lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulukuun viidestoista

Päivänsankari hiukan kesäisissä tunnelmissa Väskin saarella 4 vuotta sitten
Meillä on aina ennen joulua juhlat!! Meidän toiseksi vanhin täyttää tänään 12-vuotta!! <3 Eilen illasta vietettiin kaverisynttäreitä ja päivänsankarin toiveena oli päästä metsään juoksemaan lipunryöstön merkeissä. Vanhin kun poti kuume-flunssaa, niin paikka piti löytää päivän varotusajalla. Onneksi sellaine löytyi ja läheltä juhlapaikkaa löytyi vielä metsää, missä saivat juoksennella. Oli ollut kuulemma kivaa.

Mä muistan, kun toiseksi vanhin syntyi. <3 Raskaus oli ollut todella hankala ja vaikea kaikin tavoin. Sitten, kun sain pienen nyytin syliini, niin tunne oli niin uskomaton. <3 Jouluna pieni poikamme oli 9 päivän ikäinen ja ainoa joulu, kun otimme pienten poikieni kanssa päiväunet. Hiukan oli vielä toipumista synnytyksestä. Ihania muistoja sitä on lasten kanssa tullut!! <3

Illasta meillä on yksi joulujuhla, jossa neiti saa soittaa kanteleella. Ahkerasti onkin neiti harjoitellut esiintymiskappaleitaan. Kiva ilta siis meillä tiedossa!!

Ihanaa lauantaita kaikille!! <3 Enään muutama päivä jouluaattoon!! <3

2 kommenttia:

  1. Ihania muisteluita! (: Kiva kuulla noin mukavista suunnitelmista ja tapahtumista.

    VastaaPoista
  2. :) Ihanat muistot on ihan parhautta!! <3 Kun yhdessä puuhailee, niin sitten on kiva jälkikäteen niitä muistella.
    On niin ihanaa, kun se joulukin sieltä kohta tulee!!! <3 Meillä on tänä vuonna tosi rauhallisesti jaksettu kyllä odottaa. Taitaa ne muutamat viimeiset päivät olla hiukan vauhdikkaampia. ;D

    VastaaPoista