maanantai 21. lokakuuta 2013

Meidän perheen jouluperinteitä


Olen tosi iloinen ja tosi hämmästynyt tuosta lukijamäärästäni!!! <3 Lämpimästi tervetuloa ihan jokaiselle!! Nyt kun teitä lukijoita on tuo sata, niin järjestän vielä toisen arvonnan tässä lähiaikoina, pysykäähän kuulolla. ;)

Meidän jouluperinteet ovat muodostuneet monen vuoden aikana, mieheni kanssa meillä on yhteisiä avioliittovuosia takana 18 ja yhdessä olemme olleet 19 vuotta. Alkuvuosina me tehtiin niin, että käytiin molempien vanhempien luona aattona, koska asuivat suht lähekkäin. Kävimme toisen vanhempien luona syömässä ja toisen luona avattiin sitten paketit. Sitten mieheni vanhemmat rupesivat viettämään joulut ulkomailla, niin sitten olimme minun vanhempieni luona jouluaatot. Isojen poikien syntyessä jatkoimme tuota, että vietimme joulua mun vanhempien luona, vanhimman ensimmäisenä jouluna kävimme molemmissa mummoloissa. Kaksi vanhinta kun olivat muutaman vuoden ikäisiä, niin alkuun teimme niin, että kävimme mun vanhempien luona syömässä ja ajeltiin meille paketit avaamaan. Mutta sitten todettiin, että onhan se helpompaa, että vietämme jouluaatot meillä kokonaisuudessaan, ettei tarvitse meidän kantaa isoa kasaa tavaraa edestakaisin. Ruuat kun piti olla allergikoille sopivia sekä pakettien määrä oli sellainen, että en viitsinyt enään kuljettaa.

Sen jälkeen onkin sitten muodostunut niitä omia perinteitä. 21.12 on ruokakauppareissu, koska silloin ei yleensä ole niin kauheesti vielä ihmisiä kaupoissa, joskus se on jätetty ihan illan viimeiselle tunnille, jolloin on tosi vähän ihmisiä. 22.12. meillä siivotaan koti kokonaan yhteisvoimin ja koristellaan kuusi sekä kuljetellaan vielä viimeiset ystävien paketit. Aatonaattona me käydään hautausmaalla mun isovanhempien haudoilla sekä yhden serkkuni haudalla. Myös meidän kummitytön haudalla käydään samalla reissulla tai hänen haudalle me voidaan mennä käymään myös aattona, koska on tuossa ihan lähellä. Tämän jälkeen me ollaan käyty porukalla kylpylässä ja siinä on tullut meidän joulusaunat. Me emme vaan ehdi jouluaattona käydä saunassa. Ja kun kylpylässä on käyty, niin se vie kaikista pahinta jännitystäkin pois. Illasta katetaan joulupöytä jo aamua varten odottamaan ja kinkku paistetaan joko illasta tai alkuyöstä.

Jouluaattoaamu meillä alkaa Joulupukin kuumalinjaa katselemalla, jonka aikana mä itse teen hedelmäsalaatin ja viimeistellään mieheni kanssa ruokajuttuja ym. usein vielä alakerran vessan haluan tässä kohtaa pesasta. ;) Kun Lumiukko alkaa telkkarista, niin sitä me ruvetaan porukalla katselemaan, ainakin mun vanhemmat ja toinen veljeni tulee tässä kohtaa. Kaikki hommat ovat siis tehtynä ennenkun Lumiukko alkaa. Sen jälkeen hiljennymme kaikki kuuntelemaan joulurauhanjulistusta. Joulurauhan julistuksen jälkeen meillä on jouluateria. Toinen veljeni perheineen on ollut meillä jo useana jouluna myös sekä mieheni vanhemmat ovat muutamana jouluna viettänyt yhteistä joulua meidän kanssa. Toinen veljeni perheineen on tullut joko tässä kohtaa tai sitten hiukan myöhemmin iltapäivästä. Ruuan jälkeen on koko porukan voimin siivottu kaikki pois pöydästä, toki jääkaapista saa hakea koska vaan mitä vaan. Jouluna kuuluu syödä!! :D Jouluaterian jälkeen ja kaikkien saavuttua ollaan avattu paketit. Tämä on meillä sen takia niin aikaisin, että lasten jännitys ei ole liian suuri ja sen takia, että jollain lelulla ehtii vielä leikkiäkin. Pakettien avaamisen jälkeen on rauha maassa ja saadaan nauttia joulukahvit ja herkut. Hedelmäsalaatti on sellainen, mikä kuuluu meidän jouluun ihan tosi oleellisena osana. Ilta meneekin sitten uusien juttujen parissa sekä porukalla katsellaan Samu Sirkan joulutervehdys. Ihan illasta, kun lapset nukkuu ja kaikki ovat lähteneet omiin koteihinsa, niin me jätetään mieheni kanssa kuuseen valo ja nautitaan hetken aikaa ihan kahdestaan olemisesta.

Joulupäivä ja Tapaninpäivä meillä vietetään ihan oman perheen kesken. Joulupäivänä meillä on koko porukka uusissa yövaatteissa koko päivän, joskus saattaa olla jopa niin, että myöskin Tapaninpäivä menee samoissa vaatteissa. ;) Nautimme uusista jutuista ja herkuttelemme. :)

Kyllä joulun aika on niin tosi ihanaa!!! <3 Mä nautin siitä kyllä ihan tosi paljon!!! Toki jotain voi päätellä myös tästä bloginkin pitämisestä. ;D

Nyt toivotan kaikille oikein ihanaa maanantaita ja alkanutta uutta viikkoa!! <3

6 kommenttia:

  1. Onnea suuresta lukijamäärästä :) Uusia lukijoita on aina ilo saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! :) Niin on kyllä tosi mukavaa, kun tulee uusia lukijoita. :)

      Poista
  2. Blogissani on haaste sinulle: http://hapsuli.blogspot.fi/2013/10/haaste.html

    VastaaPoista
  3. Lämmin kiitos haasteesta, nappasin mukaani!! <3

    VastaaPoista
  4. Tästä tekstistä välitty ihana, aito ja lämmin joulun tunnelma. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Minttu aivan ihanasta kommentistasi!! <3 Toi lohtua mun päivään!! <3

      Poista