lauantai 19. lokakuuta 2013

Ihana löytö kaupasta

Mun piti tulla ihan teidän kanssa jakamaan tämä meidän perheen suuri riemu!!! :D :D
Onneksi on netti ja facebook, vaikka kaikki ei olisikaan sitä mieltä, niin ihan pelastus kuitenkin monissa jutuissa. Fb:n allergiaryhmässä yksi vinkkas näistä, en olisi ikinä osannut itse näitä kaupasta etisäkään!! Tänään oli sitten pakko mennä kauppaan hakemaan suklaarusinoita!! Ja maku oli ihan mielettömän hyvä. Mä oon tykästynyt Pandan tummaan suklaaseen ja nämä on päällystetty juuri sillä. Siis että voi olla iloinen tästä löydöstä!!! <3 Miehelleni sanoin, että näitä sitten tahdon jouluherkuiksi. Mä oon tykännyt suklaarusinoista aina ja niin iso suru tuli, kun en pystynyt enään ihan tavallista suklaata syödä, enkä tavallisia suklaarusinoitakaan. Mä jo oman rasiani tuossa pistelin poskeeni. ;) Kahdelle nuorimmalle on nuo kaksi muuta askia. Toiseksi vanhinkin kyllä ihastui näihin eli jouluksi näitä tarvitaan iso kulhollinen. Nämä ovat vaan sen verran makeita, että mä en pysty kerralla ihan hirmuista määrää syödä, mun verensokerit kun heittää liikaa siinä kohtaa. En tiedä pystyykö muut samaistumaan tähän riemuun, mutta piti mun se silti tänne tulla kertomaan!!! :D Tällä ilolla selviää tosi pitkälle!!

Ihanaa lauantaita ihan jokaiselle!!! <3 Mä menen nyt jatkamaan mun siivousurakkaani, että päästään illasta katsomaan joko telkaa porukalla tai leffaa. Illasta kun tulee Dancing on ice telkasta. :)

4 kommenttia:

  1. Arjen pienet ilothan ovat niitä parhaimpia joista myös onni koostuu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on!!! <3
      Mä oon niin tosi iloinen näistä, että kerrankin löytyy jotain sellaista herkkua, mitä mä oon todellakin odottanut. Ihan mahtavaa!!! Nuorimmainen ei niin kovasti näistä välittänyt, söi kyllä muutamia, mutta neidille tuntui maistuvan, itse tykkäsin ja toiseksi vanhin tykkäs myös. Tosi kiva!! Toiseksi vanhin pystyy syödä kyllä laktoositonta suklaata myös, mutta kuulemma nämä maistuivat tosi hyvältä. :)

      Poista
  2. Olemme mainoksen uhreja: tänään tarttui kauppareissulta matkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä!! :D Tykkäsittekö? Mä tykästyin ite näihin ihan tosi paljon!! Jouluksi ehdottomasti hankittavien listalla.

      Poista