdessä sitä joulua odottaa. Miehestäkin tullut pikkuhiljaa jouluihminen. Yhdessä mietitään välillä joululahjoja. Nuorimmainen jo eilen sanoi, kun ruvettiin valkkaamaan koko perheelle leffaa, että voitasko kattoo joku joululeffa. :D Minä ja neiti innostuttiin, muut ei vielä. ;) Kuulemma vielä vähän aikaa täytyy malttaa.
      Kyllähän ne tontut rupee jo liikkeellä olemaan. ;) Täytyykin niille vähän vihjasta asiasta. :) Onkos Mintulla toiveena iso vai pieni? Entä minkäs värinen olis paras, jos mintunvihreetä lankaa ei löydy? Kun välttämättä ihan kaikkia värejä ei löydy bambulangoista...

      Poista
    2. Pieni riittää. Värillä ei niin väliä kunhan on kaunis. Eli kaikki vihreän sävyt, liila ja turkoosi. Sininenkin menee. :)

      Poista
    3. Kiitos tiedosta!! :) Eiköhän se joulupukki jotain keksi. ;)

      Poista
  3. Kiva oli lukea täältä jo joulujuttuja. Tää blogi on aina sellainen minkä avulla saa itsekin siirrettyä vähitellen ajatuksia jouluvalmisteluihin, niin eivät jää viime tippaan. Joulun lapsi -keräystä olen jo suunnitellut ja pari lahjaideaa on kirjattuna jo, mutta sillä asteella vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tässä porukassa tulee joulujuttuja mietittyä ja saa niin paljon vinkkejä, että mitä sitä vois ruveta tekemään. :) Ja kun löytää uusia ideoita, niin sitten tekee mieli kokeilla ja huomaakin, että on syntynyt juttuja yli omien tarpeiden. :D
      Mutta johan tuo on hyvällä mallilla!! :) On kuitenkin jo jotain tehtynä. Mä kans oon miettinyt tuota Joulun lapsi- keräystä ja ajattelin, että tänä vuonna olis ihana itsekin siihen osallistua. Parina aikasempana vuonna kun oon seurakuntaan vaan vienyt paketteihin juttuja. Nyt me tehdään ainakin muutama paketti.
      Joululahjoista on lasten kanssa jo juteltu ja puhuttu, mutta vielä ei ole kauheasti toiveita tullut. Nuorimmaisen suurin toive on kyllä koko vuoden ollut Lego paloasema, eikä ole siis muuttunut mihinkään. Sitä toivottiin myös synttärilahjaksi. Mutta katotaan josko vaikka toive toteutuisi. :)
      Kiitos Sari tästä päivästä!!!! <3 <3

      Poista
    2. Kiitos itsellesi! <3 Ja lapsille <3

      Poista
  4. Taidankin tietää tuon mainitsemasi joulukuusen Porvoossa ;)

    Ei ne makeiset jouluun asti säily. Ostin muovikassillisen Brunbergiltä pari vuotta sitten ja ehdin syödä ne hyvissä ajoin ennen joulua. Tosin Porvoo on niin ihana paikka, että siellä voi käydä monta kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se joulukuusi oli ihana!! <3 Onko se siellä aina?
      Ihana paikka oli myös Porvoo!!! <3 Mä oon käynyt Porvoossa ihan tosi pienenä, pari vuotta sitten. ;) Mutta jotenkin jäänyt mieleen sellaisena paikkana, että tuonne mä joskus vielä haluaisin mennä. Nyt haave toteutui ja oli todellakin näkemisen arvoinen paikka. Lapset jaksoi suht hyvin siellä kans kierrellä.
      Niinhän siinä olis voinut käydä, että ei ne kuitenkaan olis jouluun saakka säilynyt. :D Kyllä mä haaveilen, että vielä ennen joulua sinne pääsisin, mutta sen aika näyttää!! Haaveita kyllä pitääkin olla!! :)

      Poista
  5. Kiitos joulufiiliksen virittelystä.. eiköhän se joulubloggailu pian minullakin nosta päätänsä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nää kelit vähän tätä joulufiilistä rupee nostamaan. ;) Mä tänään surffailin ja vertailin hintoja, että minkälaisia joululahjoja tässä kellekin. Lapsille lähinnä etsinyt niitä. :)

      Poista
  6. Ai että, ihanaa kun joulublogit heräilee taas :-) me asutaan lähellä (n.60km) porvoosta ja silti en ole koskaan !!! Selvinnyt jouluiseen porvooseen. Aina siitä puhun ja haaveilen mutta ei.. nyt tämön postauksen innoittamana sen aion totetuuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä kans ihanaa, kun pikkuhiljaa rupee joulublogit heräileen!! <3 Kyllä Porvoo oli tosi kaunis kaupunki!! Ja ihan varmasti jouluna tosi tunnelmallinen. Mä haaveilen myös, että pääsisin joulun alla sinne, mutta saa nähdä. Meiltä kun ajaa sinne useamman tunnin. Ehkä vielä joku kerta. ;)

      Poista
  7. Mun muistaakseni mulla on ollut kirjastosta lainassa tuo Suuri Kotilieden joulukirja, ainakin kansi on kovin tuttu. Ja katsoinkin, että paikallisessa kirjastossa tuo on.

    Mä oon monesti yrittänyt etsiä kirpparilta joululehtiä, mutta en ole löytänyt. Luulisi, että ihmiset sielläkin myisivät niitä, ainakin jos eivät enää tarvitse. Olen kuitenkin ostanut muutamia lehtiä uusina ja viime tai toissavuonna heitin pois vanhoja lehtiä ja etsin niiden joukosta kaikki lehdet jossa lukee päällä joulu :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans lainannut tuota kirjaa meidän kirjastosta ja tykkäsin kovasti. :) Kivoja vinkkejä ja ideoita!!
      Mä en myöskään kauheesti ole löytänyt kirppareilta noita joululehtiä. Enempikin juuri fb:n kirpparilta. Siellä saattaa pyöriä niitä. Joka vuosi olen tilannut sen yhden lehden, jossa tulee se tavallinen joululehti ja ruokalehti. Niinkuin tänäkin vuonna. :) Ja ne tulee säilytettyä tarkasti. Täytyiskin ruveta kaivamaan noita joululehtiä jo esille ja nauttimaan siitä ihanasta fiiliksestä, mikä tulee niiden myötä. <3 Ja jos vaikka muutama uus ideakin sieltä löytyis. ;D

      Poista